Paikallisuutiset

Turun puukottajaa kuullaan oikeudessa tänään - muutti jo kerran kertomustaan

Puukottaja muutti kertomustaan oikeudessa pääkäsittelyn ensimmäisenä päivänä. Hän kertoi, että tarkoituksena oli kahden ensimmäisen uhrin jälkeen piiloutua ja jatkaa tekoja. Aiemmin puolustus kertoi, että tarkoituksena oli vain paeta kolmen ensimmäisen uhrin jälkeen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Puukottaja muutti kertomustaan oikeudessa pääkäsittelyn ensimmäisenä päivänä. Hän kertoi, että tarkoituksena oli kahden ensimmäisen uhrin jälkeen piiloutua ja jatkaa tekoja. Aiemmin puolustus kertoi, että tarkoituksena oli vain paeta kolmen ensimmäisen uhrin jälkeen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO Kuva:

Turun elokuisen puukkoiskun tekijää kuullaan tänään oikeudessa Turussa.

Kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä ja kahdesta murhasta syytetyn miehen puolustus on myöntänyt teot tappoina ja tapon yrityksinä. Puolustus on kiistänyt lain tarkoittaman terroristisen tarkoitu

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä