MAINOS

Ainakin kuusi kokoomuslaista aikoo äänestää elpymispakettia vastaan – "Ajaisi EU:n taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin ja Suomen EU:n ulkokehälle", varoittaa Zyskowicz paketin kaatumisesta

Kokoomusedustajien kannat jakautuvat keskiviikon äänestyksessä EU:n elpymispaketin ja monivuotisen budjetin hyväksymisestä. Moni kääntyi paketin puolelle, kun ryhmä purki päätöksen tyhjän äänestämisestä.

Keskiviikkona EU-maiden katseet ovat Suomen eduskunnassa, joka äänestää EU:n omien varojen käytöstä. Käytännössä eduskunta päättää, hyväksyykö Suomi EU:n elpymispaketin ja monivuotisen budjetin.

Perustuslakivaliokunta päätti tiukassa äänestyksessä, että hyväksymiseen vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö. Hallituspuolueet äänestänevät pääosin paketin puolesta, joskin yksittäiset edustajat voivat livetä rivistä. Oppositiossa perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit äänestävät elpymispakettia vastaan.

Hallituksen äänet eivät riitä yksin siihen, että paketti menisi läpi. Siksi kokoomus ajoi itsensä tiukkaan paikkaan sen edustajien vaatiessa perustuslakivaliokunnassa kahden kolmasosan enemmistöä. Se joko hyväksyy paketin tai kaataa sen ja samalla EU:n pitkään valmistellun seitsenvuotisen budjetin, joka on jo myöhässä.

Kokoomus linjasi ensin äänestävänsä täysistunnossa tyhjää, jolloin sen äänillä ei olisi ollut vaikutusta lopputulokseen. Puolue kuitenkin pyörsi viime viikolla kantansa ja ilmoitti asettuvansa paketin tueksi saatuaan valtiovarainvaliokunnan mietintöön mieluisia lausumia.

Lännen Media kysyi kokoomuksen kansanedustajilta, kuinka he äänestävät ratkaisevassa elpymispakettiäänestyksessä keskiviikkona.

Ainakin kuusi kokoomuslaista vastaan

Elpymispakettia vastaan aikoo äänestää ainakin kuusi kokoomuksen kansanedustajaa. He ovat Wille Rydman, Terhi Koulumies, Janne Heikkinen, Janne Sankelo, Heikki Autto ja Mia Laiho.

– Yhteistä Eurooppaa voidaan menestyksellä rakentaa vain pitävien sopimusten ja tasapainoisen julkisen talouden varaan. Esitetty velkapaketti murentaisi perustan molemmilta. Vahvasti EU-myönteisenä poliitikkona en siksi voi kannattaa ratkaisua, joka pitkällä tähtäimellä altistaa unionin entistä suuremmalle epävakaudelle, perustelee Rydman.

Rydman on myös perustuslakivaliokunnan jäsen. Siellä hän oli mukana vaatimassa elpymispakettipäätökseen kahden kolmasosan enemmistöä eduskunnassa. Kanta voitti niukasti yhdellä äänellä, kun keskustalaiset tulivat kokoomuksen ja perussuomalaisten valiokuntajäsenten tueksi.

– Valtiovarainvaliokunta antoi kokonaisuudesta asiallisia lausumia, mutta ne ovat hurskaita toiveita tulevaisuutta varten. Tämä sopimus lisää yhteisvastuuta, mutta ei velvoita taloudellisen avun ehtona jäsenmaita rakenteellisiin uudistuksiin, sanoo Sankelo.

– Vapaamatkustajan roolin mahdollisuus kasvaa ja epäilemättä joitakin EU-maita myös kiinnostaa. Nyt Suomesta pitää viestittää, että tämä peli ei vetele, Sankelo jatkaa.

Kansanedustaja Terhi Koulumiehen mukaan elpymispaketti johtaisi moraalikatoon EU:ssa. Samoilla linjoilla ovat Janne Heikkinen ja Heikki Autto.

Ainakin seitsemän äänestää hyväksymistä

Seitsemän kokoomuksen kansanedustajaa kertoo Lännen Medialle äänestävänsä elpymispaketin hyväksymisen puolesta valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisesti.

He ovat Marko Kilpi, Arto Satonen, Sari Multala, Kai Mykkänen, Ben Zyskowicz, Mari-Leena Talvitie ja Anne-Mari Virolainen.

– Valtionvarainvaliokunnan mietintöön sisältyvät lausumat talouskurista ja no bail out-periaatteesta ovat juuri niitä, joita kokoomus on alusta asti ajanut, sanoo pakettia puoltava Arto Satonen perusteluissaan.

– Vaikka paketti ei ole täydellinen ja Suomen neuvottelukanta olisi saanut olla tiukempi on Suomen intressi vahva EU, joka kykenee kriisin keskelläkin toimimaan, perustelee puolestaan Sari Multala.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kertoi aluksi kokoomuksen ryhmäpäätökseksi tyhjän äänestämisen, jolla paketti olisi mennyt läpi. Kun näytti siltä, että osa kokoomuksen edustajista voisi vastaan äänestämällä kaataa paketin, ryhmäpäätös muutettiin omantunnon kysymykseksi.

– Suomen tulee olla rakentamassa Euroopan tulevaisuutta terveille periaatteille, ei hajottamassa sitä, Mykkänen perustelee jaa-kantaansa paketille.

Lamariskiä ja turvallisuuspolitiikkaa

Pitkäaikaisen kokoomusedustajan Ben Zyskowiczin mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus neuvotteli Suomelle huonon ratkaisun. Zyskowicz kuitenkin katsoo, että valtiovarainvaliokunnan mietintö antaa vastaisen varalle hyvät reunaehdot.

– Tässä uudessa tilanteessa olen päättänyt äänestää elvytyspaketin puolesta, sillä koko paketin kaataminen olisi hyvin haitallista Suomelle. Se ajaisi EU:n taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin, minkä lisäksi Suomi uhkaisi ajautua EU:n ulkokehälle, Zyskowicz varoittaa.

Kansanedustaja Marko Kilpi muistuttaa perusteluissaan kahdesta seikasta. Elpymispaketin kaataminen voisi pahimmassa tapauksessa ajaa koko EU:n ja Suomen lamaan, eikä hän ottaisi sitä riskiä. Toinen tekijä on turvallisuus. Suomella on enemmän maarajaa Venäjän kanssa kuin muulla EU:lla yhteensä. Jos Suomi ajaisi itsensä EU:ssa paitsioon, turvallisuuspoliittiset riskit arvaamattoman Vladimir Putinin Venäjän naapurissa olisivat ilmeiset.

– Meidän on pidettävä hyvää huolta siitä, että suhteemme ovat kunnossa EU:n suuntaan, sillä ystävä hädässä tunnetaan, muistuttaa Kilpi Uuden Suomen blogissa.

Vastaan äänestävä Terhi Koulumies ratkaisisi Suomen turvallisuuskysymykset Nato-jäsenyyden kautta.

Menossa läpi eduskunnassa

Näiden äänestyskantojen perusteella on todennäköistä, että EU:n elpymispaketti menee läpi.

Hallituksessa on alustavasti 116 ääntä puolesta, jos kaikki äänestävät samoin eduskunnan puhemiestä lukuun ottamatta.

Oppositiossa kokoomuksen ulkopuolella vastaan on 45 ääntä, jos myös Liike nyt ja Ano Turtiainen äänestävät pakettia vastaan.

Kokoomuksen julkistetut äänet nostaisivat tuloksen lukemiin 123–51. Paketin hyväksymiseen vaaditaan 133 jaa-ääntä, jos loput 66 äänestävät ei. Tyhjien äänten ja poissa olevien tapauksessa äänten suhde ratkaisee, joten vähempikin määrä jaa-ääniä voi riittää hyväksymiseen.

Hallituksessa muutama kansanedustaja voi livetä rivistä, mutta kokoomuksesta pitäisi löytyä vielä runsaasti vastaan äänestäjiä, jotta paketti voisi kaatua keskiviikkona.

Yhteensä kokoomuksen eduskuntaryhmälle lähetettyyn kyselyyn vastasi 13 kansanedustajaa. Kokoomuksen ryhmässä on 38 edustajaa.

Fakta

Valtiovarainvaliokunnan mietinnön reunaehdot

Valtiovarainvaliokunta esittää, että eduskunta hyväksyy mietinnön EU:n omien varojen käytöstä muun muassa seuraavilla reunaehdolla:

Menetelmää on pidettävä poikkeuksellisena ja kertaluonteisena.

Jokainen jäsenmaa jatkossakin vastaa itse veloistaan.

Euroopan unionia ei kehitetä tulonsiirtounioksi.

Paketin rahanjaossa noudatetaan sovittuja käyttökohteita ja oikeusvaltioperiaatetta.

Suomeen ei saa tulla ylikansallisia veroja tai kokonaisveroasteen nousua EU:n uusien varojen järjestelmän myötä.