Paikallisuutiset

Lohtajan suntio Eetu Raittila on huolissaan yhteisöllisyyden vähenemisestä suomalaisessa kulttuurissa – nykyihmisen arki on paitsi yhä hektisempää ja kiireisempää, myös yksilökeskeisempää.

Lohtajan seurakunnassa suntiona toimivaEetu Raittila on huolissaan yhteisöllisyyden vähenemisestä suomalaisessa kulttuurissa etenkin nuorempien sukupolvien kohdalla.

– On ollut selkeästi nähtävissä, että seurakunnan järjestämissä erilaisissa tilaisuuksissa, kuten talkoissa, on ollut vuosi vuodelta yhä vähemmän osallistujia ja osallistujat painottuvat ikääntyviin, Raittila harmittelee.

Yhtenä merkittävänä syynä tilanteeseen Raittila näkee kulttuurimuutoksen. Nykyihmisen arki on paitsi yhä kiireisempää ja hektisempää, myös yksilökeskeisempää.

– 20–40-luvulla syntyneet ihmiset ovat tottuneet tekemään työtä yhdessä. Yhteistyössä on nähty voimaa, ja esimerkiksi maanviljelyn parissa järjestettiin muinoin paljon erilaisia talkoita. Usein myös emäntä teki koko talkooväelle ruokaa, ja pöydän ääreen kokoonnuttiin yhdessä syömään.

Ajattelemme, että yhteiskunta on kaikista ihmisistä vastuussa.Mutta mikä on yhteiskunta? Lohtajan seurakunnan suntio Eetu Raittila

Vaikka ihmisen arvo ei perustukaan suorittamiselle, Raittila painottaa, että usein ihminen kokee itsensä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi, kun saa tehdä elämässään jotain hyödyllistä ja yhteiskunnallisesti hyvää.

– Esimerkiksi hautuumaatalkoissa siistitään yhdessä hautausmaata, kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Tällainen toisten ihmisten kohtaaminen antaa samalla mahdollisuuden myös omien huolien, murheiden ja ajatusten jakamiselle.

Vapaaehtoisten antamaan työpanokseen perustuvat talkoot ovatkin Raittilan mukaan tärkeitä tapahtumia yhteisöllisyyden lisäämisen ja yksinäisyyden ennaltaehkäisemisen kannalta.

– Hyvin yksilökeskeisessä kulttuurissa riskinä on, että ihmisistä tulee liian itsekkäitä ja omiin ongelmiin käperrytään herkästi.

Yksilön ongelman ei pitäisikään hänen mukaansa olla vain yhden ihmisen ongelma, vaan koko yhteisön.

– Ajattelemme, että yhteiskunta on kaikista ihmisistä vastuussa. Mutta mikä on yhteiskunta? Me ihmiset muodostamme sen, ja siksi emme voi myöskään väistää vastuuta.

Raittilan mukaan ihmisten tulisi yhteisöissä voida tuoda esille myös pahaa oloa, jonka kautta ihmisen kokema taakka voitaisiin jakaa yhteisesti.

– Nykyään helposti ajatellaan, että jos minulla on kaikki hyvin, niin kaikki on hyvin. Mutta mitä, jos itselle kokoaminen ei olisikaan se elämän tärkein tavoite, vaan jakaminen toisten kanssa siitä hyvästä, mitä olemme itse kokeneet tai saaneet.

Yhteisötoiminnassa riskinä Raittilan mukaan on, että joku yhteisön jäsenistä jää syystä tai toisesta ryhmän ulkopuolelle eikä koe tulevansa kuulluksi. Hän toteaakin, että kaikenlaisissa yhteisöissä sääntöjen luominen on tärkeää syrjinnän ja kiusaamisen ehkäisemiseksi.

– Voisi ajatella, että peruskäytöstavat, kuten toiselle päivää sanominen, olisivat meillä aikuisilla hallussa. Se ei kuitenkaan näin mene, sillä arki on vaativaa ja ihmisten väliset kohtaamiset esimerkiksi työpaikalla voivat olla sitä, että puhutaan vain työstä, eikä kysytä ollenkaan, miten sinä voit ja mitä sinulle kuuluu.

Hän sanookin, että yhteisöllisyyden kokemuksen lisäämisessä on kyse toisten ihmisten arkipäiväisessä huomioimisessa.

– Pienillä eleillä voimme jo antaa toiselle ihmiselle kokemuksen nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta.

Yhteisöllisyyttä voi jokainen hänen mukaansa lisätäkin tahollaan jakamalla eteenpäin itse koettua ja saatua hyvää elämässä sekä kiinnittämällä huomiota siihen, millä tavoin toisen ihmisen kohtaa.

– Jos on vaikka itse kokenut, että seurakunnan linnunpönttötalkoot on ollut itselle hyvä juttu, niin kannattaa kysyä rohkeasti kaveria mukaan seuraavaan tapahtumaan. Kun ihminen pääsee yhteisöön, jossa kokee tulevansa hyväksytyksi ja kuulluksi, hän kykenee jakamaan tätä kokemaansa hyvää taas eteenpäin.