Paikallisuutiset
Länsinummesta tulee yhteinen suomenkielinen alakoulu
Pietarsaaren kaupunginvaltuusto saatteli lopulta kouluratkaisun satamaan. Uusi koulu suunnitellaan ruotsinkielisille alakoululaisille.
Tunnin ja 40 minuuttia kestäneen puheenvuororuletin jälkeen Pietarsaaren kaupunginvaltuusto laittoi maanantaina pisteen neljä vuotta hierotulle kouluverkkoratkaisulle.
Äänin 33 - 7 (kolmen valtuutetun äänestäessä tyhjää) valtuusto päätti suunnata 250 000 euron määrärahan ruotsinkielisen alakoulun suunnitteluun.
Muista koulujärjestelyistä vastaavat sivistyslautakunnan suomen- ja ruotsinkieliset koulujaostot tahoillaan. Kuitenkin tässä vaiheessa kaikille oli selvää, että tapahtumaketjun käynnistyminen tarkoittaa käytännössä suomenkielisten alakoululaisten keskittämistä Länsinummen kouluun. Itälän koulu suljetaan, joskaan aikataulusta ei ole toistaiseksi päätetty.
Jo viikon takaisen kaupunginhallituksen muodollisen yksimielisen päätösehdotuksen jälkeen varmaa, että ehdotus menee läpi kaupunginvaltuustossa. Yllätystä ei myöskään tarjonnut se, että muutamat pienryhmät veivät asian äänestykseen.
Vastaehdotuksen teki odotetusti Pro Pietarsaari -ryhmän Helinä Sipinen, joka esitti, että suunnitteluraha osoitettaisiin suomenkieliselle alakoululle, joka sijoittuisi Pursisalmelle.
Ehdotusta kannattivat Juha Konttila (kesk), Sami Laurila (ps), Marita Salmu (pro), Mervi Rantala (sdp) ja Anni Teerikangas (vihr).
Äänestyksessä edellisiin liittyi vielä perussuomalaisten Raine Ahopelto. Kolme valtuutettua eli Patrik Hellström (kd), Simon Holmstedt (sdp) ja Ilmari Heinonen (kok) äänestivät tyhjää.
Kokouksessa sdp:n Kari Koskela jätti ponsiehdotuksen, jonka mukaan vuoden 2024 talousarvioesitykseen varataan suunnittelumääräraha Etelänummen yläkoulun peruskorjausta varten, sekä että samaan talousarvioon varataan rahaa Länsinummen koulun pihan ehostamiseen.
Edelleen Koskela esitti pontena, että ensi vuoden talousarvioon varataan määräraha koulukyydityksen rajan alentamiseen kolmesta kahteen kilometriin. Tämä koskisi vuosiluokkia 1 - 3.
Neuvottelutauon jälkeen Koskela muutti ehdotustaan niin, että koulukyydityksiä koskeva lause jätettiin pois.
Puheenjohtajana toiminut Peter Boström (rkp) tiedusteli salilta, voidaanko ponsi hyväksyä yksimielisesti. Hän sai lopulta myöntävän vastauksen.
Ponsi on valtuuston tahdon ilmaus, joka pitää ottaa huomioon asioiden valmistelussa. Sitovuutta sillä ei ole.