Keski-Pohjanmaan liitossa tarkastetaan maksatuksia

Hankerahoja peritään takaisin - virheellisen rahoituksen kokonaissummaa ei vielä tiedetä

Keski-Pohjanmaan liitossa tarkastetaan hankerahoituksia. KP/MARKKU JOKELA

Marja Vilpula

KOKKOLA (KP)

Keski-Pohjanmaan liitto joutuu tarkastamaan kaikkien kuluvan EU:n ohjelmakauden hankkeiden rahoitukset. Työ- ja elinkeinoministeriö on vaatinut sitä perimään takaisin virheelliset maksatukset.

Kyse on kaikkiaan 40 hankkeen tarkastamisesta. Kaikissa niissä ei kuitenkaan ole tapahtunut virheitä.

Virheellisen rahoituksen kokonaissummaa ei vielä tiedetä, mutta sen arvioidaan nousevan satoihin tuhansiin euroihin. Summa selviää, kun jokaisen rahoitetun hankkeen maksuperuste on tarkastettu viimeistä euroa myöten.

TEM on käynnistänyt neuvottelumenettelyn maakuntaliiton kanssa. Se teki toukokuussa maakuntaliittoon ohjaus- ja valvontakäynnin ja vaati heinäkuussa liitolta toimia hankerahoituksessa havaittujen virheiden korjaamiseksi.

Maakuntaliitto antoi oman selvityksensä syyskuun puolivälissä, mutta TEM ei pitänyt sitä riittävänä. Sen mielestä Keski-Pohjamaan liiton olisi pitänyt käynnistää hankerahojen takaisinperintä. TEM teki 25.9. päätöksen aloittaa neuvottelumenettely liiton kanssa.

TEM on ilmoittanut myös, että Keski-Pohjanmaan liitolta voidaan peruuttaa valtuus toimia välittävänä toimielimenä, mikäli se ei hoida sille delegoituja hallintoviranomaisen tehtäviä.

EURA on kiireellisin

Kaikkien ohjelmakauden 2014–2020 hankkeiden tiedot ja niissä tapahtuneet muutokset olisi pitänyt viedä sähköiseen EURA-järjestelmään välittömästi, kun muutoksia on tapahtunut. Keski-Pohjanmaan liitossa niin ei ole tehty.

Nyt hankkeiden, joissa on tapahtunut muutoksia, hankerahaa joudutaan perimään takaisin. Muutos voi olla esimerkiksi eri henkilöstömäärä kuin mitä hankerahoituksessa on päätetty.

Parhaillaan hankkeita käydään läpi maakuntaliitossa. Liitto on saanut vuoden loppuun saakka aikaa hoitaa asia kuntoon. Takaisinperintä on tehtävä siihen mennessä EURA-järjestelmän kautta.

Ylijohtaja, osastopäällikkö Marja-Riitta Pihlman työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, että valvonta- ja tarkastuskäyntien tekeminen on yksi TEM:n toimintatavoista. Niitä tehdään maakuntaliittoihin ja ELY-keskuksiin. Valvonta- ja tarkastuskäynneillä nähdään, hoidetaanko tehtäviä vaaditulla tavalla.

– Jos niin ei tapahdu, pyydämme korjaamaan toimintatapaa. Jos ensimmäinen palaute ei johda riittäviin korjauksiin, seuraava vaihe on neuvottelujen käynnistäminen,
Marja-Riitta Pihlman
sanoo.

Pihlman toteaa, että kun ohjelmakaudet ovat seitsemän vuotta pitkiä, jokaisella kaudella tulee uudistuksia ja muutoksia. Niissä on oppimista. TEM järjestääkin jatkuvaa koulutusta rahoitusta välittäville viranomaisille.

Keski-Pohjanmaan liiton tilanteesta Pihlman toteaa, että EURA-järjestelmän käyttö on kiireellisin kuntoon saatettava asia, mutta muutakin korjattavaa on. Hän kertoo, että Keski-Pohjanmaa on oma tapauksensa eikä identtisiä tapauksia ole. Muillekin maakuntaliitoille ja ELY-keskuksille on annettu palautetta erilaisista syistä.

Virheitä korjataan

Maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula kertoo, että virheitä korjataan koko ajan.

– Ohjelmakaudella on tapahtunut merkittävä laajennus verrattuna entiseen. Meille on ollut hiukan yllätys, että ohjeistus on näin tiukka. Viralliset hakemukset ovat ok, mutta hakija joutuu tekemään muutoshakemukset, jos hankkeet eivät toteudu alkuperäisellä tavalla,
Jukka Ylikarjula
sanoo.

Nyt kaikki dokumentit on tehtävä EURA-järjestelmään ja kaikki muutokset on tehtävä heti.

– Jokainen maksatus täytyy merkitä erikseen. Näin toimitaan nyt. Teemme sinne nyt korjaukset.

Ylikarjula sanoo, että mitään väärää rahoitusta ei ole.

– Tarkastamme hakemukset ja perimme liikaa maksetun tuen takaisin. Teemme korjauslaskelman ja korjaamme virheet mahdollisimman nopeasti.

Maakuntajohtaja kertoo, että puolet hankkeista on käyty läpi. Hän uskoo, että kaikki korjaukset saadaan tehtyä vuoden loppuun mennessä.

Keski-Pohjanmaan maakunnan suurimmat hankerahoituksen käyttäjät ovat yliopistokeskus, Centria ja KOSEK.
Maakuntahallitus seuraa tiiviisti

Marja Vilpula (KP)

Keski-Pohjamaan liiton hallitus on tietoinen TEM:n tarkastuksesta ja neuvottelumenettelyn käynnistämisestä. Hallituksen puheenjohtaja Antti Mäkelä Kaustiselta kertoo, että tilannetta käytiin läpi hallituksessa. Hallituksen ja valtuuston puheenjohtajisto seuraa tiiviisti sitä.

– Maakuntaliitossa tehdään nyt ministeriön edellyttämiä toimenpiteitä. Kun ne on tehty, voi olla syytä tarkastella, mitä on tapahtunut ja mitä ei,
Antti Mäkelä
sanoo.

Hän pitää tavallisena sitä, että tarkastuksia tehdään ja niissä löytyy korjattavia asioita.

– En usko, että mitään väärinkäytöstä on tapahtunut. En pidä tätä katastrofina, mutta siihen pitää suhtautua vakavasti. Ikävä, että tällaista tulee. Vielä emme tiedä, kuinka isoista summista on kyse.

1 kommentti

Kommentit

Uuno
Löysäperäistä touhua. Rahaa lapiodaan tyhjänpäiväisiin hankkeisiin joilla ei saada aikaiseksi mitään merkittävää.
Kommentoidaksesi ole hyvä ja
kirjaudu sisään