tiistai 4.8.2020 | 11:10
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kalajoen kaupunginjohtajaa Jukka Puoskaria syytetään muun muassa epäasiallisesta käytöksestä – Erottamisaloite poiki vastareaktiona nimilistan kaupunginjohtajan tueksi

Ke 26.9.2018 klo 06:00 | päivitetty ke 08:22

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Pia Räihälä

Kalajoki (KP)

Kalajoella jo keväällä valmistelussa ollut kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin erottamisaloite jätettiin lopulta maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa. Sen takana on vihreiden koko kolmihenkinen valtuustoryhmä, Hanna Halmeenpää, Sami Salmu ja Arja Isokääntä sekä varavaltuutettu Meri Säteri, keskustasta viisi valtuutettua, Jenni Ekoluoma, Hannu Heikkilä, Vesa Hihnala, Antti Nikula ja Markku Isopahkala sekä varavaltuutettu Markku Pasanen ja perussuomalaisten varavaltuutettu Juha Rauha.

Valtuuston kokoukseen osallistui kaksi varavaltuutetuista, jolloin aloitteen taakse saatiin vaaditut yhdeksän valtuutettua.

Aloitteen mukaan kaupunginjohtaja on muun muassa osoittanut toistuvaa piittaamattomuutta lain säädöksiä ja hallintosääntöä kohtaan, antanut päätöksenteon pohjaksi vääriä tietoja sekä kohdellut epäasiallisesti kaupungin henkilöstöä ja luottamushenkilöitä. Epäluottamusta aiheuttaneina asioina esitetään muun muassa Tapionportin asemakaavan käsittely, elinkeino- ja maankäyttötoimikunnan toiminta sekä useiden ympäristö- ja maankäyttöpalvelujen keskeisten virkamiesten irtisanoutumiset.

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Halmeenpää pitää tilannetta kestämättömänä.

– Kaupungin työntekijät ovat viestineet luottamushenkilöille painostavasta ilmapiiristä ja kaupunginjohtajan pitämistä asiattomista puhutteluista. Ei sellaista toimintatapaa voi pitää hyväksyttävänä. Näkemyksemme mukaan kaupunginjohtaja on kohdellut halventavasti myös luottamushenkilöitä ja puhunut epäasiallisesti viranhaltijoista, hän sanoo.

Halmeenpään mukaan aloitteessa luetellut asiat ovat sellaisia, että ne on lausuttava ääneen.

– Jollain tapaa ne pitää käsitellä. Muitakin tapoja on yritetty.

Aloitteessa todetaan, että kaupunginjohtajan huomiota on kiinnitetty mainittuihin ongelmakohtiin useampaankin kertaan, mutta muutosta parempaan ei ole tapahtunut.

Työmatkalta tavoitettu Jukka Puoskari on lyhytsanainen erottamisaloitteen suhteen.

– Ei minulla ole juuri kommentoitavaa, enkä ole hirveästi paneutunut aloitteen perusteluihin. On päätöksentekijöiden asia katsoa, antaako aloite aihetta toimenpiteisiin.

Kaupunginjohtaja ei myöskään lähde pohtimaan erottamisaloitteen vaikutusta työhönsä.

– Hommia hoidetaan siihen asti kun toisin todetaan, hän kuittaa.

Medialle toimitettiin tiistaina nimilista 24 valtuutetusta ja varavaltuutetusta, jotka tukevat Jukka Puoskaria kaupunginjohtajana ja ovat sitä mieltä, että työrauha kaupungin asioiden hoitamisessa tulee palauttaa nopeasti.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Miika Heikkilä, Sami Hänninen, Lasse Joensuu, Raili Myllylä, Ritva Mäntymäki, Mari Niemelä, Kullervo Niemelä, Alpo Puusaari, Tomme Pöyhtäri, Mauno Rahkola, Jaana Siermala, Aulis Vuotila, Sirkka Alho, Kauko Hukka, Eero Kinare, Juha Tuliniemi, Jouko Arvo, Sami Mölsä, Tapani Ojala, Juha Rahkola, Hanna Saari, Jarmo Ainali, Suvi Puhto ja Veli Ainali. Allekirjoittajista 19 on varsinaisia valtuutettuja. Kalajoen valtuustossa on 35 jäsentä.

Keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Miika Heikkilä on pettynyt siitä, että erottamisaloitteeseen on päädytty.

– Itse olen aina arvostanut Jukka Puoskaria siitä, miten hän on vienyt Kalajoen kaupungin asioita eteenpäin.

Heikkilä huomauttaa, että aloitteessa esitetyt syytökset ovat raskaita ja että juridinen vastuu niistä on aloitteen allekirjoittajilla.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Hanna Saari epäilee aloitteen taustalla olevan henkilökohtaisia kaunoja.

– Kauas pitää mennä, että löytyy yhtä pyyteetöntä työtä kunnan eteen tekevä ihminen kuin Jukka, hän sanoo.

Saaren mukaan kaupunginjohtajalle tukea ilmaisee myös kirjelmä, jonka kaupungin luottamusmiehet lähettivät valtuuston ja kaupunginhallituksen jäsenille pari viikkoa sitten. Seitsemän pääluottamusmiehen allekirjoittamassa kirjelmässä kannetaan huolta riitaisaksi muuttuneesta päätöksentekokulttuurista ja peräänkuulutetaan työrauhaa.

”Ajatusmaailma, että viranhaltijat ja valmistelijat tieten tahtoen haluaisivat tehdä virheellisiä päätöksiä ja hoitaa asioita vain omaa etua tavoitellen tai huolimattomasti, on niin absurdi, että ei sitä oikein ymmärrä”, kirjelmässä sanotaan.

Valtuuston puheenjohtaja Riitta A. Tilus (kesk.) kertoo, että kaupunginjohtajan erottamisaloite käsitellään mahdollisimman nopeasti.

– Ensimmäiseksi tulee käsittelyyn se, asetetaanko tilapäinen valiokunta valmistelemaan asiaa. Kaupunginhallitus tekee siitä esityksen valtuustolle. Jos valiokunta päätetään asettaa, niin sitten ruvetaan pohtimaan itse asiaa.

Seuraava kaupunginhallituksen kokous on 8.10. ja valtuuston kokous 5.11.

Tilus ei ota kantaa erottamisaloitteeseen.

– Olen virkataustainen ihminen ja tutkin, ennen kuin hutkin. Jos tilapäinen valiokunta tulee, niin varmaan valtuuston puheenjohtajalla on siinä keskeinen rooli. Toivon, että nyt mennään lain mukaan ja katsotaan, mitä se edellyttää.

FAKTA

Erottamiseen tarvitaan kaksi kolmasosaa

Valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen (Kuntalaki 43 §). Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai jos vähintään neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen.

Kuntalain 35 §:n mukaan asian valmistelu valtuustolle tapahtuu tilapäisessä valiokunnassa.

Kuntajohtajan irtisanomiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista.

Vuosina 2005–2013 Suomessa oli yhteensä 24 tapausta, joissa oli tehty aloite valtuustolle kunnanjohtajan erottamiseksi tai siirtämistä muihin tehtäviin. Viisi kunnanjohtajaa irtisanottiin ja viisi irtisanoi itsensä luottamuspulan vuoksi. Muissa tapauksissa kunnanjohtaja sai luottamuslauseen tai prosessi keskeytyi muun asian vuoksi.

Lähde: Kuntaliitto

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »