Verkkolaskimet auttavat pienissä ja suurissa laskelmissa

Kuva:

MAINOS -

Laskin tunnetaan mekaanisena tai elektronisena laitteena, joka suorittaa matemaattisia laskutoimituksia. Se toimii näppäimistöltä annettujen ohjeiden mukaisesti ja se tullee ihmiselle tutuksi viimeistään toiseen asteen koulutuksen parissa. Laskin on tehnyt monen muun keksinnön tapaan loikan nettiin, jossa nykyään on tarjolla laskimia moniin eri tarkoituksiin.

 

Verkkolaskimia löytyy moniin matemaattisiin tarpeisiin ja yksinkertaisimmat palvelut toimittavat arkeen kuuluvia peruslaskelmia, jossa lukuja voi summata yhteen, erottaa, kertoa ja jakaa.Nämä online-laskurit suorittavat usein myös neliöjuurien ja prosenttilaskujen toimittamista ja joissain niistä voi suoraan laskea arjen eri ilmiöitä, kuten painoindeksiä, raskauden laskettua aikaa sijoitukseen liittyvää ”korkoa korolle” -ilmiötä.

 

Nettilaskimet ovat oivallinen tuki ja työkalu esimerkiksi töissä, koulussa, raha-asioissa ja kotiaskareissa. Niitä voi käyttää esimerkiksi taloudellisiin laskelmiin, joissa halutaan selvittää esimerkiksi asuntolainaan tai nettopalkkaan liittyviä summia ja niitä voi hyödyntää kirjanpidollisissakin asioissa ja veroilmoituksen laatimisessa. Nuoret diginatiivit voivat helposti käyttää verkkolaskimia koulutehtäviensä parissa ja tehtävien teko helpottuu sekä peruskoulun että lukion matematiikassa.

 

Verkkolaskimet monimutkaisempiin tehtäviin 

Netti tarjoaa laskimia myös monimutkaisempiin laskelmiin, joita voi suorittaa esimerkiksi silloin, kun matematiikkaa opiskellaan korkeammalla tasolla, esimerkiksi yliopistossa. Funktiolaskin netissä on usein ilmaiseksi toimiva työkalu, joka auttaa matikkapäätä suorittamaan sekä yksinkertaisia että monimutkaisia laskelmia verkossa.

 

Niiden avulla voi ratkaista tiettyjä toimintoja, jotka liittyvät muun muassa permutaatioon, aritmeettisiin ja trigonometrisiin ongelmiin sekä logaritmiin ja eksponentiaalisiin funktioihin. Se toimii netissä myös geometriaan liittyvissä laskusuorituksissa. Funktiolaskin taipuu toki yksinkertaisiinkin laskelmiin ja niitä voi käyttää perusmatematiikan toimintoihin, eli yhteen-, vähennys-, jako- ja kertolaskujen suorittamiseen. Funktiolaskin netissä toimii oivallisena työkaluna kouluun ja opiskeluihin ja sitä pidetään peruslaskimeen verrattuna teknisempänä laskimena. Jos tehtävät haluaa suorittaa jouhevasti, voiinternetin nopeutta testata sivuilla, jotka tarjoavat tätä mahdollisuutta.

 

Sopivan nettilaskimen valinta 

Nettilaskinta valitessa kannattaa ensin määritellä sen käyttötarkoitus, eli mitä asioita halutaan laskea. Onko laskin tarpeellinen arjen yksinkertaisissa laskelmissa, jossa esimerkiksi omaa henkilökohtaista budjettia halutaan laskea tai selvittää käteen jäävän nettopalkan määrä. Esimerkiksi prosenttilaskut saattavat arjen hulinassa unohtua ja netti tarjoaa yksinkertaisia sivustoja, joissa voi syöttää suoraan lukuja, kun halutaan selvittää, kuinka monta prosenttia joku osuus on.

 

Jos laskinta tarvitsee kouluun ja opiskeluihin, kannattaa silloin harkita funktionaalisempaa laskinta, jossa pystyy suorittamaan kaikkia opiskeluihin liittyviä suorituksia. Ennen funktiolaskimen todellista käyttöä, kannattaa ensin opetella sen toiminta ja logiikka, jotta käyttö olisi mahdollisimman sujuvaa, eikä laskujen suorittaminen aiheuta laskimen takia ylimääräistä päänvaivaa. Tätä varten netistä löytyy erilaisia opetusohjelmia, joissa toiminnot selitetään ja näytetään selkeästi ja ymmärrettävästi.

 

Apua matematiikan hallitsemiseen 

Matematiikka on tärkeä ja arvostettu kouluaine ja sitä arvostetaan paljon myös myöhemmissä opinnoissa. Se aiheuttaa opiskelijoissa usein suuria tunteita puolesta ja vastaan, mutta jokainen opiskelija voi parantaa matematiikan taitojaan muutamilla helpoilla vinkeillä. Ensinnäkin kaikki koulusta saadut kotitehtävät on hyvä tehdä, jotta opetussuunnitelman vauhdissa pysyy mukana ja seuraavalla tunnilla tietää paremmin, mistä puhutaan.

 

Matematiikassa kannattaa ensin opetella perustaidot, jotka muodostavat hyvän kivijalan jatkoon ja monimutkaisempiin kaavoihin tutustuessa. Matematiikka tarjoaa harvoin oikotietä onneen, joten siinä ei voi oikaista mistään, vaan kaikki vaiheet tulee analysoida ja harkita tarkkaan. Virheet tulee ymmärtää, jotta niiden teoilta välttyisi jatkossa. Muista kuitenkin armollisuus itseäsi kohtaan ja salli itsellesi väärät vastaukset.