Paikallisuutiset

Suden kannanhoitoa päivitetään – maakunnan susireviirien asukkaita ja sidosryhmiä kuullaan kevään aikana

Kuluva talvi on ollut rauhallinen Toholammin susireviireillä. Sudet eivät ole vierailleet pihoilla ja havaintojakin on kirjattu vähänlaisesti.

– Syksyllä oli yksi koiravahinko. Täällä oli viiden suden lauma, joka liikkui Toholammin, Kälviän, Ullavan ja Kannuksen alueella. Toissa vuonna saimme poikkeusluvan susiparille, joka kulki pihoissa. Ne olivat kaksi naarasta, isompi ja pienempi. Kolmas naaras meni syksyllä auton alle, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajaMatti Honkonen kertoo. Honkonen toimii myös Toholammin susireviiriyhteistyöryhmän puheenjohtajana.

– Yksi pari on edelleen olemassa. Susia on tullut ja mennyt. Tällä hetkellä alueella on kaksi muuta sutta, jotka kiertelevät omiaan ja käyvät välillä laumassa. Sudet siirtyvät peurojen ja hirvien perässä. Myös lumitilanne on vaikuttanut havaintoihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Takavuosien susiongelmat on Toholammilla saatu hallintaan tiedottamalla ja petoaitoja rakentamalla. Parhialassa sudet olivat käyneet jopa sisällä pihattonavetassa. Aitoja pystytettiin karja-, lammas- ja hevostiloille viiteen eri paikkaan.

Vaikka salakaadoista puhutaan, on kynnys niiden tekemiseen korkea, Matti Honkonen arvioi.

Mikko ja Annika Hotakaisen emolehmätilalla Sykäräisissä susien vierailut loppuivat sähköaidan myötä.

– Aitaa tehtiin viitisen kilometriä. Susia ei ole viime vuosina näkynyt. Kolmisen vuotta sitten susilauma pyöri kylän pinnassa. Niitä saattoi käydä pellolla katsomassa. Meiltä meni yksi vasikka ja lampaita,Mikko Hotakainen kertoo.

Hotakaisen mukaan yhteiselo onnistuu, kunhan sudet pysyvät poissa ihmisten ilmoilta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kannanhoidollinen metsästys tulee jatkossa sallia, ettei kanta kasva liikaa, Mikko toteaa.

– Sudet tulevat pihoihin ruuan perässä, joten niille ei pidä jättää mitään syötävää. Keskustelimme yhteisen raatokontin hankkimisesta aina kylälle, mutta se oli liian kallista, Matti Honkonen kertoo.

Viranomaisiin päin Honkonen toivoo, että pantasusien liikkumisesta saisi enemmän tietoa.

– Pantaseuranta tulisi olla reaaliajassa. Nyt tieto tulee pitkällä viiveellä ja ruutuina, joissa peto on joskus ollut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Talvi on ollut rauhallinen myös Kalajoella, Sievissä ja Pyhäjoen reviirialueella.

– Pyhäjoella on noin seitsemän suden lauma, jolle on onneksi riittänyt metsän riistaa syötäväksi eikä kotieläinvahinkoja ole syntynyt. Muut Kalajoen ja Sievin alueella havaitut sudet ovat olleet läpikulkumatkalla, kertoo Kalajoki-Sievi ja Pyhäjoki susireviiriyhteistyöryhmän koollekutsuja ja Kalajoki-Alavieska riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajaVesa Haapakoski.

Takavuosina Kalajoen ja Sievin alueella oli Haapakosken mukaan lievää susihysteriaa. Se johtui pihoilla jatkuvasti vierailleista susista, jotka myös raatelivat lampaita ja vasikoita.

– Kaksi sutta poistettiin riistakeskuksen myöntämillä poikkeusluvilla ja kaksi poliisin määräyksillä. Uutta susireviiriä ei vielä ole muodostunut alueelle, Haapakoski toteaa.

Susikannan hoitosuunnitelmaa ollaan päivittämässä. Reviireillä toimiville yhteistyöryhmille lähtee lähiviikkoina kysely ja sidosryhmiä kuullaan seitsemässä eri tilaisuudessa ympäri maata. Pohjanmaan riistakeskuksen alueen tilaisuus on Seinäjoella 17. huhtikuuta. Syksyllä suunnitelma lähtee vielä lausuntokierrokselle.

Hoitosuunnitelman valmisteluryhmä keskusteli viime kokouksessaan susien laittomasta tappamisesta. Poliisin arvion mukaan laiton pyynti on ollut ja on yleistä, vaikka vain pieni osa salakaadoista tulee poliisin tietoon. Valmisteluryhmä kaipaakin poliisille lisää resursseja valvontaan.

Matti Honkosen mukaan salakaatoja ei tapahdu maakunnassa.

– Yhden kerran tuli susi hirvimetsällä olleiden miesten passijonoon, mutta kyllä se sai mennä. Vaikka salakaadoista puhutaan, on kynnys niiden tekemiseen korkea, arvioi Honkonen.

Kommentti

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä