Paikallisuutiset

Ylivieskan aseman pysäköinti vaihtoi paikkaa - työmaat toivat pyöräilijöille sepelillä ajamisen

Ylivieskan rautatieaseman pysäköinti siirtyi linja-autoaseman puolelle, kuten kyltti kertoo. Linja-auton vuoropaikoille ei saa pysäköidä.
Ylivieskan rautatieaseman pysäköinti siirtyi linja-autoaseman puolelle, kuten kyltti kertoo. Linja-auton vuoropaikoille ei saa pysäköidä. Kuva: Hannu Verronen

Ylivieskan ydinkeskustan autoliikenne sujuu kohtalaisesti, vaikka alue on nyt ennen näkemättömässä myllerryksessä Valtakadun ja ratapihan isojen työmaiden vuoksi. Suurin muutos on se, että rautatieaseman pysäköinti muutti linja-autoaseman eteen aseman eteläpuoliselle alueelle ja autokoulun taakse Torikadun ja Pakalankadun pysäköintiin. Aseman pohjoispuolen pysäköintialueelle ei pääse alikulkutyömaan vuoksi ja Asemakadun loppupään sulkemisen vuoksi. Kuntatekniikan päällikkö Karoliina Mustonen korostaa, ettei Halpa-Hallin pysäköintiä ole tarkoitettu junamatkustajile.

Pyörälijöitä liikennemuutokset koskevat vähintään yhtä paljon kuin autolijoita, koska pyöräteitä on muuttunut sepelille, ja koska Savarissa Savontien valoristeyksen alikulku on suljettu siltaöiden vuoksi heinäkuun loppuun saakka.

Rautatieasemalta tavoitetut pyöräilijät suhtautuivat väliaikaisiin rakennustöihin ymmärtävästi, koska heidän tilanteensa paranee jatkossa, kun ydinkeskusta ja kauppakeskusalue Savarin yhdistetään radanpihan alikululla. Nykyisellään he kertovat joutuvansa etsimään usein kiertoteitä. Sellainen on kuitenkin aina löytynyt.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä