Paikallisuutiset
Edunvalvonnan tarve lisääntyy niin kovaa vauhtia, että nelikymppisille aloitetaan kampanja – Digi- ja väestötietovirasto purkaa ruuhkia lisäväellä
Holhoustoimen viiden kuukauden käsittelyaika lyhenisi parhaiten, jos ihmiset tekisivät ajoissa edunvalvontavaltuutuksen. Työperäiset maahanmuuttajat pyritään rekisteröimään noin viikossa, mutta muut ulkomaalaiset joutuvat odottamaan tällä hetkellä 7–8 viikkoa.
Digi- ja väestötietoviraston (DVV) jonoja on saatu hieman lyhennettyä loppuvuodesta, kun lisämäärärahalla on palkattu 40 uutta työntekijää.
Vaikein tilanne on holhoustoimessa, jonka asiakasmäärä kasvaa jatkuvasti, kun väestö ikääntyy ja ihmiset tarvitsevat edunvalvojaa hoitamaan asioitaan.
– Tyypillis