Paikallisuutiset

Yhdeksän päivän päästä Soiten valtuusto tekee ratkaisunsa – Se ei ole piste säästötalkoille, pikemminkin pilkku

Riippuu tietysti itse kenenkin lompakon paksuudesta, onko 15 miljoonaa euroa paljon rahaa. Esimerkiksi säästösummana. Viitisen miljoonaa euroa vähemmän se ainakin on kuin Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymäSoiten virkamiehet saivat talven ja kevään aikana kaavittua kokoon.

Kuin konsanaan Lapinlahden LinnutSoiten toukokuun alussa kokoontunut hallitus totesi: se ei käy, se ei käy, se ei kerta kaikkiaan käy. Tiukkojen äänestysten jälkeen hallitus lohkaisi säästöpaketista noin neljänneksen.

Samaan aikaan jäsenkunnissa veropiikki on kiinni ja käytetty. Esimerkiksi Kokkolassa tehdään parhaillaan ensi vuoden budjetista sormiharjoituksia, joissa tavoitteena on nykyisen veroprosentin (21,75) alentaminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisäraha Soitelle ei tule kysymykseen.

Jos painetta on Soiten päättäjiä kohtaan, on sitä myös meidän päättäjiä kohtaan. Stina Mattila

Kun samaan aikaan kansalaiset ja heidän välillisesti tai välittömästi valitsemansa edustajat vaativat palvelutason säilyttämistä, kyse on lopulta yksinkertaisesta asiasta. Ympyrän neliöimisestä.

Periaatteessa toki on mahdollista, että ensi viikon maanantaina (27.5.) Soiten valtuusto palaa alkuperäiseen hallituksen esitykseen. Käytännössä näin ei pomminvarmasti tapahdu. Tunkkarin ja Kannuksen vuodeosastojen yhteensä 12 paikan leikkaus ei käy valtuustolle(kaan).

Reilun viikon päästä joka tapauksessa pannaan vihdoin piste viiden kuukauden taloussouville? Vaiko puolipiste – vai sittenkin vasta pilkku?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Aivan varmasti se on vasta pilkku – tai korkeintaan puolipiste. Säästämisen tarve ei lopu mihinkään. Totta kai toimintatapojenkin pitää jatkuvasti uudistua, Soiten valtuuston puheenjohtajaSari Innanen korostaa.

Hallituksen puheenjohtajaVeikko Laitilan näkemys on sama. Tosin alustettuna ujolla toiveella.

– Toivoisin, että valtuuston kokouksessa käytäisiin keskustelua myös alkuperäisestä vaihtoehdosta.

Karun kylmää realismia, että säästöt ovat päättäjien pöydällä taas syksyllä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kun ryhdytään valmistelemaan ensi vuoden talousarviota, tuskinpa kunnat päättävät lisätä rahoitusta Soitelle. Oletan, että Soiten hallitus saa toimeksiannon valmistella uusi säästöpaketti, joka sitten menisi läpi, Laitila arvioi.

Soiten ensimmäinen vuosi (2017) sujui taloudellisesti erittäin hyvin. Viime vuoden loppua kohden talousraami alkoi rakoilla ja lopulta joulukuussa Kokkolan kaupungin kärsivällisyys loppui. Soite sai asiallisesti uhkavaatimuksen. Jos ei synny säästöjä, ei Kokkola maksa Soiten laskuja.

Riittävätkö Kokkolan kaupungille 15 miljoonan euron säästöt?

– 20 miljoonan euron säästö olisi prioriteettina ykkönen, mutta jos se ei poliittisessa päätöksenteossa mene läpi, 15 miljoonaa euroakin käy, kaupunginjohtajaStina Mattila vastaa.

Mattila huomauttaa, että säästöpotin koko ja vaikutukset eivät ole pelkästään Soiten päättäjien päänsärky.

– Kyllä se 20 miljoonan euron säästö on herättänyt keskustelua myös meillä kaupunginhallituksessa. Jos painetta on Soiten päättäjiä kohtaan, on sitä myös meidän päättäjiä kohtaan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaReino Herlevi tämän luonnollisesti hyvin tietää ja tiedostaa.

– Tietysti minua harmittaa, mutta onneksi on sentään se 15 miljoonaa. Sen on riitettävä. Tämänkin jälkeen joudutaan tekemään töitä, että aidosti saadaan kulukontrolli oikealle tolalle. Ei voi olla niin, että sote-puolella menot kasvavat prosentuaalisesti kolmin-, nelinkertaisesti muuhun kaupungin toimintaan nähden, Herlevi korostaa.

Hallituksessa supistunut säästöpaketti olisi sekin tarkoittanut Soitelle ensi vuodelle 2,5 prosentin menokasvua. Neljänneksen leikkaus luonnollisesti tuota prosenttia kasvattaa. Ei sekään taida käydä ­– kenellekään.

– Hartaasti toivon, että Soiten valtuustossa ei ainakaan leikata säästöpaketista lisää. Muuten koko ajatus vesittyy, Herlevi huokaa.

Soiten toimitusjohtajaksiviime marraskuun lopussa valittuMinna Korkiakoski-Västi on ollut virkamiehenä etulinjan edessä koko alkuvuoden ajan.

Hän ei kiistä ajoittaista turhautumistaan. Kansanvallassa kansa kuitenkin päättää edustajiensa välityksellä.

– Minkäs teet. Hallitus on puhunut ja demokratia on puhunut.

Eli leuka rintaan ja eteenpäin kohti uusia... säästöjä. Ensi vuoden budjettiraamin valmistelu on vasta alkutekijöissään, mutta jo sen perusteella Korkiakoski-Västi arvioi, että kesälomien jälkeen odottaa tuttu savotta.

– Jos säästöt eivät toteudu, viimeistään budjetoinnin yhteydessä eli syksyllä joudutaan aika rajulla tavalla palaamaan talouden tasapainottamisohjelmaan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä