Paikallisuutiset

Kokkolalaisen Marjo Sinikallion lapset Ida ja Isak aloittivat uimakoulussa jo kolmen kuukauden ikäisinä – Neljännes Suomessa asuvista 12-vuotiasta lapsista ei kuitenkaan osaa uida kunnolla

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry laskee uimataitoiseksi sellaisen henkilön, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla, pystyy pinnalle päästyään uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, joista 50 metriä selällään.

Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES julkaisi viimeisimmän kuudesluokkalaisten uimataitotutkimuksen vuonna 2017. Sen mukaan 76 prosenttia kuudesluokkalaisista on uimataitoisia, mutta joka neljäs 12-vuotias Suomessa asuva lapsi ei osaa uida kunnolla. Kuntakohtaiset erot lasten uimataidossa ovat edelleen tutkimuksen mukaan suuria.

Miten nuori tai aikuinen sitten päätyy uimataidottomaksi? Kokkolan kaupungin uimaopettajana 90-luvulta lähtien toiminutTaru Hassel toteaa, että yhtenä syynä on vanhempien uimataidottomuus, joka periytyy seuraavalle sukupolvelle, mutta muitakin syitä löytyy. Hassel toivoisi, että vanhemmat olisivat aktiivisia lastensa uimataidon kehittämisessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Monesti näkee, että vanhemman heikot uimataidot heijastuvat myös lapsen arkuuteen. Jos vanhempi ei osaa uida, niin eipä sinne uimahalliin tule perheenä kovin innokkaasti lähdettyä.

– Kaikilla paikkakunnilla ei taas esimerkiksi ole mahdollisuutta pakollisen uimaopetuksen järjestämiseen, ja se on tietenkin harmi.

Hassel toteaa, että vaikka uimaopetusta saisikin koulun kautta, on aina niitä, jotka jäävät uimaopetuksessa jurraamaan jälkeen. Heitä kannattaisi vanhempien aktiivisesti vapaa-ajalla viedä uimaan tai uimakouluun.

– Jotkut vanhemmat ottavat keskustelun jälkeen vinkistä vaarin ja tekevät kaikkensa lapsen uimataidon kehittämiseksi, kun taas toiset eivät ymmärrä, että asialle pitäisi oikeasti tehdä jotain.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Uimataito on kuitenkin paras henkivakuutus, joten siihen tulisi vanhempien panostaa, Hassel toteaa.

Jotta ei päätyisi uimataidottomaksi aikuiseksi kannattaa Hasselin mukaan totuttaa lapsi veteen jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hän toteaa, että mitä aikaisemmin lapsi tottuu veteen, sen helpompi hänet on opettaa uimaan.

– Jos lapsi tottuu leikkimään vedessä, ei uinnin opettelu ole sen jälkeen enää homma eikä mikään. Kannattaa lähteä liikkeelle matalimmasta altaasta, ja siirtyä siitä sitten taitojen mukaan seuraavaan. Suosittelisin, että jo ihan pienenkin lapsen kanssa käydään uimassa vähintään kerran kuussa, ja useamminkin jos mahdollista. Uiminen on kuin pyörällä ajaminen – sitäkin tulisi harjoitella mahdollisimman usein.

KokkolalainenMarjo Sinikallio on miehensä kanssa halunnut taata lapsilleen hyvän uimataidon ja varmuuden vedessä olemiseen. Hän kertoo itse osaavansa uida, mutta olleensa aina hieman arka vedessä. Samaa kohtaloa hän ei halunnut omille lapsilleen, joten nyt jo 7-vuotias Ida ja puolivuotias Isak ovat saaneet aloittaa uimaharrastuksen jo kolmen kuukauden ikäisinä vauvauinnin myötä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olin seurannut sivusta siskoni lasten vauvauintitouhuja, ja halusin aloittaa vesitouhut omien lasteni kanssa myös niin aikaisin kuin mahdollista. Vauvauinnin jälkeen siirryimme perheuintiin, ja olemme käyneet siellä siitä lähtien.

Ida Salmenoja oppi uimaan esikouluikäisenä.
Ida Salmenoja oppi uimaan esikouluikäisenä. Kuva: Markku Jokela

Perheuinti on koko perheen yhteinen tapahtuma, jossa harjoitellaan ohjaajan ohjauksessa esimerkiksi laidalta putoamista, räpylöiden avulla uimista ja erilaisia uintitekniikoita. Sinikallio kertoo, että perheuinnista on ollut hyötyä esikoisen uimataidon kehittymiselle.

– Olemme harjoitelleet myös sukeltamista ja pelastusliivien käyttöä. Ida oppi uimaan esikouluikäisenä, ja nyt hänellä on jo kaksi uimamerkkiä. Oli hyvä, että hän oppi uimaan ennen koulun alkamista, sillä se helpottaa kovasti, kun koulusta lähdetään uimaan. Olen kokenut tärkeänä myös sen, että lapset oppivat käyttäytymään vedessä, ja että he ymmärtävät perusasiat myös vesillä liikkumisen turvallisuudesta.

Sinikallio kertoo, että lasten vieminen vauvauintiin ja perheuintiin on vaatinut häneltä tsemppaamista, mutta onpa hänkin saanut siitä uutta pontta itsensä kehittämiseen.

– Uimaan lähteminen vaati itseltänikin vähän sellaista kasvamista silloin aluksi, kun aloitimme uintihommat Idan kanssa. Pikkuhiljaa uimisesta on kuitenkin tullut minullekin ihan mukavaa touhua, ja pystyn olemaan rennompi vedessä. Olen jopa vähän innostunut, ja mielessä on siintänyt jopa aikuisten tekniikkakouluun hakeutuminen, Sinikallio kertoo.

Hassel kertoo, että Kokkolan kaupungin Liikuntapalvelut järjestää uimakouluja lasten lisäksi myös aikuisille. Hän toteaa, että aikuinen voi oppia uimaan yhtä lailla kuin lapsikin.

– Järjestämme tarpeen mukaan aikuisten uimakouluja ja tekniikkakouluja. Yleensä niihin osallistuvat aikuiset ovat sitä ikäluokkaa, että he eivät kouluaikana ole saaneet uimaopetusta. Joillakin taas on taustalla tapaturma tai läheltä piti -tilanne, joka aiheuttaa arkuutta.

Hassel kertoo, että aikuiset ovat yleensä hyviä oppilaita uimakoulussa. Oikotietä onneen ei kuitenkaan ole, vaan opettelu on aloitettava perusasioista.

– Aikuiset ovat tavallaan helppoja opetettavia, koska he ovat niin innokkaita – välillä tosin hieman liiankin. Opettelu on aloitettava siitä, että aluksi uskalletaan laittaa kasvot veteen, ja totutellaan siihen mitä suulle, silmille ja korville tapahtuu veden alla, ja siitä lähdetään sitten eteenpäin. Jotkut ovat innostuneet uimisesta niin, että siitä on tullut heille jopa mukava harrastus, Hassel kertoo hymyillen.

Fakta

Opi uimaan

Joka neljäs 12-vuotias suomalainen ei osaa uida kunnolla.

Lapsen uimataidon puuttuminen voi johtua esimerkiksi vanhemman heikosta uimataidosta, joka on periytynyt lapselle.

Koulun kautta järjestetään uimaopetusta, mutta kaikilla paikkakunnilla se ei ole mahdollista.

Uimakouluja järjestävät esimerkiksi kaupungit, kunnat, uimaseurat ja Folkhälsan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä