Paikallisuutiset

Korona aiheutti viime vuonna ylikuolleisuutta – kokonaiskuolleisuus palannut entiselle tasolle rokotusten ansiosta, mutta helle voi näkyä heinäkuun luvuissa

Kuolleisuus kasvoi 1 539 kuolemalla vuonna 2020, eli lähes kolmella prosentilla. Piikkejä on ollut ennenkin, muttei samanlaisia rajoituksia, jotka taittoivat kasvua. Nyt huolta aiheuttavat pitkittyneet oireet eli long covid, jonka hoitoon ei tahdo riittää resursseja.

Tänä vuonna Suomessa ei ole koettu koronakuolemien piikkiä, vaikka tartuntoja on ollut paljon. Neljännessä aallossa on ylitetty aiemmat päiväkohtaiset tapausmäärät.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessoriMarkku Peltonen pitää kuolleisuuden palautumista normaalitasolle pitkälti ro

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä