maanantai 22.7.2019 | 11:29
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Lukijan mielipide: Soiten leikkauksissa supistuisivat myös Kokkolan verotulot – "Mikä olisi todellinen säästösumma?"

Hyvin huolestunut omainen Keskipohjanmaa+
Su 12.5.2019 klo 16:00

Kokkolan kaupunki on määrännyt Soiten säästämään noin 10 miloonaa. euroa kuluistaan. Niinpä Soite on lähtenyt säästöjä esittämään.

Tiistaina Soiten (KP 7.5.) hallituksen puh.joht. ja toim.joht pahoittelivat sitä, että vanhusten avohoidon lisääminen ja hoivapalvelujen vähentäminen ei mennytkään esityksen mukaisesti. Toinen suuri ”säästö” olisi vanhusten hoivakotien yksityistäminen eli palkoista tulevat säästöt, koska yksityiset noudattavat eri TES:iä kuin kunnat ja kuntayhtymät.

Arvoisat Soiten johtavat henkilöt, me omaiset haluamme tietää sen, minne tämä Attendo (Terveystalo omistaa osan) maksaa yhteisöverotuottonsa, ei ainakaan Kokkolan kaupungille, saati Suomen valtiolle, joten Kokkola tulee menettämään verotulojaan jos ko. toiminnot yksityistetään. Hoitajien palkkoja tultaisiin pienentämään, samalla heidän verotettava tulonsa pienenisi, näin ollen maakuntamme kunnat menettävät verotulojaan.

Näinhän kävi Kikyssä, eikö oppi mennyt perille? Mikä on siis todellinen säästösumma näille säästöille? Ennen kuin teette yksityistämisesityksen selvittäkää myös, ketkä Soiten johtavat viranhaltijat ovat osakasomistajina Terveystalossa /Attendossa. He eivät voisi enää sen jälkeen toimia ao.viroissaan, harmillista. Kyseessä on lakiin kirjattu esteellisyys päätöksenteossa tai toiminta kilpailevassa yrityksessä.

Toivomme, että Soite ottaisi aikalisän yhdessä Kokkolan kaupungin kanssa ja odottaisi tulevaa hallitusohjelmaa, jossa tulee olemaan perustavanlaatuisia parannuksia kuntien sosiaali- ja terveysmenoihin.

Nyt ei mennä ”asiakas keskiössä”, vaan on menossa vanhustenhoivan alasajo, hehän ovat asiakkaita ja maksavat kyllä oman osuutensa, myös naisvaltaisen alan päähän potkiminen, niinkuin kävi muuten siivouksen kilpailuttamisessa vasta äskettäin.

Antakaa sodat nähneet vanhuksemme elää viimeiset vuotensa turvallisessa ja hyvässä hoivassa.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »