MAINOS

On monenlaisia tapoja rentoutua - joukossa tai yksin

MAINOS

Viihde voi olla muutakin kuin sohvalla löhöilyä. On monenlaisia tapoja rentoutua niin, että samalla myös kehitytään, mutta harvempi meistä jaksaa panostaa omaan kehittymiseen myös vapaa-aikana. Selityksenä on, että töissäkin riittää aktiivisuutta – oli se sitten fyysistä tai älyllistä, ei väliä. Mutta mitä voi tehdä lähtemättä kotoa, jotta käyttämättömät aivo-osastot eivät jäädy?


Lautapeleistä sosiaalisuutta


Yleiskuva lautapeleistä on sellainen, että ne ovat aikuisten kärsimystä lapsia varten. Viime vuosikymmeniä on kuitenkin kehitetty suuri määrä sellaisia lautapelejä, joita suositellaan pelata vain aikuisten seurassa.
Kun niihin jaksaa keskittyä kunnolla, yhtäkkiä huomaakin jäävänsä niihin koukkuun, varsinkin jos mukana on kavereita, jotka ovat yhtä kunnianhimoisia kuin itse peli-isäntäkin. 
Lautapelivalikoima on hyvin runsas: On seikkailutarinoita, talouskilpailuja ja vaikkapa sotapelejä. Ajankohtaiset suosikit on kannattaa tarkistaa netistä, sillä joskus uutuuspelit rikkovat suosioennätykset helposti, mutta sen jälkeen jäävät ikään kuin varjoon.


Kun viihtyy yksinkin

Viihteeseen ei ole pakko kuulua muita ihmisiä. On täysin normaalia, että jotkut meistä kaipaavat sosiaalista aktiivisuutta, kun taas toiset arvostavat oman itsensä kanssa vietettyjä hetkiä kuin kultaa. Shakki onnistuu sekä vastustajan kanssa että ilmankin, tosin oman itsensä kanssa pelattu peli saattaa kestää kuukausia. Korttipelit eivät onnistu muuten kuin seurassa, mutta toisaalta seuraa saa haettua netistäkin – ja voi jopa yllättyä, kun näkee, että moni muukin on asiasta samaa mieltä. 

Sopiva paikka pelata korttipelejä netissä online-seurassa löytyy helposti BestCasino-palvelun kautta – ja siellähän on vaihtoehtoja. Omia raha-asioita kannattaa kuitenkin miettiä ennen kuin alkaa tehdä suuria panoksia, ja aluksi voi keskittyä vaikka ilmaispeleihin ja oppia niistä säännöt sekä tavat.


Musiikki toimii aina

Musiikkiharrastuksen aloittaminen on paljon helpompaa, kuin siitä kuvitellaan. Yksinkertaisimmat soittimet löytyvät jokaisen keittiöstä, mutta kitarakaan ei maksa mitään tonneja euroja ja sen soittamisen opettelu käy yllättävän helposti vaikka nettivideoiden avulla. Mutta musiikin harrastaminen voi olla muutakin kuin soittamista!

Siis ihminen voi kehittävästi keskittyä myös musiikin kuunteluun. Ei niin, että sitä kuunnellaan vain taustameluna, vaan niin, että oikein keskitytään siihen, mitä kuullaan. Oli sitten teksti millä kielellä hyvänsä, mutta musiikin kautta voimme kielitaidon parantamisen lisäksi saada uusia ideoita omaan elämään – uusia näkökulmia, metaforisia ajatuksia ja jopa taideinspiraatiota. Laadukkaat kuulokkeet tai kaiuttimet toimivat erinomaisena tukena tällaisessa harrastuksessa.

Muutenkin taide kehittää ihmisen ajatusmaailmaa ja saa toimimaan nekin aivojen osastot, jotka ovat olleet pitkään lepäämässä. Miksi jokaisesta ei voisi tulla taidemaalaria? Ei siihen ole mitään syytä, vaikka omat tuotokset saattaisivatkin vaikuttaa huonoilta. Yksi vanhan ajan kuvataiteilijoista oli nimittäin tarkoituksella tehnyt niin sanotusti ”huonoja” teoksia, ja syy oli erittäin yksinkertainen: hän halusi ihmisiltä reaktiota. Häntä ei siis yhtään kiinnostanut, onko se reaktio positiivinen vai negatiivinen – hän halusi vaikuttaa. Ei mikään ihme, että tämän taiteilijan nimi oli Vincent van Gogh – eli hän onnistui tavoitteessaan. Hän suorastaan ärsytti ihmisiä ja hänen teoksensa ärsyttävät katsojaa vieläkin, mutta miksi kuka tahansa meistä olisi huonompi taiteilija kuin Vincent? Siinä se. Ei siis muuta kuin maalit ja siveltimet rohkeasti käteen!