Juho Norrena kirjoitti kirjan ei-hyväksytyistä tunteista

Arvojen varjoilla suuri vaikutus

Presidentti Tarja Halonen on yksi Juho Norrenan kirjaan haastattelemista asiantuntijoista.

Anni Saari (KP)

Kolme vuotta sitten
Juho Norrena
ajoi Raumankarin koululla Himangalla sisään uutta opetusmenetelmää. Siihen sisältyi paljon monialaisia projekteja, joiden toteutustapoihin oppilaat voivat itse vaikuttaa. He saattoivat myös edetä luottamuksen kehä -mallin mukaisesti opettajajohtoisesta opetuksesta itsenäisempään oppimiseen.

Norrena analysoi menetelmän toimivuutta ja omaa toimintaansa äänittämällä puhuttua päiväkirjaa. Kun hän myöhemmin purki nauhoja, niistä nousi toistuvasti esiin yksi asia:syyllisyys. Norrena oli huolissaan siitä, miten hänen taitonsa riittäisivät. Ihanne entistä paremmasta koulusta loi varjon riittämättömyydestä.

Norrena alkoi miettiä arvoja ja niiden varjoja laajemmin ja työsti ajatuksiaan kirjoittamalla. Tulos – Arvojen varjot -niminen tietokirja – on juuri ilmestynyt.

Norrena kuvaa teosta paneelikeskusteluksi. Siihen osallistuvat hänen lisäkseen 17 muuta eri alojen asiantuntijaa, mm. Tarja Halonen, Sixten Korkman ja Irja Askola sekä muusikko Jarkko Martikainen, joka myös kuvitti teoksen.

– Aina kun tuli kirjoitusprosessin edetessä tunne, että joku muu on tätä asiaa varmaan jo miettinyt, yritin löytää haastateltavan, Norrena kertoo.

Hän ei halunnut tinkiä siitä, että kaikki tieto on tutkimusperusteista. Kirjassa hän kuitenkin hyödyntää myös populaarikulttuuria ja taidetta. Norrena sanoo halunneensa kirjoittaa yleistajuisen kirjan. Kirjassa on myös harjoituksia.

Yhteisiä arvoja tarvitaan

Arvojen varjot lähtee liikkeelle siitä huomiosta, että julkisuudessa nostetaan usein menestystarinoita, mutta ihanteiden varjopuolista, kuten kateudesta tai syyllisyydestä ei ole tapana puhua. Norrenan mielestä nekin pitäisi hyväksyä ja mieluummin valjastaa käyttöön kuin yrittää tukahduttaa.

Kirjassa käsitellään arvoja sekä yksilön että yhteisön toiminnassa. Norrenan mielestä yksilön arvoja ei tosin pitäisi erottaa yhteisön arvoista, tai ainakin niiden välille pitäisi pyrkiä rakentamaan siltoja. Ihmisen toiminta ei ole kulttuurin luomista toimintamalleista erillään, vaikka elämmekin yksilökeskeistä aikaa. Moraali on historiallisesti muuttuva käsite, ja siksi yhteiskunnan arvoista pitäisi Norrenan mielestä käydä enemmän julkista keskustelua.

Norrena käyttää termiä ”yhteisöllinen pyhyys”, jolla hän tarkoittaa yhteisön jakamia korkeampia arvoja. Kun ne puuttuvat, seuraa merkityksettömyyden kokemuksia.

– Tällä hetkellä meiltä kuluu hirveästi energiaa siihen, että kiellämme kaikki ihmistä itseä isommat asiat. Kuitenkaan ihminen ei pärjää yksin. Jos tämä kielletään, tulee sellaisia murtumia, että ihminen ei löydä omaa paikkaansa. Tai sitten se johtaa myöntelyyn, jossa asioita tehdään niitä miettimättä.

Yksilökeskeisessä kulttuurissa pyhää on ainoastaan ihminen itse. Norrena tosin ei usko, että niin pitkälle todellisuudessa voitaisiin mennä.

– Siitähän seuraisi, että muille ihmisille jäisi vain aisankannattajan rooli.

Yritysten arvoista puhutaan paljon, mutta Norrenan mielestä ne ovat usein vaikeasti samastuttavissa. Yhteisöjen ja yksilön arvojen välillä voi myös olla ristiriitoja.

– Vaikka jossakin myyntityössä voi joutua käytännössä valehtelemaan. Voihan sitä ajatella, että töissä on kokonaan toinen persoona kuin muulloin, mutta en oikein usko, että se on mahdollista.

Esimerkiksi pelastustoiminnassa ja kasvatustyössä työntekijällä on taas selkeä kutsumus, miksi työtä tehdään. Mutta kun yhteiskunta laskee sen toimintaedellytyksiä, se viestii työntekijälle, että työtä ei arvosteta.

– Entä jos ihmisten oireilu työpaikoilla johtuukin heidän arvojensa ja työpaikan arvojen ristiriidoista, Norrena kysyy.

Lapselle enemmän tilaa

Norrena kääntää kirjassa ajatuksen kasvatuksesta päälaelleen. Ajatellaan, että aikuisen roolina on saattaa lapsi aikuisuuteen, mutta Norrenan mielestä lapsi voi opettaa aikuiselle paljon ihmisyydestä.

– Ajattelen, että oikea elämä on sitä, kun tekee lapsen kanssa vaikka jotain pahvilaatikkomajaa. Se on tärkeämpää kuin istua jossain palaverissa.

Lapsi viedään Norrenan mukaan kouluun ”kuin auto huoltoon”. Koulussa pelataan aikuisten maailman säännöillä, jossa oppiminen täytyy todentaa ja mitata. Prosessi itsessään, luovuus, vaistonvarainen toiminta ja inhimillisyys jää jalkoihin. Norrenan mielestä lapsen persoonalle pitäisikin koulussa olla enemmän tilaa.

Norrena lähtee uuden luokan kanssa aina liikkeelle luottamuksen rakentamisesta. Lasten on itse tehtävä työ oppimisen eteen, mutta heidän täytyy voida luottaa siihen, että opettaja tekee siitä helpompaa, parempaa ja jopa kivempaa.

Uuden opetussuunnitelman mukaisessa oppimisessa opettajan rooli Norrenan mukaan pikemminkin korostuu kuin vähenee. Opetuksen täytyy olla hyvin strukturoitua, jotta oppimiselle luodaan turvalliset rajat, joiden sisällä vapaampi oppiminen voi tapahtua.

Juuri näin toimii luottamuksen kehä. Sitä Norrena käyttää opetuksessa edelleen. Ja käyttävät sitä muutkin, sillä Norrenan mukana menetelmä kulkeutui Viherkallion kouluun, jossa se on käytössä.
”Oppimisella pitää olla yhteyslapsen kokemusmaailmaan”

Anni Saari (KP)

Peruskoulun uusi opetussuunnitelma on tänä syksynä tuonut alakouluihin uusia opetusmenetelmiä ja monialaisia, oppiainerajat ylittäviä oppimiskokonaisuuksia. Muutoksia on kritisoitu julkisuudessa sekavuudesta.
Juho Norrenan
mielestä ongelmat johtuvat siitä, että opetussuunnitelmassa määritellään tavoitteet, mutta ei tapoja, joilla ne saavutetaan. Siksi muutosta oireillaan. Norrena sanoo, että ongelmat ovat pitkälti asenteissa. Kouluissa ei aina haluta nähdä uusia tapoja oppia ja opettaa.

– Paljon kysellään sitä, miten oppimista mitataan. Että mistä löytyy se todistuspohja, joka voidaan täyttää ja osoittaa oppiminen. Se vesittää pohjan koko uudistukselta, Norrena sanoo.

Omaa oivaltamista ja itsensä toteuttamista kun on vaikea puristaa lomakkeeseen.

Norrenan mielestä yksi suomalaisen koulujärjestelmän ongelmista on ylikasvattaminen, oppimisen liiallinen teoretisointi, joka johtaa siihen, että oppimisen yhteys käytäntöön katoaa. Tunnolliset oppilaat suorittavat vaaditut rituaalit, mutta oma ajattelu ja tiedon soveltaminen ei välttämättä toteudu.

Norrena arvioi, että syy oppimistulosten heikkenemiseen Suomessa on nimenomaan se, että osa oppilaista ei näe mitään yhteyttä koulussa opetetun ja oman elämän välillä. Siksi he alisuoriutuvat. Tähän uudessa opetussuunnitelmassa pyritään puuttumaan.

Kritiikki siitä, että lapset eivät uudessa järjestelmässä enää opi mitään, ei Norrenan mielestä pidä paikkaansa.

– Koululla on ilman muuta yleissivistävä tehtävä. Esimerkiksi lukutaidon harjoittelua pitää olla paljon, koska se on niin keskeinen taito. Oppiminen on kovaa työtä, ja se vaatii oppilaalta puurtamista ja toistoa. Mutta se on vaikeaa, jos siinä ei ole edes pientä kipinää tai pisaraa omaan kokemusmaailmaan.

Kommentit

Uutisella ei ole vielä yhtään kommentteja
Kommentoidaksesi ole hyvä ja
kirjaudu sisään