Paikallisuutiset

Tiina Isotaluksen ja Terhi Päivärinnan mielipidekirjoitus: Suomalainen peruskoulu ansaitsee puolustajia

Vaalien lähestyminen kiihdyttää mediassa negatiivista keskustelua perusopetuksesta ja oppimistuloksista. Somessa pyöritellään ongelmapuhetta ja halutaan paluuta johonkin vanhaan, jota ei enää ole olemassa. Tarvitsemme hyviä ja tulevaisuuteen suuntaavia ratkaisuja, jotka perustuvat laajaan tutkimukseen ja ajankohtaiseen arviointitietoon.

Viimeksi Suomessa on tehty peruskoulun pedagogiikan valtakunnallinen arviointi vuonna 2008. Nyt on jo aika tehdä uusi ja saada keskustelu oikeille raiteille.

Positiivisempi sävy keskustelussa on etenkin lasten ja nuorten etu. Koulun ja koululaisten perusteeton mustamaalaus kuormittaa vain lisää opetusalan ammattilaisia ja oppilaitakin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

HS julkaisi 10.2.2023 Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen, Karvin ja Koulutuksen tutkimuslaitoksen asiantuntijoiden artikkelin, jossa he totesivat, että mediassa on yliampuvasti puhuttu oppimistulosten romahduksesta. Suomessa päästään edelleen hyviin oppimistuloksiin. Kansainvälisesti verraten suomalaisoppilaat ovat hyvinvoivia ja taitavia.

Toisaalta oppilaiden väliset erot oppimistuloksissa ovat kasvaneet, ja siitä on syytä olla huolissaan. Oppimistulokset ovat yhä enemmän yhteydessä alueiden sosioekonomiseen taustaan ja oppilaiden vanhempien koulutustasoon. Parempia oppimistuloksia edistetään myös vastuullisella sosiaalipolitiikalla ja yhteiskunnalla, jossa jokaisella on tasa-arvoiset mahdollisuudet pärjätä.

Miten saadaan aikaan käänne parempaan? Siihen on vastattava valtakunnallisella koulutuksen ohjauksella. Myös kuntien tulee opetuksen järjestäjinä olla talkoissa mukana. Perusopetuksen resurssit, opetushenkilöstön täydennyskoulutus ja oppilaiden tarvitsema yksilöllinen tuki tarvitsevat uusia panostuksia ja niistä päättävät lopulta kunnat.

Mielestämme tulevalla vaalikaudella on tehtävä perusopetuslain parlamentaarinen kokonaisuudistus ja opetussuunnitelman päivitys. Perusopetuksen sisältöjen ja rakenteiden tulee vastata tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeita sekä huomioida laajasti maailmantila. Koulutuksella on rakennettava kestävää tulevaisuutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Haluamme kehittää ja uudistaa peruskoulua tunnistettujen ongelmien korjaamiseksi. Opetushenkilöstön ja asiantuntijoiden on oltava vahvasti mukana tässä työssä. Yhdessä voimme saada aikaan käänteen parempaan.

Tiina Isotalus

kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

kansanedustajaehdokas (sd.)

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkola

Terhi Päivärinta

ent. Kuntaliiton hyvinvointi- ja sivistysyksikön johtaja

kansanedustajaehdokas (sd.)

Pietarsaari

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä