Mielipiteet
Essi Nuortimon mielipidekirjoitus: Lukuisat terassit ja pihat ovat valmiina, mutta missä ovat ne ihmiset?
Sisustus- ja rakentamistrendit näkyvät nykyään joka paikassa. Ihmiset lähtevät niihin mukaan kyseenalaistamatta, kirmaavina laumaeläiminä. Onko niin, että kaikkien viime vuosina hehtaariasuma-alueille tai maalaismaisemaan rakentaneiden ihmisten unelma on valkoinen tai musta pulpettikattoinen talo, jonka pihalta on kaadettu suomalaisen luonnon puut pylvästuijien tieltä, rakennettu liioitellun iso terassi revityn varvikon päälle ja ladattu robottiruohonleikkuri pitämään huolta lannoitetusta nurmikosta, jota eivät leikkivät lapset tallo?
Pihapolkuja ei synny, sillä tällä golfkentällä käyskentelee vain silloin tällöin ihminen tuhoamassa voikukkia, kesämme ilopillereitä ja aurinkoja.
Vuosituhannen vaihteessa pelloille ja lentokentiksi avohakattuihin entisiin ikimetsiin nousi vihreitä ainola-unelmia, joiden ympärille yritettiin aurauskeppejä muistuttavia puunalkuja istuttamalla luoda mummolan puutarhatunnelmaa.
Joku onnistui vuosikymmenten viiveellä trendiunelman muuttuessa täysin toiseksi. Nyt monessa kiireellä rakennetuissa kerros-, rivi- ja omakotilaatikossa istuu kännyköiden äärellä vierekkäin yksinäisiä ihmisiä, jotka ovat toivoa täynnä avaimet kädessään astuneet uuteen elämään. Tuoneet harmaat muovirottinkikesäkalusteet lasitetulle terassille ja päättäneet yhdessä tai yksin istua siellä joka aamu ja ilta toivoen, että arjessa ei olekaan enää liikaa kaikkea ja ainakin mielen pinta pysyy vakaana, kun koti ja mahdollinen piha on tyhjä kaikesta, mistä voisi päätellä, millainen persoona täällä asuu.
Siihen aamunäkymään ei kuulu kumpuileva luonto eikä linnunlaulu, sillä ympärille rakennetaan lisää unelmia, joihin peilata elämäänsä. Lukuisat terassit ja pihat ovat valmiina, mutta missä ovat ne ihmiset?
Autenttinen luonto huutelee meitä syliinsä, eri-ikäiset puut kumartelevat toisilleen metsätähtien jutellessa mustikankukille. Ketojen kukkamerissä touhuavat pörriäiset ja perhoset näyttävät meille elämisen mallia. Jossakin pikkulintu laulaa onnestaan, sillä vielä löytyy vuosikymmeniä elämää nähnyt pihapuu, joka ei ole jäänyt mielenrauhaa ja rahaa hamuavien ihmisten päätösten alle. Puu, joka odottaa väsyneen ihmisen halausta. Myös sinun.
Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.