keskiviikko 21.8.2019 | 12:19
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Laura Airola: Pyhä kiekko, pyhempi kylpy

Ilo ilman kylpyä on teeskentelyä – tai sitten vain ruotsalaista iloa

Keskipohjanmaa+
Pe 31.5.2019 klo 06:30 [päivitetty pe 09:57]

Kun Suomi voittaa MM-kultaa jääkiekossa, se on yhteisen iloittelun kliimaksi: seuraavan päivän uutissivuja hallitsevat Mörkö Anttilan lisäksi syntymäasuiset uroot suihkulähteissä Mikkelissä, Raumalla, Kokkolassa, Helsingissä, Kuopiossa.

Ai niin, paitsi ruotsinkielisillä alueilla ilmestyvien lehtien etusivut, ne muistavat kertoa myös europarlamenttivaaleista, joiden tulos on selvinnyt edellisiltana. Euroopan unionin asiat kiinnostavat huomattavasti enemmän ruotsinkielistä väestöä, se selviää katsomalla tilastoja äänestysaktiivisuudesta. Mutta jääkiekko – kyllä se kiinnostaa Ruotsissakin.

Olin Tukholmassa viikko sitten, kun Suomi pelasi Ruotsia vastaan, ja seuraavana aamuna ruotsalaiset onnittelivat suomalaisia lämpimästi. Se oli liikuttavaa. Toisten ilosta riemuitseminen, oman pettymyksen nieleminen, yhdessä yössä! Pystyisimmekö me samaan?

Kansallisen juhlan äärellä asiaan kuuluu, että myös ne iloitsevat, jotka muuten eivät ole erityisen fanaattisia urheilun suhteen. Tuntuisi ilon pilaamiselta huomauttaa, että hei nämä eurovaalit! Tai että miksi naisten saavutuksia ei koskaan päästä juhlimaan samalla lailla?

Mutta miesten jääkiekko – se on pyhä asia. Se kuuluu samaan kategoriaan kuin muut kansalliset symbolit, sauna, siniristilippu, talvisota. Ja auta armias jos joku afgaani yrittää tulla rajoittamaan juhlimista – Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyar sai jo tutuksi tulleen vihapuhevyöryn päälleen huomautettuaan hyvässä hengessä 111-vuotiaan Havis Amandan kantokyvystä.

"Tuodaan sinne vaikka joku väliaikainen allas. Ymmärrän kyllä, että kylpeminen on se juttu", Razmyar pehmitteli sanomaansa haastattelussa – mikä kohtuuton vaatimus!

Kokkolassa ei sentään tarvinnut pelätä kuin juhlijoiden jalkapohjien puolesta. Torilta löytyi juhlien jälkeisenä aamuna vain muutamat likomärät kalsarit, vähän verta ja lasinsiruja.

Filosofi Frank Martela pohti Ylellä voitokkaan päivän jälkimainingeissa, että jääkiekon MM-kultajuhlat ovat viimeisiä yhteisöllisyyden rituaaleja.

Ainoa hetki, jolloin on helppoa halata alastonta kanssaeläjää suihkulähteessä, vaikka jalkapohjat olisivat lasinsirujen repimät ja seksuaalinen identiteetti ehdoton hetero.

"Liha yhdistää meitä toisiimme ja maailmaan – se tuo pintaan sen mikä meitä pelipaitojen ja muiden alla yhdistää", selitti puolestaan sosiologi, biletohtori Antti Maunu. Karnevaali-sana juontaa sanoista "lihan juhla". Nakuna ihminen kohtaa ihmisen ilman titteleitä, tähän kai kliseisesti saunankin suosio perustuu.

Yhteisöllisyyden kokemusta vahvistaa kehoa verhoilevien kulissien riisuminen, paljas nahka. Siinä sitä on aito suomalainen vilpittömänä.

Oli pakko googlata, näyttivätkö ruotsalaisten viime vuotiset jääkiekon MM-kultajuhlat samalta kuin meillä. Löysin kuvia kolmen kruunun voittotortusta, auki poksahtelevista kuohuviinipulloista, kullanhehkuisista konfettisateista ja vaaleanpunaisesta juhlasavusta.

Känninen nakuilu suihkulähteissä: 0 osumaa. Ehkä näissäkin on kansallisia erityispiirteitä.

Jääkiekko, kuten voiton juhliminen alastikin, on varsin sukupuolittunut rituaali, ja ainakin omina kouluaikoinani joukkuelajit olivat yleisemminkin poikien juttu, joiden pariin löytäneet tytöt olivat ehdottomasti poikkeus.

Miksi näin on, on minusta erittäin hyvä kysymys. Vaikka Mörkö onkin tällä hetkellä suomalaisen sankarin – vaatimattoman ja sisukkaan – symboli, kaikki jaksavat muistuttaa, että MM-leijonien joukkue osoitti nimenomaan yhteistyön voiman. Siitä on vielä hienompaa iloita kuin yksilösuorituksista. Yksilöt voivat aina olla erityisiä, kun taas mörköön samaistuminen on helpompaa: siinä on mies paikallaan, oikeassa seurassa, oikeassa paikassa.

Kunpa joukkuelajit olisivat useammin myös naisten vahvuus. Toivottavasti koulujen liikuntatunneilla ei käy enää niinkuin omina aikoina, että parhaat pelaavat kentällä ja muut (usein tytöt) katsovat kentän laidalta.

Esikuvilla nimittäin on merkitystä. Se nähtiin, kun maalivahti Kevin Lankinen kertoi haastattelussa lukuharrastuksestaan. Kirja vietiin käsistä, ja kustantaja sai tilata Yanagiharan 900-sivuisesta Pieni elämä -romaanista uusintapainoksen parin päivän kuluttua. Toivottavasti ainakin osa romaanin pariin löytäneistä oli juuri niitä junnuja, joita kouluissa yritetään houkutella lukemaan Tuntematonta tai Kiven veljeksiä!

Ehkä vielä 10 vuoden sisällä nähdään, kuinka kympin tytöt ja naisetkin polskivat Razmyarin visioimassa karnevaali-altaassa Kekkosen patsaalla, kun Suomi juhlii naisjääkiekon – tai minkä tahansa muun lajin – menestystä.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »