maanantai 20.5.2019 | 12:16
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Jokilaaksojen pelastuslaitos mukaan Pohjois-Suomen yhteiseen pelastusjoukkueseen: yhteistyöllä varaudutaan esimerkiksi suuronnettomuuksien hoitoon

Keskipohjanmaa+
Pe 22.2.2019 klo 14:14 [päivitetty pe 14:28]

Neljä Pohjois-Suomen pelastuslaitosta Jokilaaksojen, Kainuun, Lapin ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitokset ovat sopineet perustavansa yhteisen pelastusjoukkueen, josta kansainvälisissä yhteyksissä käytetään tässä vaiheessa nimeä ”Arctic Rescue Team”.

Aloittavan joukkueen vahvuus on yhteensä 69 pelastusalan ammattilaista, joita voidaan hälyttää ja koota yhteen esimerkiksi merkittävissä suuronnettomuustilanteissa, pitkäkestoisissa tehtävissä tai vastaavissa, joissa yksittäisen pelastuslaitoksen voimavarat ovat äärirajoillaan. Lisäksi joukkuetta voitaisiin käyttää tarvittaessa myös koko Suomen alueella.

Pelastusjoukkueen vetovastuu on sovittu Kainuun pelastuslaitokselle. Yhteisesti on sovittu, että kukin pelastuslaitos ylläpitää vähintään 2+3+12 vahvuista henkilöstöä, jotka ovat käytettävissä yhteiseen joukkueeseen. Siten joukkueen käytettävyyttä sekä toiminta-aikaa pystytään ennalta koulutetun henkilöstön kierrolla pidentämään pitkäkestoisissa tilanteissa useiden vuorokausien pituiseksi. Muodostelma varustetaan ja kalustetaan pelastuslaitosten omistamilla välineillä. Varustusta ja kalustoa kehitetään myöhemmin tarvittavilla hankinnoilla paremmin yhteistoimintaan sopivaksi. Jokainen pelastuslaitos vastaa oman henkilöstön ja hankintojen kustannuksista. Myös erilaisen erityiskaluston yhteishankinnat voivat tulla kyseeseen.

Pelastusjoukkueesta pyritään kehittämään myös ns. EU:n pelastuspalvelumekanismin metsäpalomoduulin vaatimusten ehdot täyttävä joukkue, jota voidaan käyttää myös EU:n kansainvälisissä vastaavissa tehtävissä. Tämä edellyttää EU:n erillisrahoitusta ja jokainen pelastuslaitos sitoutuu kustantamaan ns. omarahoitusosuuden kansainvälisen toiminnan edellyttämissä hankinnoissa. Muut erikoistumistehtävät pelastuslaitoksittain määritetään tarkemmin. Joukkuetta voidaan käyttää myös Barents-sopimuksen mukaisissa pelastustehtävissä.

Muodostelman rekrytoinnit on jo tehty ja kouluttaminen sekä yhteiset harjoitukset käynnistyvät erillisen harjoitussuunnitelman mukaisesti. Yhtenä kuluvan vuoden isoimpana harjoituksena tällä muodostelmalla tulee olemaan syksyllä Ruotsin Kiirunassa järjestettävä Barents-sopimuksen mukainen harjoitus.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »