Paikallisuutiset
Vuoden ensimmäinen koronapäivitys toi Kala- ja Pyhäjokilaakson alueelle yhteensä 86 uutta koronatartuntaa – Eniten tartuntoja todettiin Kalajoella ja Nivalassa
Kalajoki ja Nivala saivat kyseenalaisen kunnian olla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) maanantain koronapäivityksessä Kala- ja Pyhäjokilaakson alueen korkeimpien numeroiden kantajat.
Sekä Kalajoella että Nivalassa kirjattiin kolmen päivän aikana 18 uutta koronavirustartuntaa. THL ei päivitä tilastojaan viikonloppuisin, joten tilastot kertovat uusista tartunnoista perjantain päivityksen jälkeen.
Kolmanneksi eniten uusia tartuntoja todettiin Ylivieskassa ja Oulaisissa. Kummallakin paikkakunnalla tartuntoja ilmeni 14.
Muilla alueen paikkakunnilla oli rauhallisempaa. Alavieskassa todettiin 2, Haapajärvellä 1, Haapavedellä 7, Kärsämäellä 2, Pyhäjoella 1, Pyhäjärvellä 4 ja Sievissä 5 uutta tartuntaa.
Yhteensä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin 591 koronatartuntaa. Niistä yli puolet, 332 kappaletta, sijoittuu Ouluun.
Valtakunnallisesti suurin osa nyt ilmoitetuista tartunnoista on peräisin viime vuoden puolella tehdyistä testeistä. Raportointiviive on noin kolme vuorokautta.