Paikallisuutiset
Lähes kahden vuosikymmenen ammattilaisjääkiekkoilijan uran jälkeen Teemu Aalto siirtyi sujuvasti "tavallisiin" töihin
Moro, moro!
Päälle leveä hymy, joka mätsää erittäin hyvän paidan rintamuksessa olevan logon kanssa. Smile on henkilöstövuokrauspalveluita tarjoava yritys, jonka yhteyspäällikkönä on toiminut puolentoista vuoden ajan Kokkolan kaikkien aikojen kiekkolähettiläs.
Kohdakkoin neljännesvuosisata sitten juna vei jääkiekosta jo pikkunassikkana innostuneen teinipojan koti-Kokkolasta Tampereelle. Nyt koti on molemmissa päissä. Tampereella ovat Päivi-vaimon lisäksi tyttäret Viia ja Viona. Kokkolan Huvilakadulla taas asustavat isä Raimo ja äiti Marja-Leena.
Ei ole ensimmäinen eikä toinenkaan kerta, kunTeemu Aallon kanssa jutellaan. On tavattu Suomessa ja Ruotsissa, puhuttu puhelimitse ja kasvokkain.
Pääaiheena on ollut aina jääkiekko. Eikä siitä eroon päästä tälläkään kerralla.
Todetaan kuitenkin ensimmäinen asia ensimmäiseksi. Juttutuokio lounasravintolan kabinetissa on sen kertonut. Puolentoista kuukauden kuluttua 41 vuotta täyttävä Teemu Aalto vaikuttaa tyytyväiseltä mieheltä.
– No joo, kyllä minä olen. Mielestäni asiat ovat mallillaan. Olen päässyt hyvään työpaikkaan eikä peliuraltakaan jäänyt mitään hampaankoloon.
Ollaan Kokkolan jäähallin kulmilla. Helmikuisen auringon säteet ottavat lumesta häikäiseviä kimmokkeita. Ei aina paistanut, kun Teemu Aalto veteli avoimen taivaan alla Kokkolan silloisella tekojäällä ensimmäisiä luistimenpiirtojaan Hermeksen korttelikiekkojoukkueessa. Elettiin 1980-luvun puolta väliä.
– Olin silloin viiden vanha. Olisin halunnut mukaan jo aikaisemmin, mutta siinä oli joku alaikäraja. En tiedä mistä se innostus tuli, mutta pienestä pitäen olen mailan kanssa huiskinut.
Olosuhteetkin menivät hetkeksi huonompaan suuntaan ennen kuin paranivat. Tekojääradan paikalle valmistui jäähalli vuonna 1988.
– Kun hallia rakennettiin, jouduimme pelaamaan luonnonjäillä. Kyllä olikin sitten luksusta, kun päästiin katon alle.
Se oli myös aikaa, josta Aalto on kiitollinen vanhemmilleen. Ammattilaisuran päättyminen ja omien tyttärien kuskaaminen milloin salibandy- ja milloin tanssiharjoituksiin on auttanut näkemään vanhempien merkityksen entistä paremmin.
– Minua on aina kuskattu ja viety. Tiedän kuinka tärkeää se on ollut. Kun pelaat ja menet tukka putkella ei asiaa tavallaan mieti. Nyt kun itse on samassa tilanteessa, että illat ja viikonloput mennään ja harrastetaan, sen ymmärtää paremmin.
Kyse on koko suomalaisen urheilunkin kannalta merkittävästä vapaaehtoistyöstä. Sen merkitys toki hyvin tunnetaan, mutta ääneen lausuttua tunnustusta ei urheilugaaloissa kuulla.
Teemu Aalto on kasvanut ns. tavallisessa perheessä, jossa vaikkapa juuri jääkiekon kaltaisen kiistatta hintavan harrastuksen mahdollistaminen lapsille ei ihan helppoa ollut.
– En nyt halua sitä mitenkään alkaa vuodattaa. Ei silti mikään salaisuus, että kyllä siinä tiukilla oltiin. Ihan älyttömän iso hatunnosto omille vanhemmille, jotka aina löivät kaiken sen eteen, että lapset (Teemu ja isoveli Teppo) pystyisivät harrastamaan. Sen jälkeen vasta ajattelivat itseään.
Ajatus ei myöskään ollut, että kyse olisi sijoituksesta, jonka takaisinmaksun koittaisi vaikkapa NHL-diilin tai muun ammattilaissopimuksen myötä.
– Kotona ei koskaan pyydetty tai vaadittu, että tekisitkö niin tai näin tai johtaako harrastaminen johonkin. Ei sillä ole ollut ikinä merkitystä.
Siilti kävi niin kuin kävi. Seurasi kahden vuosikymmenen ammattilaisura.
– Eihän kukaan olisi uskonut, että se johonkin poikii. Pääasia kun sai harrastaa. Eivätkä vanhemmat lopettaneet matkassa mukana kulkemista, vaikka se ammattilaisuraksi muuttuikin. Ovat olleet tukena ja käyneet paljon katselemassa pelejä.
Elämän raadollisuutta, että kaikkien vanhempien – tai yksinhuoltajaperheessä yhden vanhemman – rahkeet eivät kerta kaikkiaan aina riitä lasten harrastuksiin. Tietämistä, että löytyvät eurot kaikkein välttämättömimpiin asioihin.
Senpä vuoksi...
Aallon ei tarvinnut kesällä 2016 kahdesti miettiä. Juniori-Hermeksen puolelta esitettiin kysymys, josko seuran kasvateista kaikkien aikojen menestynein antaisi nimensä vähävaraisten perheiden lapsille avustuksia jakavalle rahastolle.
– Sanoin heti, että ihan ehdottomasti nimeäni saa käyttää.
Kyse on nimenomaan jääkiekkoharrastuksen tukemiseen tarkoitetusta Teemu Aalto -tukirahastosta. Sinne sekä yritykset että yksityiset voivat antaa lahjoituksia.
Henkilökohtaisia motiiveja Aallolla oli nimensä antamiseen tasan yksi.
– Ihan puhtaasti auttaminen. Mistään muusta ei ole kyse. Jos koetaan, että siitä on jotain hyötyä, ehdottomasti annan nimeni käyttöön.
Juniori-Hermeksen hallitukseen kuuluvalleAnnaleena Lambergille Teemu Aalto on perhetuttu, oman – jääkiekkoa harrastavan – pojan kummisetäkin. Senkin vuoksi häntä oli helppo lähestyä.
– Teemu on erinomainen esimerkki nuorille urheilijoille. Hänellä on ollut intohimoinen suhtautuminen itsensä kehittämiseen ja kaikkeen tekemiseen. Missään vaiheessa hän ei ole mennyt puolivaloilla. Se näkyy muussakin Teemun tekemisessä. Kun hän on luvannut antaa nimensä tälle rahastolle, hän haluaa lasten ja perheiden varmasti saavan sieltä apua.
Totta kai Aallon nykyiselle työantajalle Smilelle on etua yrityksen nimen näkymisestä hyvän asian tukemisessa. HenkilöstöjohtajaMira Jantunen tämän myöntää, mutta painottaa nimenomaan Aallon merkitystä.
– Rahaston tarkoitus on mielestäni niin loistava. Tuetaan nuorten liikkumista ja varsinkin vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten. Sen vuoksi oli helppo lähteä mukaan.
Smilen palkkalistoilla entisiä jääkiekkoilijoita on muitakin. Ovatko he jotenkin erityisen sopivia henkilöstövuokrauspalveluita tarjoaviin yrityksiin?
– Hmhhh... Kyllä siinä persoona enemmän auttaa kuin jääkiekkoilijan ura.
Täytyy olla ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, positiivinen...?
– Juuri näin. Ja entiset kiekkoilijat yleensä ovat erittäin positiivisia ja myös hyvin sitoutuneita. Eivät kyllä anna piiruakaan itselleen periksi. Tavoitteet ovat kovat. He myös toteuttavat niitä systemaattisesti.
Tätä ei muuten Aalto itse haastattelussa maininnut, mutta henkilöstöjohtaja sen pyytämättä ja suoraan sanottuna pikkuisen yllättäenkin tekee.
– Teemu palkittiin Smilen vuoden 2018 työntekijänä. Täysin myös ansaitsi sen. On tehnyt kovaa työtä meillä.
Jotkut asiat näköjään tulevat nopeammin kuin toiset. Kiekkokaukaloissa pyttyjahti vaati 17 vuotta. ”Tavallisessa” työelämässä ykköspalkinto tuli ensimmäisen täyden vuoden tuloksena.
Kiekkoammattilaisen vuosiinkinolisi vielä luotava jonkinlainen katsaus?
OK. Ei vanha fakta ole vuosien saatossa miksikään muuttunut.Teemu Aallon pitkän pääsarjauran suurin selittävä tekijä oli lyöntilaukaus.
Turhaan lämäriä ei ammattikoulun kaukalossa hinkattu. Laukaus lähti nopeasti ja lujaa, hieman huonommistakin asennoista.
Vahvuuksien maksimoimisesta ja heikkouksien minimoinnista urheilussa on tietysti perimmiltään kyse. Teemu Aallon painava laukaus saattoi jossain vaiheessa uraa muodostua hänelle jopa rasitteeksi. ”Kyllähän sillä on kova kuti, mutta puolustuspäässä...”.
OIi kuulemma sitä ja oli tätä. Huomauttamista tietysti riittää jokaisen pelimiehen kohdalla. Jos vaikkapa puolustaja on erinomainen hyökkäyspäässä ja sen päälle loistava omissa, kyse lienee täydellisestä pelaajasta.
Sellaisista on edelleen yleismaailmallinen pula. Ihan kaikissa sarjoissa.
Mutta se Aallon tie. 1990-luvun puolessa välissä kausi Vaasan Sportin ja kaksi Tapparan junnuissa, sieltä kolmeksi vuodeksi kotikaupungin Hermekseen silloiseen divariin, syksyllä 1999 Hämeenlinnaan ja Pallokerhoon, siellä viisi kautta ja kahdeksi vuodeksi Ruotsiin Timrån paitaan, sitten kahdeksi vuodeksi Tapparaan, kausi Linköpingissä, yksi Kärpissä, kaksi Lukossa ja sitten neljän vuoden finaaliputki Tapparassa, mistä lopuksi ura pakettiin paikallisvastustaja Ilveksen nutussa.
Edellisen virkkeen pituutta voi syystä moittia. Vaan syyttäkää siitä Teemu Aaltoa...
Maaliskuun 30. päivän Teemu Aalto ja hänen perhepiirinsä muistavat kerran vuodessa. Vaan mitäpä tulee mieleen aprillipäivän illasta vuonna 2017?
– Olisiko ollut se viimeinen peli?
Sepä se.
Palataan tuohon Tampereen kiekkoskenen räjäyttäneeseen Liigan puolivälierään vielä. Se jäi manselaiseen lätkähistoriaan, mutta oli vähällä jäädä koko tasavallankin.
Sitä ennen oli tapahtunut seuraavaa. Teemu Aallolla oli sopimuksessaan optio, jota Tappara ei halunnut käyttää. Toimitusjohtaja Mikko Leinonen oli peliliikkeensä jo tehnyt. Ylivoimapakeiksi oli sainattu jo syksyllä 2015 Otso Rantakari ja Valtteri Kemiläinen. Aallolle luontaista ruutua ei kirvesrintojen takalinjoilla enää ollut tarjolla.
Kun koti oli jo vuosia ollut Huikkaassa, noin kilometrin päässä Hakametsän jäähallista, ei kolmiseiskaa konkaria luonnollisestikaan napannut lähteä enää muualle.
Siinä vaiheessa Ilves nousi vaihtoehdoksi. Pukuhuone vaihtuikin jäähallikäytävän vastakkaiseen päähän. Kaikkiaan kuusi kautta Tapparassa ja sitten jäälle mennessä ei enää käännyttykään ”Zambonilta (parkissa oleva jääkone) vasemmalle”. Vaan oikealle.
Kyllähän se oman totuttelunsa vaati.
– Olihan se alkuun suoraan sanottuna aika tiukkakin paikka. Kyllä se siitä sitten. Peli on peliä ja kaikki sen tiesivät. Aina pelien jälkeen me käytiin Tapparan jätkien kanssa kimpassa loppulenkillä.
Ei pelkästään kirveslogon vaihtuminen tupsukorvaksi tehnyt seurasiirrosta ”tiukkaa paikkaa”. Tapparassa takana oli neljän finaalin putki, jossa kirvelevät tappiot lopulta kääntyivät mestaruudeksi keväällä 2016. Se oli Aallon uran ensimmäinen.Sanomattakin on selvää, että se oli myös henkilökohtainen täyttymys. Niin kauan oli Kanada-malja Aaltoa kiertänyt.
– Kaikki ne tappiot tunteet, jotka sitten kääntyivät voiton hetkiksi yhdistävät ja sitouttavat porukkaa. Hienoja kavereita siitä porukasta jäi.
Yksi sellainen kaveri oli Pekka Saravo (puolitoista vuotta Aaltoa nuorempi). Tuo peruspakkien peruspakki, joka juuri tuona keväänä lopullisesti sementoi paikkansa tapparalaiseen seurahistoriaan Mansesteri-yhtyeenSaravon Pekkana.
Te oIitte joukkueessa ikään kuin vanhempia valtiomiehiä?
– Halusimme omalla esimerkillämme näyttää porukalle. Aika paljon vedettiin ekstraa. Tiedettiin, että loppua kohti ura vääjäämättä menee. Haluttiin, että ei jää mitään jossiteltavaa. Molemmat halusivat vetää täysillä loppuun saakka.
Kiekkojumalat olivat keväällä 2017 vekkulilla päällä. Tietenkin piti mennä niin, että Tapparan monivuotinen runkopakki ensin sinnitteli Ilveksen kanssa ns. säälipleijareista jatkoon (jatkoaikamaalilla Ässiä vastaan) ja sitten kohtasi runkosarjan kuitanneen edelliskauden mestarin.
Ei siinä pitänyt olla Ilveksellä palan palaa. Niin jopa ääneen lausui yleensä mieluummin pessimistisesti omiensa saumoja arvioiva pitkäaikainen kannattaja kaukana Kokkolassa. Se on 4–0 ja välieriin, pelkistyi analyysi.
Ei olisi voinut enemmän väärin mennä. Ensimmäinen peli Hakametsässä. Ilves voittaa ja pelaa vielä parempaa kiekkoa. Sitten aletaan mennä voitto–tappio-tahtia. Runkosarjan sijoitukset eivät todellakaan kaukalossa näkyneet.
– Meillä ei ollut mitään hävittävää. Ihan vain lähdettiin tekemään kiusaa. Tajuttiin sitten itsekin, että jos vain pelataan hyvin ja pysytään pelisuunnitelmassa, meillä on ihan saumat mennä sarjasta jatkoon. Eikä se kaukana ollutkaan.
Ei tosiaankaan. Ilves johti sarjaa viiden pelin jälkeen ja painoi Tapparan kuudennessa tasatilanteessa pitkiksi ajoiksi köysiin. Liigan vuosisadan sensaatio oli yhden maalin päässä. Se jäi Ilvekseltä tekemättä.
Vaan miten ihmeessä tuosta sarjasta tuli niin tiukka? Eihän sen niin pitänyt mennä?
– Ei se ollut varmasti yllätys Tapparan leirissä. Ihan ylivoimaisesti pahinta oli saada ensimmäisellä kierroksella paikallisvastustajan vastaan. Vielä pahempaa, että häviäisi eka pelin. Ja miten kävi? Siinä oli (Tapparalle) kaikki katastrofin ainekset ilmassa. Toisella ei ole mitään muuta kuin hävittävää. Toisella ei mitään muuta kuin voitettavaa.
Lopulta vihoviimeinen seitsemäs peli oli puolustavan mestarin heiniä. Niillä tulilla se jatkoi hamaan Keskustorin juhliin saakka.
Oltiin siis aprillipäivän illassa 2017. Aprillia ei ollut, että Teemu Aallon ratkaisu oli kypsynyt.Ura oli paketissa.
– Kyllä minulla aika vahvasti oli tiedossa, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä...
Kyse ei ollut siitä, etteikö Ilves olisi sopimusta jatkanut.
– (Päävalmentaja) Karri (Kivi) sanoi jo hyvissä ajoin, että saat rauhassa miettiä vaikka kesän yli. Paikka löytyy kyllä. Arvosti myös kun päätökseni tein ja siitä Karrille kasvotusten kerroin.
Elokuun alussa oli sitten aika opetella aivan uusia asioita. Sinulla ei selvästikään ole ollut ongelmia siirtyä urheilu-uralta muihin hommiin?
– Ei. Onko sitten yllättävää vai ei, mutta kivuttomasti se on sujunut. Luulen sen johtuvan pitkälti siitä, että pääsin heti hyvään firmaan töihin.
Sen ensimmäisen uran muistot tietysti pysyvät matkassa loppuelämän.
– Kyllä se on huikea matka ollut. Moni ei ole päässyt sellaista kokemaan. Kiva tietysti, että on voittanutkin.
Matkasta puhuminen ei ole mikään klisee, vaan todellakin kyse on... niin... matkasta?
– On todellakin. Se vaatii tappioitakin, mutta en olisi ikinä uskonut, että noin monia tappioita (naurahtaa). Olisi vähän vähemmälläkin saanut mennä perille. Hienoja muistoja ne ovat kaikin puolin. Eivätkä pelkästään voiton hetket. Ei se sillä tavalla elämässäkään mene.
Ei niin.
Teemu Aalto
Syntynyt: 30.3.1978 Kokkolassa, asuu nykyisin Tampereella
Kasvattajaseura: Kokkolan Hermes
Juniorina: Hermeksessä ja sen jälkeen Vaasan Sportissa ja Tampereen Tapparassa vuodet 1993–1996
Aikuisten sarjoissa:
Mestis: Hermeksessä kolme kautta 1996–99, (132 ottelua, 22+44=66), FPS:ssa kaudella 2000–2001 kaksi ottelua (0+0)
SM-liigassa: HPK:ssa viisi kautta 1999–2004 (273, 41+61=102)
Tapparassa kuusi kautta 2006–2008 ja 2012–2016 (329, 49+125=174)
Kärpissä yksi kausi 2009–2010 (52, 13+13=26)
Lukossa kaksi kautta 2010–2012 (111, 17+40=57)
Ilveksessä uran viimeinen kausi 2016–2017 (60, 4+16=20)
Ruotsin liigassa (SHL): Timråssa kaksi kautta 2004–2006 (99, 8+40=48)
Linköpingissä yksi kausi 2008–2009 (47, 11+18=29)
1. divisioona/Mestis yhteensä: 134 ottelua (22+44=66), pudotuspeleissä 13 ottelua (0+3=3)
SM-liiga yhteensä: 825 ottelua (124+255=379), pudotuspeleissä 156 ottelua (14+31=44), yksi kulta, kolme hopeaa ja viisi pronssia
SHL yhteensä: 146 ottelua (19+58=77), pudotuspeleissä 14 ottelua (2+4=6)
Sveitsin liigassa: Keväällä 2006 Bernissä yksi pudotuspeli (0+0), ja kakkosliigan Sierressä neljä runkosarjapeliä (0+5)
Suomen ja Ruotsin liigoissa (pudotuspelit mukaan laskettuna) 18 kauden aikana yhteensä 1141 ottelua (159+348=507)
Maaottelut: 31 A-maaottelua (4+11=15), 7 nuorten (0+0) ja 8 poikien maaottelua (0+2)
Perhesuhteet: Vaimo Päivi, lapset Viia (s. 2006) ja Viona (2010)
Tilastojen lähteet: eliteprospects.com ja tappara.fi
Mistä kahvipöydissä juuri nyt puhutaan?
Paikallisuutiset
