Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus: Nepsyt ovat arkipäivää - Diagnooseja on luokissa hurjasti
Erilaisia neuropsykologisia häiriöitä diagnosoidaan nykyään paljon. Yhtenä syynä diagnoosien lisääntymiseen on kasvanut tietoisuus aiheesta, mutta koululaisten kohdalla on tarvetta tutkimuksille, jotta lapselle saadaan järjestetyksi tukitoimia.
Neuropsykologisiin häiriöihin lasketaan autismin kirjo, ADHD, dysleksia ja oppimisvaikeuksia. Nämä näyttäytyvät väestössä yleisempinä kuin aiemmin, sillä tutkimustavat ovat kehittyneet. Esimerkiksi tarkkaavaisuushäiriötä ADHD esiintyy kolmesta seitsemään prosentilla 6–18-vuotiaista. Autismin kirjoa taas reilulla prosentilla väestöstä.
Koululuokissa nepsy-lapsien lisääntyneet diagnoosit tarkoittavat tukea opettajan avuksi. Koulunkäynnin ohjaajat olivat vielä 90-luvulla harvinaisempia, nyt ohjaajat luokissa ovat ennemmin sääntö kuin poikkeus. Erityisopettajien ja ohjaajien määrä on suoraan verrannollista siihen, minkä verran luokkaa voi jakaa pienryhmiin, joissa erilaiset oppijat pystyvät keskittymään suurempaa luokkatilaa paremmin. Henkilökohtainen apu on monelle nepsy-lapselle tärkeää. Diagnoosi tuo myös nepsy-lapsen perheelle arjen apuja esimerkiksi sopeutumisvalmennuksen ja terapiakäyntien kautta.
Pienenä trendinä aikuisten ADHD-diagnoosit ovat myös lisääntyneet erityisesti naisilla. Osasyynä tähän on se, että tyttöjen tarkkaavaisuushäiriö jää helposti huomaamatta kouluaikana. Sinänsä aikuisena diagnoosilla avautuu ensimmäisenä lähinnä oma tietoisuus, sillä aikuisten on silti käytävä töissä ja maksettava laskunsa. Aikuisena saatu diagnoosi auttaa kuitenkin oman elämän hallinnassa, ajatusten jäsentelyssä ja ehkä lähiympäristö osaa suhteuttaa poukkoilevat tempoilut ADHD:n piikkiin. Kyse on supervoimasta, ei sairaudesta.
Työvoimapula on todellinen ja monelle alalle on vaikea löytää osaavia tekijöitä. Siksi joustavia työmahdollisuuksia tulisi miettiä tarkemmin, jolloin sopiva työ löytyisi kaikille.
Ylen Kirjolla-sarja on tuonut näkyväksi autismin eri kirjon ja sarja tuo positiivisella otteella näkyväksi autismin erilaiset tasot. Sarjassa esiintyvä Topi Borg pääsi töihin kauppaan ja hän oli saamastaan työpaikasta äärettömän onnellinen. Työ sopi tarkalle miehelle.
Työvoimapula on todellinen ja monelle alalle on vaikea löytää osaavia tekijöitä. Siksi joustavia työmahdollisuuksia tulisi miettiä tarkemmin, jolloin sopiva työ löytyisi kaikille. Oppivelvollisuus on kaikilla 18-vuotiaaksi saakka ja on todettu, että meillä ei ole enää varaa koulupudokkaisiin. Ei meillä myöskään ole varaa työkyvyttömyyseläkkeisiin, jos niiden saajilla olisi edellytyksiä työhön. Työtehtäviä tulisi räätälöidä yksilölle sopiviksi ja joustaviksi oli diagnoosi mikä hyvänsä.
Neuropsykologisia häiriöitä ei tarvitse hävetä. Meillä kaikilla on omat persoonalliset piirteemme, joista löytyy yhtymäkohtia nepsy-häiriöiden laajasta kirjosta. Joku rakastaa rutiineja ja ei voi nukkua kuin täydellisyydessä hiljaisuudessa pimennysverhojen avulla. Toinen tietää kaiken Britannian kuninkaallisten historiasta, mutta ei osaa lopettaa lauseitaan. Neuropsykologisia häiriöitä löytyy jokaiselta, mutta toisilla piirteet näkyvät vahvempina ja ne vaikuttavat arkeen.
Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.