Paikallisuutiset

Pro metsä -palkinto Junnikkala Oy:lle - “Jatkamme pitkäjänteistä työtämme metsien kestävän käytön puolesta myös tulevaisuudessa”

Palkinto on tapa kiittää ja kannustaa metsien ja metsäalan hyväksi tehdystä työstä maakunnissa.

Kalle Junnikkala sanoo yrityksen uskovan pitkällä aikajänteellä kysynnän kasvuun maailman myllerryksistä huolimatta. Kuva: Sari Passoja-Verronen

Pohjois-Pohjanmaan metsäneuvosto on myöntänyt vuoden 2023 Pro metsä -palkinnon Junnikkala Oy:lle.

Pro metsä -palkinto on tapa kiittää ja kannustaa metsien ja metsäalan hyväksi tehdystä työstä maakunnissa. Palkinto myönnetään henkilölle, työryhmälle, yritykselle tai muulle yhteisölle kiitoksena aktiivisesta, innovatiivisesta ja tuloksekkaasta työstä alueellisten metsäohjelmien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Palkitsemisen perusteluissa metsäneuvosto mainitsee muun muassa, että Junnikkala Oy on toiminta-aikanaan tarttunut mahdollisuuksiin ja haasteisiin ennakkoluulottomasti. Yritys on laajentanut toimintaansa Kalajoelta Oulaisiin ja on nyt investoimassa Ouluun uutta merkittävää tuotantolaitosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maakunnan metsät ovat järeytyneet, niin että tukin jalostuksen kasvattamiselle on edellytyksiä maailmantalouden epävarmoissakin olosuhteissa. Junnikkalan tuottamia sahateollisuuden tuotteita käytetään enimmäkseen puurakentamisessa. Se on ilmastokestävää rakentamista, sillä rakennuksissa puu toimii hiilivarastona vuosikymmeniä ja jopa pidempäänkin.

– Yrityksen toiminta vahvistaa alueellisen metsäohjelman ilmastokestävän metsätalouden tavoitetta korvata puulla fossiilisia raaka-aineita tuotteiden valmistuksessa, rakentamisessa ja energiantuotannossa. Junnikkala Oy tuo metsäalaa esille nuorille merkittävänä toimialana ja vastuullisena työllistäjänä, toteaa metsäneuvosto.

Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Kalle Junnikkala sanoo heidän olevan kiitollisia hienosta tunnustuksesta.

– Jatkamme pitkäjänteistä työtämme metsien kestävän käytön puolesta myös tulevaisuudessa. Yhtiömme slogan ”Growing strong” kiteyttää niin kestävyyden periaatteisiin nojaavat kasvutavoitteemme kuin lähialueidemme metsien raaka-aineen ominaisuudet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ouluun loppuvuodesta valmistuva uusi tuotantolaitos mahdollistaa Junnikkalan mukaan lähialueiden puun päätyvän hiiltä mahdollisimman pitkään sitoviin käyttötarkoituksiin.

– Maailman myllerryksistä huolimatta uskomme pitkällä aikajänteellä kysynnän kasvuun, sillä tarjoamme ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Palkinto luovutettiin Junnikkalan rakennustyömaalla Oulun Laanilassa tänään keskiviikkona. Kunniakirjan vastaanotti toimitusjohtaja Kalle Junnikkala ja sen luovuttivat metsäneuvoston puheenjohtaja Matti Pahkala ja Metsäkeskuksen yhteysjohtaja Arto Sorri.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä