Viihde

Ylivieskalainen Päivärinnan lapsikuoro sai huippukeikan: Kuoro esiintyy Raskasta Joulua –konsertissa joulukuussa Ylivieskassa

Päivärinnan lapsikuoro lauloi jouluisia lauluja Ylivieskan joulunavauksessa pari vuotta sitten.
Päivärinnan lapsikuoro lauloi jouluisia lauluja Ylivieskan joulunavauksessa pari vuotta sitten. Kuva: Anne Mattila

15-vuotisjuhlaansa viettävä Raskasta Joulua -konsertti uudistuu. Joka paikkakunnalla on mukana myös paikallinen lapsi- tai nuorisokuoro.

Ylivieskassa konsertissa esiintyy Päivärinnan Lapsikuoro. Pyyntö esiintymään tuli keikkamyyjän kautta.

– Syysloman jälkeen alamme treenaamaan. Olemme saaneet jo taustanauhan, ja olemme mukana kappaleessa Varpunen jouluaamuna, kertoo kuoronjohtajaSanna Yli-Kotila.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kyseessä on ensimmäinen kerta Raskasta Joulua –historiassa kun kiertueella on mukana iso kuoro. Päivärinnan lapsikuorosta konsertissa esiintyy noin 30 laulajan joukko.

Yli-Kotilan mukaan lapset ovat innoissaan esiintymisestä. Nuoresta iästä huolimatta yllättävän moni tietää Raskasta joulua -konsertin. Osallistuminen esiintymiseen on heille vapaaehtoista.

– Onhan se erilainen keikka. Koulun opettajallekin tämä on ainutlaatuinen juttu päästä mukaan esiintymään huippuammattilaisten kanssa, Yli-Kotila sanoo.

Konsertti pitää sisällään kappaleita koko Raskasta Joulua -historian ajalta. Visuaalisesti vaikuttavan konsertin ensimmäinen puoli on tarinallinen ja toisella puolikkaalla rokataan tukka putkella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uudistetun show’n ovat suunnitelleet Raskasta Joulua –konseptin kehittänyt Erkka Korhonen yhdessä nykysirkusta, tanssia, teatteria, oopperaa ja spektaakkeleita ohjanneen ja koreografioineen Minna Vainikaisen kanssa.

Hyvinkäältä marraskuun 15. päivä käynnistyvä Raskasta Joulua –kiertue päättyy Tampereen Pakkahuoneen 21.12. järjestettävään keskiyön keikkaan. Kiertueen konserteista jo kolme on loppuunmyytyjä.

Raskasta Joulua -konsertissa 3. joulukuuta Kalajokilaakso Arenalla ovat solisteina Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Ilja Jalkanen, Kimmo Blom ja Päivärinnan lapsikuoro.

Uutista on päivitetty klo 12.52 kuoronjohtajan Sanna Yli-Kotilan haastattelulla.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä