Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Suvi Teräsniska yhdistää kaikenikäiset – videolla kansantähti aloittaa jättisuosion saaneen keikkansa Kaustisella

Keskipohjanmaa+ | To 12.7.2018 klo 20:38

Katariina Poranen

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien torstain huipensi koko kansan suosikki Suvi Teräsniska. Perheen pienimmät olivat jo varhain ennen keikkaa kokoontuneet eturiviin, jotta pääsisivät näkemään idolinsa lähietäisyydeltä.

Keikkaa olivatkin seuraamassa kaikenikäiset. Areena ja sen liepeillä olevat rinteet olivat torstai-iltana täynnä katsojia. Teräsniska itse iloitsi keikalla pääsystään Kaustiselle.

– On hienoa päästä esiintymään tällaiseen, koko perheen paikkaan.

Oululaisen Teräsniskan omat lapsensa eivät olleet mukana Kaustisella, vaan olivat lähteneet Lappiin Teräsniskan isän kanssa.

Mukana Teräsniskan kansanmusiikkijuhlien keikalla oli myös kaustislainen kansanmusiikkiyhtye Tallari.

– Kylmät väreet meni jo soundchekissä, Teräsniska kehui Tallarin sointia.

Muun muassa Vain elämää -ohjelmasta tuttu, vuonna 1989 syntynyt Suvi Teräsniska on Suomen suosituimpia artisteja. Hänen kaikki levynsä ovat myyneet vähintään platinaa, ja kaikkiaan Teräsniskan levyjä on myyty jo yli 300 000 kappaletta.

Suvi Teräsniska on luonut uraansa jo yli kymmenen vuotta. Syksyllä hänellä on edessään mittava konserttikiertue.

Kansantähtien esiintymiset jatkuvat Kaustisella loppuviikolla: perjantaina esiintyy Egotrippi ja lauantaina Vicky Rosti.

Katso video Teräsniskan keikan alusta:

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Fingerpori