Paikallisuutiset

Susien pihavierailut kolminkertaistuivat viime vuonna Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella

Susien pihavierailut kolminkertaistuivat aiemmasta viime vuonna Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella.

– Pihavierailut nousivat huimasti. Yhteensä saimme 1850 ilmoitusta, joissa susi oli käynyt sataa metriä lähempänä taloa tai tuotantorakennusta. Vuonna 2017 vastaavia ilmoituksia oli 650, kertoo ylikomisarioPasi Aho.

Yllättävät muutokset ovat jatkuneet.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Susi-ilmoituksissa oli viime vuonna aivan valtava työmäärä. Oli päiviä, etten tehnyt mitään muuta. Tänä vuonna on sitten tapahtunut muutos toiseen suuntaan. Tammikuun alusta helmikuun 21. päivään saakka on susihavaintoja ilmoitettu 63, kun vastaavana aikana viime vuonna havaintoja tuli 643.

Ilmoitetut havainnot ovat palautuneet vuoden 2017 tasolle, jolloin vastaavana jaksona tehtiin 65 ilmoitusta.

– Onko ihmisten sietokynnys kasvanut vai ovatko laumat siirtyneet muualle? Havaintojen pääpaino on rannikolla, ylikomisario Aho toteaa.

Poliisin toiminta petoasioissa nojautuu vain Tassu-järjestelmän vietyihin havaintoihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tosi harmillista alueen asukkaiden kannalta, jos kaikkia havaintoja ei syötetä Tassu-järjestelmään. Karkotus- tai mahdolliset lopettamispäätökset ovat kielteisiä, jos riittäviä havaintoja ei ole. Näin joudumme tulkitsemaan.

Kaikki hätäilmoitukset tulee tehdä hätäkeskukseen, josta tarvittaessa otetaan yhteyttä poliisiin.

– Lainsäädäntö ohjaa, missä poliisi voi toimia ja missä ei. Eläinten lopettamispäätökset on hyvin tarkasti ohjeistettuja ja liikkumaväli on ahdas.

Ylikomisario Pasi Aho pitää hyvänä, että asukkaiden ja sidosryhmien kuulemistilaisuuksia järjestetään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Epäluottamusta on lähinnä riistaviranomaisen ja paikallisten välillä.

Aho on ollut kuultavana susikannan hoitosuunnitelman päivittämistä valmistelevassa työryhmässä.

– Mikäli kansalaiset turhautuvat viranomaisten menettelyyn ja kokevat, etteivät he tule kuulluiksi, on vaarana, että salametsästys lisääntyy.

Salakaadot ovat Ahon mukaan erittäin hankalia tutkittavia.

– Valvontaa tehdään jatkuvasti, voimavarojen puitteissa. Yritämme kulkea siellä, missä olosuhteet ovat otolliset. Selvittelemme, millä asioilla metsäteillä liikutaan.

Emma Syri on saanut tarpeekseen suden pihavierailuista. Neljän alle kouluikäisen lapsen äidille tilanne on raskas: nuorinta ei uskalla nukuttaa vaunuissa eikä lapsia voi päästää yksin pihalle leikkimään. Koirienkin ulkoilutus on tehtävä harkitusti.

– Pääsin näkemään suden lokakuun alussa, kun päästin koiran pihalle. Noin kymmenen metriä koirasta oli susi kuistin välittömässä läheisyydessä. Se lähti tulemaan kohti koiraa. Karjuin niin lujaa etten ikinä ennen ja susi kääntyi pois.

– Sitten oli pitempi väli rauhallista. Tammikuussa ja helmikuun alussa pihavierailuja on ollut välillä viikottain ja ajoittain ihan päivittäinkin. Käyntejä oli runsaimmin juuri ennen karkotuspäätöstä. Meillä on yhteensä kolme näköhavaintoa sudesta. Kaksi on aamukäyntiä ja yksi myöhään illalla. Muut ovat jälkihavaintoja pihalta, Emma Syri kertoo.

Uhkaavakin tilanne on koettu.

– Mies oli lauantaina aamulla pihalla, kun hän näki nurkkasilmällä jonkin tulevan kohti. Hän kääntyi ja karjaisi, jolloin susi hyökkäsi eteenpäin. Susi ei perääntynyt Villen toisestakaan karjaisusta vaan jatkoi edelleen matkaa kohti häntä, joten Ville pakeni terassille.

– Susi kulkee saunan ja talon välillä olevaa polkua ja kiertelee talon ympäri. Karkotuslupa saatiin 4. helmikuuta, mutta kolmen viikon karkotusajalle sattuivat niin vaikeat säät, että jälkihavaintoja oli mahdoton saada. Viimeinen jälkihavainto on 8. helmikuuta, Emma Syri kertoo.

Syrin mukaan oli vaikea tietää, mihin ilmoittaa susihavainnosta.

– Ensiksi soitin miehelleni, kun susi teki kohtaamisen koirien kanssa. Sitten yritin googlettaa ohjetta ja soitin hätäkeskukseen. Myöhemmin poliisi soitti ja ilmoitti riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajalle, joka kävi katsomassa jäljet.

Syrit perheineen muuttivat Kokkolasta vanhaan maalaistaloon Toholammin Riuttaseen Lestijoen partaalle reilu vuosi sitten.

– Adela lähtee eskariin ensi syksynä. Eikö jokaisella ole oikeus turvalliseen elämään? Emma Syri kysyy.

Fakta

Susien pihavierailut

Sudet vierailivat pihoilla 1850 kertaa viime vuonna Pohjanmaan poliisilaitoksen toiminta-alueella.

Karkotuspäätöksiä tehtiin yhteensä 15 kappaletta.

Lopetuspäätöksiä tehtiin yhteensä 4 kappaletta.

Vuonna 2017 pihavierailuja kirjattiin 650.

Alkuvuonna 1.1. – 21.2. pihavierailuja on kertynyt 63.

Vuosi sitten vastaavana aikana susi vieraili pihassa 643 kertaa.

Alkuvuonna on tullut hätäsoittoja varsinkin Laihia-Kurikka-Teuva -alueelta.

Poliisilaitoksen alue kattaa Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Asukkaita alueella on noin 443 000.

Lähde: Ylikomisario Pasi Aho

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä