Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Rosatom-leiri palasi Kalajoelle

Keskipohjanmaa+ | To 12.7.2018 klo 18:00 [päivitetty to 14:48]

Markus Kärkinen

Kalajoki

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Kalajoella nähty, valtakunnallistakin huomiota herättänyt Rosatom Schoolin kansainvälinen kesäleiri on saapunut Kalajoelle myös täksi kesäksi. Leiriläiset majoittuvat Kalajoen ammattiopiston asuntolan kesähostellissa, ja valtaosa aktiviteeteista järjestetään ammattiopiston tiloissa.

- Mukana on tällä kertaa 39 lasta ja nuorta Suomesta, Venäjältä, Bulgariasta ja Unkarista. Yleensä ikähaarukka näillä leireillä on 12-16 vuotta, mutta täällä on myös nuorempia sekä 17-vuotiaita, leirin organisoijiin lukeutuva Roman Seliukov Rosatom Schoolista kommentoi.

Rosatomin kesäleireillä paitsi pidetään hauskaa, myös opitaan uusia asioita.

- Joka päivä on kolme erilaista työpajaa, joiden lisäksi on erilaisia aktiviteetteja päivittäin. Esimerkiksi eilen oli tehtävä, jossa lapset saivat muovisen essun ja pätkän teippiä, ja heidän tehtävänä oli tehdä näistä materiaaleista reppu, minne sitten laitettiin kaksi litraa vettä ja sadan metrin kävelyn jälkeen mittasimme veden määrän, Seliukov selventää.

Eräs leiriläisistä on Raahesta saapunut 14-vuotias Juri Trofimov, joka osallistui myös viime vuoden Kalajoen leirille. Hän on nauttinut olostaan.

- On tää ihan mukavaa, on paljon tekemistä ja voi tutustua uusiin kavereihin, hän kommentoi.

Erityisesti iltaohjelmat ovat olleet mieleen. Leirillä onkin pidetty muun muassa omat euroviisut ja tanssiesityksiä, torstai-iltana luvassa oli talent-kisa. Hauskanpidon lisäksi mieleen on tarttunut myös oppia.

- Täällä oppii aika hyvin englantia, ja sitä on ihan hauskaakin puhua, poika toteaa.

--------------------------------------------------------------------

Juttua korjattu 19.7., osallistujien lukumääräksi on vaihdettu 39 aiemman 11:n sijaan.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori