Paikallisuutiset
”Tatuointia ei tehdä, ennen kuin asiakas on täysin varma piirroksestani” – Kokkolalainen tatuointiyrittäjä Joonas Nikkinen painaa pitkää päivää asiakkaiden tatuointien eteen, että ihoon iäksi sinetöity lopputulos on paras mahdollinen
Kuinka olet päätynyt tatuointialan yrittäjäksi, ja kauanko olet toiminut yrittäjänä?
– Kaikki lähti siitä, kun otin ensimmäisen tatuointini tatuointiliike SickBoyssa 12 vuotta sitten. Ensimmäisen tatuoinnin jälkeen otin ”vielä yhden” ja sitten taas ”vielä yhden” jonka jälkeen tatuointeja tulikin otettua lähes viikoittain.
Kolmen vuoden jälkeen kun olin ystävystynyt SickBoyssa työskentelevän porukan kanssa ja nähnyt millaista tatuointiala on, niin itsellenikin tuli polte, että minäkin haluan tälle alalle. Ostin tatuointitarvikkeet, ja treenailin milloin mihinkin - erilaisiin nahkoihin, appelsiineihin ja lopulta myös omaan jalkaani, ja se oli sitten menoa! Nyt olen ollut tatuointialalla noin yhdeksän vuotta.
Mitä työvaiheita ja ennakkosuunnitteluja joudut käymään läpi, ennen kuin tatuoinnin työstäminen ihoon alkaa?
Työpäivän pituudet vaihtelevat tavanomaisesti tunnin ja 14 tunnin välillä.
– Ensin asiakas ottaa yhteyttä ja hänelle varataan kalenteriin aika. Sitten asiakkaan kanssa käydään läpi millaisen tatuoinnin, mihin kohtaan ja suunnilleen minkä kokoisen tatuoinnin hän haluaa. Tämän jälkeen näiden tietojen pohjalta aloitan suunnittelemaan tatuointia, ja sitten lähetän kuvan asiakkaalle. Aina käydään tarkasti läpi, onko jotain mitä hän haluaisi muuttaa tai että millaisen fiiliksen hän piirtämästäni mallista saa. Tatuointia ei tehdä, ennen kuin asiakas on täysin varma piirroksestani.
Minkälainen on tavallinen työpäiväsi? Minkä pituisia työpäiviä teet?
– Menen studiolle aamulla yhdeksän aikoihin ja ensimmäinen asiakas tulee kymmeneltä. Tatuoinnin koosta riippuen sitä tehdään yhdestä tunnista kuuteen tuntiin. Työpäivän pituudet vaihtelevat tavanomaisesti tunnin ja 14 tunnin välillä.
Vaikka tatuoinnit ovat viimeisten vuosien aikana yleistyneet, koetko kuitenkin vielä joillain ihmisillä olevan joitain ennakkoasenteita tatuointeja kohtaan?
– Ennakkoasenteita on edelleen, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta on se viime vuosien aikana vähentynyt huomattavasti. Enempi ja enempi esimerkiksi asiakaspalvelijoilla näkee tatuointeja, joten kyllä ne ovat hyvää vauhtia arkipäiväistymässä, joten ehkä loputkin ennakkoluulot alkavat vähitellen karisemaan.
Ymmärtävätkö asiakkaat, mistä tatuoinnin hinta koostuu?
– Osa ymmärtää, ja osa ei niin tarkasti ymmärrä. Tatuoinnin hinta koostuu tatuoinnin suunnittelusta, itse tatuoinnin teosta - joka on pysyvää käsityötä, ja jota ei ole ihan kaikista helpoin tehdä. Tatuoinnin hinnalla pitää kattaa myös tekomateriaalit, tatuointistudion vuokra, vuokratilan juoksevat kustannukset, verot ja sen, että tekijäkin saa työstään ruoan pöytään.
Pelottaako ikinä, että epäonnistut kuvan tekemisessä?
– Aina on pieni pelko takaraivossa. Mutta se pistää aina keskittymään enemmän ja enemmän, että lopputulos on parhain mahdollinen, eli tervettä pelkoa pitää olla. Jokaista tatuointia kohden pitää tarkasti punnita, mihin pystyy ja mihin ei. Asiakkaalle täytyy olla rehellinen jos hän haluaa sellaisen kuvan, josta ei ole täysin varma että se onnistuu.
Jokaisella tatuoitsijalla on oma tyylinsä mitä he tekevät, ja mitä eivät tee. Jos tulee sellainen kuva mikä ei sovi minun tatuointityyliini, niin suosittelen muuta tekijää, jonka tiedän tekevän kyseistä tyyliä. Näin ollen asiakas saa parhainta mahdollista jälkeä ihollensa.
Mistä haaveilet?
– Kahdeksan vuotta sitten haaveilin siitä että joskus minulla on oma tatuointistudio, ja nyt minulla on oma tatuointi studio, RedBerry Tattoo. Tämä haave ei olisi onnistunut ilman asiakkaita. Jokainen asiakas joka on minulla näiden kahdeksan vuoden aikana on käynyt, ansaitsee minulta ison kiitoksen. Kiitos!
Joonas Nikkinen
Ikä: 30
Perhe: Kihlattu Heini, 6-vuotias poika ja 11-vuotias tytärpuoli
Asuinpaikka: Kokkola
Kotoisin: Kokkola
Ammatti: Tatuoitsija