Paikallisuutiset

Reissutyöläisen päivä Kokkolassa: töitä kellon ympäri, pesulle ja petiin – ”Tänne tullaan tekemään töitä”

Antti Davidila Tervolasta on yksi sadoista reissutyöläisistä Keliberin litiumjalostamon työmaalla Kokkolassa. Hän on Tormets Oy:n aliurakoitsijan palveluksessa kuvassa taustalla näkyvien kuljettimien asentajana. Kuva: Jukka Lehojärvi

Aitojen sisällä Keliberin litiumjalostamon mittavalla rakennustyömaalla Kokkolan suurteollisuusalueella tekee tällä hetkellä 500-600 henkilöä monenlaisia asennus- ja rakennustöitä. Työntekijöiden määrä on nyt enimmillään, mutta alkaa merkittävästi vähentyä maalis-huhtikuussa laitoksen valmistumisen tahdissa. Vuoden 2023 maaliskuussa aloitetut rakennus- ja asennustyöt on määrä saada kesän aikana päätökseen.

Enemmistö työntekijöistä on reissutyöläisiä eri puolilta maata ja maailmaa aina Aasiasta Eurooppaan, Keliberin kuutisenkymmentä omaa työntekijää on työskentelemässä paikan päällä tällä hetkellä. Satojen miljoonien euron laitosta ovat nostamassa eri tekniikan alojen osaajat sähkön, automaation, vaativien hitsausten ja muurausten ja vaikkapa pinnoituskäsittelyn parissa.

Yksi reissutyöläisistä on 33-vuotias asentaja hitsaaja Antti Davidila Tervolan Koivusta. Hän kuuluu Kosken Asennus Oy:n nelihenkiseen tiimiin, joka on urakoinut tulevalla litiumin jalostamolla muun muassa kuljettimia jalostamoon kuuluvien rakennusten välille viime syyskuusta lukien.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Teollisuuden kunnossapitoon, asennuksiin ja mm. hitsaustöihin keskittyvä firma toimii alihankkijana torniolaiselle Tormets Oy:lle, joka on koko litiumhankkeen yksi päälaitetoimittajista.

Viikot Antti Davidilalla on majapaikkana työnantajan Forenomilta vuokraama asunto Läntisellä Kirkkokadulla. Kuva: Jukka Lehojärvi

Matkan pohjoisesta Davidila taittaa työkaverinsa kanssa firman pakettiautolla noin neljässä ja puolessa tunnissa. Kokkolaa kohti startataan sunnuntaina illalla ja takaisin Tervolaan lähdetään viimeistään torstaina puoliltapäivin tai aiemminkin jos sovitut työt on saatu tehtyä. Kotona Koivukylässä Davidilaa odottaa avopuoliso, 2,5-vuotias tytär ja Kemijoen rannalle rakenteilla olevan hirsitalon työmaa.

Töitä tehdään kellon ympäri, aamuseitsemästä iltaseitsemään. Päivät Kokkolassa sujuvat käytännössä niin tiiviisti työn merkeissä ja työkavereiden kanssa, ettei yksinäisyyttäkään ehdi potea.

– Vapaa-aikaa ei hirveästi jää eikä vapaalle olisikaan reissussa suuremmin käyttöä. Töitähän tänne tullaan tekemään. Päivävuoron jälkeen syömään, pesulle, puhelu kotiin ja nukkumaan. Seuraavana aamuna taas kuudelta ylös, seitsemäksi töihin, Antti Davidila kuvaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kortteeri saa lähes täydet pisteet - vain sauna puuttuu. - On uutta, valoista ja viihtyisää. Kuva: Jukka Lehojärvi

Kortteeri saa kokeneelta reissumieheltä lähes täydet pisteet - vain sauna puuttuu. Viikot Davidilalla on majapaikkana Forenomilta vuokrattu, valmiiksi kalustettu asunto Läntisellä Kirkkokadulla. Asunto sijaitsee vastaremontoidussa kiinteistössä, jossa on saman katon alla kolme huoneistoa.

Iät ja ajat samalla paikalla seissyt hirsirunkoinen talo on kokenut täydellisen kasvojenkohotuksen ja päivityksen nykyaikaan. Huoneisto on kaksikerroksinen, alakerrassa keittiöön on yhdistetty oleskelu- ja makuutila. Yläkerrassa on kaksi huonetta, joista toisessa Davidila yöpyy.

– Pomo onnistui löytämään meille vuokralle tällaisen oikein mukavan asunnon hyvien kulkuyhteyksien päästä työmaata ajatellen. Enemmin asunkin työreissuilla vuokra-asunnossa kuin hotellissa, niin saa tehdä itse ruokaa. Asutaan työkaverin kanssa kahdestaan kolmelle tarkoitetussa asunnossa, joten tilaa riittää. Saunaa ei ole, mutta pärjätään näin, Antti Davidila esittelee.

Hän pohdiskelee, ettei ole ihan sama minkälaisissa oloissa reissussa oleskelee työajan ulkopuolella, etenkään kuukaudesta toiseen kestävällä työmaalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Asunnosta tulee toinen koti.

Reissutyö on Davidilalle tuttua juttua vuodesta 2011 lukien. Tai homman makuun hän pääsi jo viisitoistakesäisenä kulkiessaan rakennusmaalarina työskennelleen isänsä apurina pitkin poikin seutuja.

Matkan varrella on ollut lukuisia työmaita, äkkiä laskettuna kaikkiaan nelisenkymmentä tehdasta pitkin Suomea sekä Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Belgiassa, Tsekeissä.

– Olen kiertänyt lähinnä paperi- ja sellutehtailla muun muassa remonteissa ja tehtaiden seisokeissa. Käytännössä on koluttu koko Suomen rannikko Raumalle asti. Tanskassa oli kiinnostavia tehtäviä hankkeessa, jossa laitoksella korvattiin hiili hakkeella. Ruotsissa Örebron lähellä on tullut käytyä useammin soodapannun uusimishankkeessa. Myös Pietarsaaren UPM on tuttu paikka, mutta itse kaupunki ei niinkään kun majoitus on ollut Kokkolassa.

Kotimaan ja yleensä Ruotsin työkeikat taitetaan firman autolla.

– Kauemmaksi mennään lentämällä, Rovaniemeltä on hyvät lentoyhteydet Keski-Eurooppaan, huomauttaa Davidila.

Reissutyössä kone- ja kunnossapidon asentajaa vetoavat vaihtuvat työmaat, työkaverit, tienoot.

Reissutyössä kone- ja kunnossapidon asentajaan vetoavat monipuoliset tehtävät laiteasennuksista putkitöihin sekä vaihtuvat työmaat, työkaverit, tienoot.

– Senkin puoleen tykkään reissusta, että kun ollaan töissä, ollaan töissä. Ja kun on vapaata, ollaan vapaalla ja sataprosenttisesti läsnä, Antti Davidila kokee.

Reissussa myös tienaa paremmin peruspajatyöhön verrattuna.

– Päiväraha tekee oman lisänsä kuukaudessa, mutta tili tehdään tietenkin ylitöillä jos ja kun niillä pääsee herkuttelemaan. Kun aloitin oli päiväraha päälle 30 euroa, nyt se on 51 euroa.

”Toisella osapuolella on raskaampaa kotona kun täytyy yksin vastata kaikesta arjessa”.
– Työmaat ja maisemat vaihtuvat reissuhommissa. Reissussa myös tienaa paremmin peruspajatyöhön verrattuna, vertailee Antti Davidila. Kuva: Jukka Lehojärvi

Vähemmän mieluisia ovat yövuorot, ainakin pitkissä jaksoissa. Samoin huolettaa tieto siitä, että reissutyö rasittaa kotioloja.

– Toisella osapuolella on raskaampaa kotona kun täytyy yksin vastata kaikesta arjessa. Itse olen pisimmillään ollut yhteen menoon pois kahdeksan viikkoa, mikä todettiin kyllä turhan pitkäksi rupeamaksi, Davidila muotoilee.

– En kuitenkaan haluaisi vaihtaa työhön, jossa kuljetaan samasta portista seuraavat neljäkymmentä vuotta. Siinähän vasta leipääntyisi.

Kevään korvalla keikkatyöläisten määrä alkaa vähentyä litiumjalostamon työmaalla Kokkolassa ja vastaavasti lisääntyä jättihankkeeseen kuuluvalla rikastamolla Kaustisella.

Kaustisen Päivänevalle valmistuvan rikastamon betoni- ja teräsrakenteet on tehty ja katto on saatu pään päälle. Ovet ja ikkunat puuttuvat vielä, joten lunta tuiskuttaa tupaan. Sisällä tehdään parhaillaan valutöitä ja teräsrakenteita.

Enimmillään työntekijöiden määrä on Kaustisella helmi-maaliskuussa, jolloin Keliberin rikastamon työmaalla työskentelee kaikkiaan 300-350 eri alojen osaajaa. Yksi heistä tulee olemaan Antti Davidila.

Tuotannon alettua Keliber valmistaa akkulaatuista litiumhydroksidia sähköautojen akkuihin, joissa kaikissa käytetään litiumia. Keliberin pääomistaja on eteläafrikkalainen Sibanye-Stillwater-konserni. Toiseksi suurin omistaja on Suomen valtion omistama Suomen Malmijalostus Oy 20 prosentin osuudella. Investoinnin kokoluokka euroissa mitattuna on 667 miljoonaa.

Artikkelia varten on haastateltu myös Keliberin toimitusjohtajaa Hannu Hautalaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä