Paikallisuutiset

Kittilän kunnanvaltuusto käsittelee ensi viikolla luottamushenkilöiden pidättämistä toimistaan

Kunnanhallitus kokoontui myös viikko sitten, mutta asiassa ei päästy eteenpäin. Päätöksenteko jumiutui, sillä hallituksen kokouksen koollekutsujaa ei löytynyt ja näin kokous ei ollut päätösvaltainen ja laillinen. LEHTIKUVA / OTTO PONTO
Kunnanhallitus kokoontui myös viikko sitten, mutta asiassa ei päästy eteenpäin. Päätöksenteko jumiutui, sillä hallituksen kokouksen koollekutsujaa ei löytynyt ja näin kokous ei ollut päätösvaltainen ja laillinen. LEHTIKUVA / OTTO PONTO Kuva:

Kittilän kunnanvaltuusto pitää ensi tiistaina 31. lokakuuta kokouksen, sillä valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen on kutsunut valtuuston koolle. Tiistaina kokoontunut kunnanhallitus tyytyi vain toteamaan asian pöytäkirjassaan, eikä kunnanhallitus tehnyt asiasta enää päätöstä.

Aluksi hallituksen lä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä