Kokkola-lehti

Satamaparturin sakset napsaavat yhä – Maire Heiermann, 93, ei kaipaa eläkkeelle jäämistä

Näky on häkellyttävä. Satamakadulla 93-vuotias parturiMaire Heiermann auttaa liikkeeseen sisään rollaattorilla liikkuvaa vakioasiakasta Heikki Anttiroikoa. Heikki on tuttu asiakas jo lapsuudesta, ajoilta liki 80 vuotta sitten, kun Maire autteli äitinsä parturissa aivan sataman sydämessä. Sittemmin nosturikuskina satamassa työskennellyt Heikki siirtyi Mairen asiakkaaksi, kun tämä avasi oman liikkeen kilometrin päähän satamalaitureista.

– Menin naimisiin sota-aikana ja perustin oman liikkeen. Äiti laittoi sata vuotta vanhan koivupuisen parturin kaluston silloin kahtia, ja minä aloitin työni tällä paikalla vuonna 1953, kertoo Heiermann.

Äiti Ida Mäkelä oli tullut parturiksi satamaan 1930-luvulla, kun siellä ammotti parturin mentävä aukko Panama-kahvilaa vastapäätä. Hän teki työtä vielä 1980-luvulla, liki yhdeksänkymppisenä. Äidin poismenon jälkeen Maire sai toisenkin puoliskon hienosta vanhasta kalustosta.

– Eli nyt tämä kaikki on minun! Tuntuu hyvältä, että se on taas kokonaisena samassa paikassa.

Kaikkinensa siis 69 vuotta parturointia samalla paikalla. Talossa, jossa Mairen perhe kasvoi ja josta lapset sittemmin muuttivat pois, mutta koti ja parturi säilyivät. Tarkkasilmäiset ovat havainneet Mairen paitsi ottavan edelleen vastaan vanhoja asiakkaitaan, myös tekevän lumitöitä ja touhuilevan kaikenlaisia pihatöitä. Tukanleikkuu sujuu näpsäkästi.

– Ei minulla enää ole ovi jatkuvasti auki asiakkaiden tulla. Ovessa on puhelinnumero, johon asiakkaat soittavat ja tulevat sopimuksen mukaan. Toki välillä vieläkin tulee laivasta koko porukka tukanleikkuuseen! nauraa Maire.

Asiakaskunta on aina liittynyt jollakin tavalla satamaan. Tuoliin ovat istuneet siistittäviksi luotsit, laivamuonittajat, merimiehet, kapteenit, kaikenlaiset lentojätkät, laivameklarit ja tarkastajat, jotka liikkuvat satamassa asioillaan – tai muuten vain.

– Vieläkin käy sama sakki Oulusta ja Raahesta ohikulkumatkallaan, vaikka eivät enää satamassa töiden vuoksi käykään. Ovat jo eläkkeellä! nauraa parturi.

Maire on kuullut tuolissaan monenlaisia tarinoita, monella kielellä.

– Luulen, että olen kuullut kaikkia kieliä, mitä maailmassa puhutaan! arvioi konkari.

Hän innostuu esittelemään ikivanhoja parranajovälineitä. Ne ovat hopeanhohtoisia, metallisia pieniä astioita, joissa partavaahto sekoitettiin itse.

– Se oli sitä aikaa, kun parturissa käynti oli aina ”tukka ja parta” -leikkuuta. Ja parta leikattiin veitsellä, jota piti teroittaa joka välissä.

Aikanaan äidin parturissa ei ollut juoksevaa vettä. Vesi kannettiin kaivosta ja parranleikkuussa käytetyt salvetit eli pikkupyyhkeet pyykättiin ämpäreissä ja virutettiin meressä. Sen jälkeen ne mankeloitiin kahteen kertaan.

– Myöhemmin sain äidin myöntymään siihen, että toisesta mankelointikerrasta luovuttiin, nauraa Maire.

On hämmästyttävää, miten notkeasti 93-vuotias liikkuu, puhuu ja tekee työtään. Maire Heiermann arvioi, että ainainen työnteko on saattanut vaikuttaa virkeyteen.

– Minähän en tiedä, mitä on loma ja eläke. Olen aina tehnyt työtä tästä kotoa käsin ja se on ollut mieluista – ja on edelleen, hymyilee Maire.