Interfax: Venäläinen oppositiojohtaja sai turvapaikan Suomesta

Vasili Popov sanoo olevansa poliittisen ajojahdin kohde. LEHTIKUVA / Minna Raitavuo

Karjalan tasavallan oppositiojohtajiin kuuluva venäläinen liikemies Vasili Popov on saanut turvapaikan Suomesta, kertoo uutistoimisto Interfax. Suomessa asiasta kertoivat muun muassa HS ja Yle, jonka mukaan Popov on vahvistanut asian myös Yle Novostin toimittajille.

Jabloko-puolueeseen kuuluvaa Popovia syytetään Venäjällä petoksesta, ja petroskoilainen tuomioistuin on vanginnut hänet poissaolevana. Hän haki Suomesta turvapaikkaa maaliskuussa 2016 sen jälkeen, kun häntä uhkasi luovutus Suomesta Venäjälle.

Popov on kiistänyt häneen Venäjällä kohdistetut syytteet ja sanoo olevansa poliittisen ajojahdin kohde.

UUSIMMAT UUTISET

Kunnille painetta kotimaisen ruuan hankinnassa – vaatimuksissa voi korostaa tuoreutta

Virpi Niemistö

Kunnat eivät voi ruokahankinnoissaan enää piiloutua EU:n selän taakse.

Eduskunnan lähetekeskusteluun keskiviikkona tuodun ruokaselonteon mukaan hankintalaki antaa mahdollisuuden korostaa esimerkiksi ruuan tuoreutta ja turvallisuutta. Se puolestaan edesauttaa kotimaisten elintarvikkeiden hankintaa ja käyttöä.

Nämä kotimaisia tuotteita suosivat korostukset voidaan tehdä niin, että samalla kunnioitetaan EU:n vapaan liikkuvuuden periaatetta.

Tuoreutta voidaan korostaa vaatimalla leipomotuotteita toimitettavaksi pakkaamattomina leipomokuljetuslaatikoissa tai perunoita pestyinä ja kuorittuina. Marjoissa voidaan edellyttää, että ne pitää pystyä käyttämään ilman keittämistä.

– Vastuu kotimaisten ruokatarvikkeiden hankinnasta julkisiin ruokapalveluihin on pääasiassa kuntien luottamus- ja virkamiesjohdolla. Kuntien strategioidenkin tulee saada kirjaukset kotimaisten, vastuullisesti tuotettujen elintarvikkeiden hankinnasta, valtioneuvoston selonteossa todetaan.

– Kuntapäättäjien kannattaa olla hereillä, totesi maatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) eduskuntakeskustelussa.

– Vanhuksemme palvelutaloissa, lapsemme ja nuoremme kouluissa ja päiväkodeissa ansaitsevat lähellä tuotettua suomalaista puhdasta ruokaa syödäkseen. On tärkeää lisätä kotimaisten lähi- ja luomutuotteiden käyttöä julkisissa hankinnoissa, painotti Ilmari Nurminen sdp:n ryhmäpuheenvuorossa.

Kuntapäättäjien avainaseman toi esille myösLasse Hautala (kesk.).

– Kannustan vahvasti kaikkia kuntia, kaupunkeja ja muita julkisia yhteisöjä ottamaan hankintoja koskevan periaatepäätöksen käyttöön.

Valtioneuvosto hyväksyi periaatepäätöksen kotimaisen ruuan osuuden kasvattamisesta julkisissa hankinnoissa viime kesäkuussa. Tuore julkisten ruokapalveluiden hankintaopas ilmestyy vielä tänä keväänä.

Lausunnoille keväällä

Juopaa hallituksen ja opposition välille syntyi, kun puhe keskustelussa kääntyi uuteen eläinsuojelulakiin jaPia Viitasen (sd.) kaipailemaan eläinsuojeluasiamieheen.

Kokoomuksen Susanna Koski kyseenalaisti haaveet eläinsuojeluasiamiehestä byrokratian lisäämisenä, kun hallitus on nimenomaan pyristellyt eroon liiasta normituksesta.

Ministeri Tiilikainen arvioi eläinsuojelulain tulevan lausuntokierrokselle vielä kevään aikana.

Antero Laukkasen (kd.) mukaan koko eduskunta voisi tehdä itselleen välikysymyksen siitä, miksi viljelijöiden toimeentuloa ei ole saatu parannettua, vaikka siitä on eduskunnassakin jo vuosia puhuttu.

YK: Sekä Syyrian armeija että kapinalliset syyllistyivät sotarikoksiin Aleppossa

Sekä Syyrian armeija että sitä vastaan taistelleet kapinalliset syyllistyivät sotarikoksiin Aleppossa, kertoo YK:n raportti. Sen mukaan Aleppon viisikuukautisen saarron aikana osapuolet syyllistyivät muun muassa kemiallisten aseiden käyttöön ja siviilien tappamiseen.

Aleppo oli kapinallisten tärkeä tukikohta. Syyrian armeijan joukot valtasivat sen joulukuun lopulla piirityksen päätteeksi. YK:n mukaan jopa osapuolten sopima siviilien evakuointi piirityksen päätteeksi täytti sotarikoksen määritelmän siviilien pakkosiirrosta, sillä siviileille ei annettu mahdollisuutta jäädä.

Selvityksen mukaan YK:n ja Punaisen Ristin valvomana toteutettu operaatio tehtiin strategisista syistä eikä siviilien turvallisuutta ajatellen.

YK:n tutkijat löysivät ratkaisevaa todistusaineistoa, jonka mukaan Syyrian ilmavoimat pudottivat Aleppoon myrkyllisiä teollisuuskemikaaleja kuten klooria. Venäjän ilmavoimien osallisuudesta kemiallisten aseiden käyttöön ei löytynyt näyttöä.

Lisäksi Syyrian armeija pommitti toistuvasti muun muassa sairaaloita ja asuinalueita.

Kapinallisten puolelta sotarikoksiin syyllistyi esimerkiksi aikaisemmin al-Nusran rintamana tunnettu Fateh al-Sham -ryhmä, joka muun muassa ampui tykeillä siviilikohteisiin.

Libanonilaisten, iranilaisten ja irakilaisten joukkojen on raportoitu tukeneen taisteluissa Syyrian armeijaa, mutta niiden syyllisyyttä mihinkään tiettyyn sotarikokseen ei pystytty todistamaan.

Syyrian ilmavoimat pommitti avustussaattuetta

YK:n mukaan syyskuussa sen avustussaattuetta pommitti tahallaan Syyrian ilmavoimat. Iskussa kuoli ainakin kymmenen avustustyöntekijää. Sen jälkeen YK joutui keskeyttämään väliaikaisesti avustuskuljetukset alueelle.

Raportin mukaan pommitus saattueen tuhoamiseksi oli "pikkutarkasti suunniteltu ja häikäilemättömästi toteutettu".

Erillinen, joulukuussa julkaistu YK-selvitys ei pystynyt löytämään syyllistä pommitukseen. Nyt tutkijat pystyivät päättelemään syyllisen perehdyttyään muun muassa satelliittikuviin ja oikeuslääketieteellisiin todisteisiin.

Presidentti Bashar al-Assad on toistuvasti kiistänyt Syyrian syyllisyyden pommitukseen.

Maailmanmestari Niskanen oppi kehonsa kuormittamisen rajat

Iivo Niskanen on ollut kolmen vuoden ajan olympiavoittaja, mutta keskiviikkona hänestä tuli myös maailmanmestari. Kehityskäyrä Sotshista Lahteen ei ole ollut suoraviivainen, sillä viime vuoden aikana Niskanen on joutunut tottumaan myös vaikeuksiin.

Falunin MM-hiihdoista 2015 Niskanen palasi pää painuksissa sairastuttuaan kesken kisojen, mutta Lahti näyttää jo paljon valoisammalta etapilta. Vielä sunnuntaina hän tosin arveli, josko Lahden kisatkin ovat epäonnen kisat, kun pariviestin kultamitalisauma kariutui Norjan Emil Iversenin kaatumiseen.

- Pystyin kääntämään sen voitoksi, Niskanen tuumi.

Niskasen kehittymisen taustalla on hänen ja valmentaja Olli Ohtosen onnistuminen kehon kuormittamisen rajoittamisessa. Vaikka Niskanen kertoi harjoitelleensa tätä kautta varten kovempaa ja enemmän kuin koskaan ennen, hän on osannut antaa keholleen myös lepoa.

- En ole ollut joka viikonloppu kisoissa, Niskanen selitti.

Kun huippu-urheilijan elimistö ei ole koko ajan äärirajoilla, terveenä pysyminen onnistuu huomattavasti paremmin kuin ainaisesti väsyneenä. Tällä kaudella Niskanen ei ole juuri sairastellut, toisin kuin kahtena aiempana kautena.

Hän arvioi, että tällä kaudella kaikki on mennyt "kuin Strömsössä". Kauden päätavoite oli keskiviikon kisassa, ja siinä kaikki toimi kuin unelma. Niskanen sai toivomansa raskaan kelin, jossa hänen tekninen latuosaamisensa nousi oikeuksiinsa.

- Olen pystynyt jalostamaan tekniikkani taloudelliseksi, Niskanen kuvasi.

Hän kilpaili raivoisan kotiyleisön edessä täysin uudella suksiparilla. Ennen starttia hän mietti, ottaako tutun perusvarman parin, vai luottaako siihen, jota huolto suositteli. Kannatti luottaa, sillä huoltaja Mika Venäläisen laittamat sukset saivat hänet lentämään kotiladulla.

Päävalmentaja: Iivo lunasti odotukset hurjalla tavalla

Maastohiihdon päävalmentaja Reijo Jylhälle keskiviikko oli Lahden MM-latujen ääressä tunteikas päivä. Jylhä sanoi ennen kisoja, että suomalaisilla on kotikisoissa jokaisena hiihtopäivänä mahdollisuus mitaliin, ja nyt mitaleita on koossa jo kolme.

Iivo Niskasen mestaruus oli Jylhän mielestä 25-vuotiaalta hiihtäjältä huikea voimannäyttö.

- Iivo lunasti hurjalla tavalla ne odotukset, mitkä meillä oli haaveissa, Jylhä sanoi.

Hän piti etenkin Niskasen hiihtoa 1,5 kilometristä 4,5 kilometriin murskaavana.

- Hän teki siinä 20 sekuntia eroa, Jylhä hämmästeli.

Päävalmentaja ei päässyt keskiviikkoiltana seuraamaan Niskasen palkintojenjakoa Lahden torille, sillä työt jatkuvat maailmanmestaruuden jälkeenkin. Juhlinnan sijasta Jylhällä oli ohjelmassa naisten viestihiihdon palaveri.

Sundby ihaili Niskasen huippuvauhtia

Niskasen kultahiihto sai keskiviikkona varauksettoman ihailun myös hänen taakseen jääneiltä kilpakumppaneilta. Maailmancupia viime vuodet hallinnut Norjan Martin Johnsrud Sundby arvioi hiihtäneensä Lahdessa uransa parhaan 15 kilometrin kilpailun, mutta hävisi silti Niskaselle 17,9 sekuntia.

- En meinannut uskoa, että olin jo 20 sekuntia perässä, vaikka oma hiihtoni tuntui todella hyvältä, Sundby sanoi.

Sundby toivoi, että Niskanen oli tehnyt MM-kisoissa saman virheen kuin tammikuun Skandinavia-cupissa, jossa hän aloitti liian lujaa ja hyytyi loppumatkalla. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Niskanen oli oppinut läksynsä.

- Toivoin, että hänelle tulisi seinä vastaan, Sundby sanoi.

Risikko: Valinnanvapauslain ongelmat ovat olleet tiedossa ja niitä korjataan

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) kertoo tienneensä sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapauslakiin liittyvistä ongelmista jo ennen kuin se lähetettiin lausunnoille. Hänen mukaansa lakiluonnos jouduttiin aikataulusyistä lähettämään lausunnoille ennen kuin ongelmat saatiin korjattua. Risikko sanoo, että töitä on tehty koko ajan niiden korjaamiseksi.

- Yhdenvertaisuusasiat, integraatio ja sujuvat palvelukokonaisuudet ovat ne, joita hiotaan. Olen alan ihmisenäkin ehdottomasti sitä mieltä, että ne pitää korjata, Risikko sanoi STT:lle.

Risikko kertoo olevansa vakuuttunut, että luonnoksen ongelmat saadaan ratkaistua.

- Meidän pitää huolehtia siitä, että yhdenvertaisuus toteutuu. Itse olen myös sitä mieltä, että mallin monimutkaisuutta pitää korjata. Lisäksi pitää oikeasti saada niitä palvelukokonaisuuksia. Nyt me aika paljon puhumme siitä, että minkä putiikin oven sinä avaat, kun meidän pitää miettiä palvelukokonaisuuksia ja integroituja palvelujärjestelmiä.

Risikko sanoo olevansa henkilökohtaisesti sitä mieltä, että valinnanvapauslaki pitää saada yhtä aikaa muiden sote-lakien kanssa eduskuntaan siitä syystä, että eduskunnan pitää pystyä katsomaan kokonaisuutta.

- Järjestämislaki ja maakuntalaki ja valinnanvapauslaki ovat kokonaisuus. Eduskunnan pitää nähdä ne kaikki, että he pystyvät ottamaan kokonaisuuteen kantaa. Miten voi ottaa kalustoon kantaa, jos ylähampaat puuttuvat?

Orpo: Tasavertaisuus varmistettava

Valinnanvapaus on oleellinen osa sotea, sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.). Hänen mukaansa valinnanvapauden pitää olla laajaa uudistuksessa, mutta sen pitää myös olla mahdollisimman tasavertainen eri puolilla Suomea asuville.

Hänen mukaansa uudistuksessa lähdetään siitä, että aikataulussa pysytään.

Orpo sanoi eduskunnassa, että kyse on niin suuresta ajattelutavan muutoksesta, että se herättää paljon myös epäilyjä ja vastustusta.

Risikko: Tiedustelulaki täytyy saada eteenpäin jo tällä hallituskaudella

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mielestä uusi tiedustelulaki on saatava eteenpäin jo tällä hallituskaudella. Se tarkoittaa, että lain tueksi on saatava kansanedustajista viiden kuudesosan enemmistö, koska uudistus vaatii muutosta perustuslakiin.

Risikko kertoo vedonneensa lakia vastustaviin kansanedustajiin asiassa. Kriittisimmin perustuslain muuttamiseen on suhtautunut vihreät. Kyse on yksityisen viestin suojan rajoittamisesta, jos tietoliikenteen seulonta sallitaan.

Siviilitiedustelulakia ja sotilastiedustelulakia valmistellaan parhaillaan eri työryhmissä ja myös parlamentaarisessa ryhmässä. Työryhmien tuloksista kerrotaan maaliskuun lopussa.

Risikko sanoo luottavansa siihen, että työryhmät ovat miettineet vakavasti, miten valvonta varmistetaan niin, ettei kenenkään tarvitse pelätä, että hänen puheluitaan tai sähköpostejaan ryhdytään syyttä seuraamaan.

- Tällä hetkellä Suomessa on mahdollisuus tiedustella ja saada tietoa, jos on kysymys rikoksesta tai sen suunnittelusta, mutta nyt meidän pitää saada paljon aikaisemmin tietoa, esimerkiksi jos jostain on uhkaa kansakunnalle, Risikko perusteli kiireellistä tarvetta.

Sisäministerin mukaan turvallisuus on nostettu hallituksen kevään puoliväliriihen tärkeimpien teemojen listalle muun muassa työllisyyden rinnalle.

- Kaikille ministeriöille pitää saada yhteinen, selkeä tilannekuva turvallisuudesta. Lisäksi pitää arvioida se, mitä toimintavaltuuksia tarvitaan lisää ja se, mitä tehdään suorituskyvyn ja resurssien lisäämiseksi.

Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Jaakko Kaukanen pitää välttämättömänä, että Suomen viranomaisilla on mahdollisimman pian mahdollisuus sen kaltaiseen tiedonhankintaan, jonka tiedustelulainsäädäntö sallisi.

- Tässä ei ole viivyttelylle paikkaa nyt, Kaukanen sanoi.

- Rajavartiolaitos on lähinnä asiakkaan ominaisuudessa niiden viranomaisten suuntaan, kuten suojelupoliisin, että me saamme omaa toimintaamme vastaavan tiedon tarvittaessa. Se on sitten suojelupoliisin velvollisuus ja tehtävä meille se antaa.