Nyt on aika aloittaa lenkkeily - Oikeanlaiset kengät löydät Intersportin myyjien asiantuntijuuden avulla

Muun muassa Aleksi Salmela ja Pekka Pääkkönen ovat valmiina auttamaan juuri oikeanlaisten kenkien löytämisessä Intersportissa Kokkolassa.
Muun muassa Aleksi Salmela ja Pekka Pääkkönen ovat valmiina auttamaan juuri oikeanlaisten kenkien löytämisessä Intersportissa Kokkolassa. Kuva:

MAINOS -

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon, kun valitsee kengät joko

kävely- tai juoksulenkeille – tai ihan vain ulkoiluunkin. Kysyimme

oleellisimmat kysymyksetKokkolan Intersportin asiantuntijoilta Pekka Pääkköseltä ja Aleksi Salmiselta.

 

Mikä on tärkeintä liikuntajalkineiden valinnassa?

- Se, että kengät sopivat juuri sinun jaloillesi. Yleisenä

virheenä on, että hankitaan kooltaan liian pienet kengät. Liikkumavaraa

pituussuuntaan tulisi olla noin viisi millimetriä.

- Harva tulee

ajatelleeksi, että eri vuorokauden aikana jalat ovat eri kokoiset: Itse

olen huomannut, miten iltaisin samat kengät saattavat tuntua paljon

ahtaammilta kuin aamupäivisin.

- Oikeanlaisilla kengillä on iso merkitys. Vääränlaiset

jalkineet ovat olla osasyyllisiä ihan turhaan erilaisten kiputilojen

syntymiseen liikkuessa.

Miten oikeanlaiset kengät löytää? 

- On hyvä tiedostaa millaiset jalat ovat. Omien jalkojen muotoa

sekä askeltamista kannattaa selvittää.  Meillä on Intersportissa on

Footbalance-laite sekä juoksumatto, joiden avulla saadaan selville

hyvinkin tarkasti jalkojen muotoon sekä askeltamiseen liittyviä asioita.

Mikä on olennaista tietää jalkojen muodosta?

 

- Vaikka periaatteessa voi olla samannumeroinen jalka, silti jalan

leveys sekä jalkaholvin korkeus vaikuttavat paljon siihen millainen

kenkä on hyvä.

- Jos jalkaholvi on matala, jalka kiertyy astuessa helposti

sisäänpäin. Tämä taasen voi aiheuttaa kipua polviin tai lonkkiin.

Tällöin kengässä on hyvä olla pronaatiotuki tai voimme luoda räätälöidyn

pohjallisen, jotta askelmus olisi mahdollisimman luontavaa.

-  Toisaalta jalkaholvi voi olla tavanomaista korkeampi, ja tämäkin on hyvä ottaa huomioon kenkävalinnassa.

- Meidän Footbalance-laitteistolla voidaan tutkia hyvin

tarkasti myös muun maussa jalan nousu- ja laskukulmat ja sitä kautta

selvittää kenkien ja mahdollisten muotoiltavien pohjallisten tarve.

Vaikuttaako lenkkeilymaasto kengän valintaan?

- Kyllä. Jos liikut paljon asfaltilla, niin hyvin vaimentava kenkä on tärkeä.

- Maastossa liikuttaessa taasen pitävyys on oleellisempaa.

Jos lenkkeilyalueen voi valita, onko parempi liikkua

päällystetyillä reiteillä vaiko hiekkapohjaisilla teillä tai poluilla?

Tai jos asfaltoidun pyörätien reunassa on hiekkaisa piennar, niin

kannattaako juosta siinä?

- Aina maastossa juokseminen ja käveleminen on hellempää

lihaksistolle. Toki nykyään on paljon todella hyvin askeliskuja

vaimentavia jalkineita.

- Jos pyörätien reunalla on mahdollisuus juosta tai kävellä,

niin onhan siinä pehmeämpää askeltaa, mutta kannattaa katsoa, ettei

piennar ole niin kalteva, että alaselkä tai pakara kuormittuvat kaltevan

pinnan takia.

Paljonko kunnon kenkien hankkimiseen kannattaa varata euroja?

- Yleisesti voi sanoa, että hyvälaatuiset lenkkeilykengät maksavat sadasta eurosta ylöspäin.

- Jos haluaa kokeilla tavanomaista parempaa, niin

hiilikuitukenkiä kannattaa testata. Niissä välipohjalevy aikaansaa sen,

että askelluksesta tulee todella kimmoisa.