Paikallisuutiset
Yhdeksän neliötä, kahdeksan taiteilijaa – Pieni pala vanhankaupungin Vinttipuotia siirtyi Isonkadun Taidepuotiin
Pieni, mutta maailman hienoin. Näin kuvailevat yrittäjät viikonloppuna avattavaa Taidepuotia. Neliöitä on noin yhdeksän ja taiteilijoita kahdeksan.
– Kahdeksan taitaa olla tähän tilaan aika maksimi, vaikka mielellään ottaisimme enemmän väkeä mukaan, kertooRiina Rauma.
Rauman lisäksi Taidepuotia pyörit