Paikallisuutiset
Eduskunnan tavoite aloittaa normityö syyskuussa – tilannetta seurataan tarkasti ja esimerkiksi etä-äänestysten tarve selviää kesän kuluessa
Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) kertoo, että jos tilanne koronan suhteen on syksyllä hyvä, niin eduskuntatyöskentelyn on tarkoitus lähteä liikkeelle normaaleissa olosuhteissa.
– Talon koronatyöryhmä kokoontuu elokuun puolessa välissä. Silloin arvioidaan, mikä on tilanne. On hyvä muistaa,