Paikallisuutiset

Valtio aikoo jatkaa pandemian piinaaman Finnairin tukemista – Ministerin mukaan päästövähennyksiä seurataan, mutta uusia vaatimuksia ei tule

Finnairilla menee huonommin kuin vielä kesällä odotettiin. Koronapandemian toinen aalto on pitänyt toiminnan tappiollisena, ja valtio rientää sen vuoksi hätiin uudemman kerran.
Finnairilla menee huonommin kuin vielä kesällä odotettiin. Koronapandemian toinen aalto on pitänyt toiminnan tappiollisena, ja valtio rientää sen vuoksi hätiin uudemman kerran. Kuva:

Valtioneuvosto aikoo jatkaa pandemian piinaaman lentoyhtiö Finnairin taloudellista tukemista. Uutta budjettirahaa tähän ei kuitenkaan käytetä.

Nyt valmistelussa on enintään 400 miljoonan euron rahoitusjärjestely. Osuus on käyttämättä eduskunnan keväällä myöntämästä 700 miljoonan euron määrärahasta.

Tu

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä