Mielipiteet
Markku Laitisen mielipidekirjoitus: Näin se alkoi eräässä toisessakin maassa — Ja mitä sitten tapahtui?
Herra armahtaa, niin sen täytyy olla, jos kristillisten puoluekin ottaa vierelleen hallitusvastuuseen äärioikeistolaisen. Ja RKP vaikenee kahdella kielellä.
Sellaista on vallanhimo. Kokoomuksen kannalta on ymmärrettävää, että muuta vaihtoehtoa heille ei jäänyt, kuin veljeillä ääriajattelun kanssa. Arvomaailmojen ristiriitaisuudet ovat nyt kohdanneet ennenkuulumattomalla tavalla.
Tai ei ehkä sittenkään, eräässä maassa aikoinaan kaikki alkoi lähes samoin, pienestä tuli suurta, kun saatiin aikaan tilanne, jossa istuttiin ministerien jakkaroilla. Ja mitä sitten tapahtui?
Haluatko jatkaa keskustelua? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.