Paikallisuutiset

Tiedätkö jotain Halkokarin uimahuoneesta?

Uimahuone seisoo Halkokarin rannalla tässä talvisessa vanhassa kuvassa.

Kuva on todennäköisesti otettu 1900-luvun alkupuolella. Taustalla kauempana näkyy Mustakari.

Joidenkin tietojen mukaan uimahuone sijaitsi muistomerkin kohdilla. Mutta kuvasta tai uimahuoneen tarkasta sijainnista ei sen enempää tietoa ole, joten jos lukijoilla sitä on, otamme tietoa mielellään vastaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Halkokarista sen sijaan on kerrottavaa. Halkokarin edustalla toimi pitkään tärkeä satamapaikka. Halkokarilta vietiin maailmalle tervaa, mutta myös voita, juustoa ja puutavaraa. Puutavaraa, halkoja, säilöttiin alueelle paljon ja siitä se on todennäköisesti nimensäkin saanut.

Tervanvienti näkyy alueella vieläkin. Muistomerkin läheisyydessä olevilla kallioilla ja rinteillä on edelleen tervakerroksia ja lämpimänä kesäpäivänä paikalla kävijät voivat haistaa tervan tuoksun.

Halkokarilta satama siirtyi 1880-luvulla Ykspihlajaan, Vanhansatamanlahden jäädessä toiminnalle liian matalaksi.

Kauempana häämöttää Mustakari.
Kauempana häämöttää Mustakari. Kuva: Maria Store

Halkokarille sijoittuu yksi kaupungin merkittävimmistä tapahtumista. Halkokarin kahakka tapahtui kesällä 1854. Halkokarin kahakka liittyi Krimin sotaan, jota Turkki sekä liittolaiset Ranska ja Englanti kävivät Venäjää vastaan vuosina 1853-56.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jo keväällä 1854 Englannin laivasto-osasto ilmestyi Suomen rannikon tuntumaan. Kokkolassa asukkaat ryhtyivät varotoimiin hyökkäyksen varalta. Kun hyökkäys tapahtui 7. kesäkuuta olivat kokkolalaiset valmiina ja voittivat taistelun.

Lähteet: K.H. Renlundin museo, www.port.of.kokkola.fi

Tässä juttusarjassa tutkimme kuinka kaupunkikuva on muuttunut vuosien saatossa. Lue juttusarjan aiemmat jututtäältä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä