Mielipiteet
Essi Nuortimon mielipidekirjoitus: Pelastetaan peruskoulu todellisella keskittymisellä perusasioihin
Uusi opetusministerimme Anna-Maija Henriksson kertoi uutisissa, että hallitus aikoo ohjata suuria summia opetukseen. Henrikssonin mukaan alaluokille aiotaan lisätä tunteja, joilla pyritään tukemaan perustaitojen oppimista ja lisäksi aiotaan vahvistaa yksilöllistä tukea jokaisen oppimiselle. Ympäripyöreä ajatus, jonka lihaksi tekeminen on toinen juttu.
Olen toiminut 20 vuotta luokanopettajana pääosin alaluokilla. Nykyään katson opetuksen kenttää yläkoulun laaja-alaisen erityisopettajan roolissa.
Ajatus luku-, kirjoitus- ja laskutaidon vahvistamisesta on kaunis ja tärkeä. Kuitenkaan valmiiksi kuormittuneiden oppilaiden viikkotunteja ei tule lisätä. Toki jos jotakin lisätään, niin nykyisten tuntien sijaan jakotunteja, jolloin opetusryhmät pienenevät edes osa-aikaisesti ja opetus on näin yksilöllisempää. Muutamalla tunnilla ei kuitenkaan saada mitään ratkaisevaa aikaiseksi.
Suuntaisin rahat ennemmin suoraan luokkakokojen pienentämiseen, sillä nyt isot luokat ovat pullollaan väsyneitä oppilaita, joilla yhä useammalla on keskittymisen haasteita ja väsynyt opettaja. Ymmärrettävästi. Jo vanhaksi mennyt "uusi ops" on kermakakku, jonka väliin on tungettu kaikki mahdollinen, osa hyvinkin epämääräisesti. Eri foorumit tursuavat ideoita ja koulutuksia, joilla pyritään saamaan opetuksen arjesta jollakin lailla hallittua sirkusta. Kolmiportainen tuki -järjestelmä vaatii kirjaamaan asioita, joista iso osa jää korulauseiksi Wilman lehdille.
Meillä on suuri joukko pieniäkin oppilaita, joiden aika kuluu pääosin älylaitteiden äärellä ennen koulupäivää, välituntisin ja koulun jälkeen. Tämän ilmiön moninaiset lieveilmiöt tiedämme oppitunneilla ja kotonakin. Onneksi on vielä kouluja, jotka kieltävät älypuhelinten viihdekäytön koulupäivän aikana. EU-alueella on myös maita, joiden kouluissa kännykät on kielletty kokonaan. Niissä maissa toivottavasti lapset ja nuoret ulkoilevat ja liikkuvat välituntisin eivätkä istu selkärangat mutkalla sisätiloissa silmät tapittaen väkivaltaisia pelejä ja videonpätkiä, joissa mm. rääkätään eläimiä törkeällä tavalla. Niiltä hektisiltä välitunneilta palataan luokkaan "motivoitumaan perusasioihin".
Nyt viimeistään järki käteen Suomi! Viedään kaunis ajatus perusasioihin keskittymisestä pidemmälle: Yksinkertaistetaan opetussuunnitelmaa, pienennetään ryhmäkokoja, jätetään kännykät kotiin, ulkoillaan ja liikutaan enemmän. Pidetään huoli myös henkilökunnasta, jotta heillä on voimia ja taitoa kohdata jokainen lapsi ja nuori hyväksyen ja kannustaen rauhallisessa ympäristössä.
Luodaan ainakin yläkouluun aineenopettajajärjestelmä, jossa eri oppiainesisältöjen painoalueet on helpommin käyttöön otettavissa, jotta heikommatkin saisivat kokea oppimisen ilon ja hallinnan tunteen eivätkä kuormittuisi heti alkuunsa liian raskaalla oppimäärällä.
Nyt erityisopettajat, kuraattorit, koulupsyykkarit, koulupsykologit ja terveydenhoitajat sammuttelevat tulipaloja, kun korjauskohteet ovat järjestelmän kivijalassa eivätkä oppilaissa. Meille on aikanaan luotu mahtava PERUSkoulu, jonka romuttaminen ei saa enää jatkua. Vielä on mahdollisuus pelastaa se, yhdessä.
Haluatko jatkaa keskustelua aiheesta? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.