Paikallisuutiset
Pikavippien markkinointikiellolle laajaa tukea eduskunnassa
Lakialoite pikavippien markkinointikiellosta saa eduskunnassa kannatusta yli puoluerajojen. Kansanedustaja Arto Satosen (kok.) aloitteen on allekirjoittanut 121 kansanedustajaa kaikista yhdeksästä eduskuntapuolueesta.
- Varmaan olisi tullut vieläkin enemmän, mutta ihan kaikkia en kerinnyt tapaamaan, Satonen sanoi STT:lle.
Satosen mukaan markkinointikiellolla vaikutettaisiin erityisesti heräteostona otettuihin pikavippeihin ja ehkäistäisiin ihmisten joutumista velkakierteeseen.
- Kun sen pikavipin ensimmäisen kerran heräteostona ottaa, niin helposti joutuu kierteeseen, Satonen sanoi.
Idea markkinointikiellosta on lainaa Hollannista, missä pikavippien markkinointi kiellettiin viime vuonna. Hakukonejätti Google on sekin rajoittanut Yhdysvalloissa pikavippien markkinointia.
Käytännössä pikavipit olisivat samassa asemassa kuin tupakkatuotteet. Myynti olisi sallittua, mutta mainonta ei.
Korkokatto pienille lainoille jo säädetty
Satonen perustelee aloitetta tarpeella rajoittaa ylivelkaantumisen leviämistä. Viime vuoden lopulla Suomessa oli jo 375 000 ihmistä, joilla oli maksuhäiriömerkintä.
Lain mukaan pikavippiyhtiöiden pitää rekisteröityä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantajarekisteriin. Satosen mukaan Finanssivalvonta voisi saada tehtäväkseen määritellä, mitkä tuotteet kuuluvat pikavippikategoriaan.
Pikavipeille, eli vakuudettomille korkeakorkoisille kulutusluotoille, säädettiin jo aiemmin korkokatto. Se koskee alle 2 000 euron lainoja. Pikavippiyhtiöt alkoivat kiertää korkokattoa myöntämällä pääosin sen ulkopuolelle jääviä suurempia luottoja, joissa todelliset vuosikorot ovat olleet korkeita.
Oikeusministeriö on käynnistänyt valmistelun korkokaton ulottamisesta myös suurempiin lainoihin.