Paikallisuutiset

Tarve koululaisten kesäkerhoille on suurin kesäkuussa, kun iso osa vanhemmista on töissä – Kokkolalainen, juuri toisen luokan päättänyt Roope Erkkilä odottaa kesäkuulta ja 4H:n kesäkerholta eniten hauskuutta

Tokaluokan juuri lopettanut kokkolalainenRoope Erkkilä aikoo viettää kesäloman ensimmäisen kuukauden Kokkolan 4H-yhdistyksen kerhossa. Hän on jo kokenut kesäkerholainen, sillä hän osallistui samaan toimintaan myös viime vuonna.

– Siellä leikittiin ja sai ratsastaa ponilla, hän muistelee viime kesän ohjelmaa.

Myös kanojen ja lampaiden ruokkiminen on jäänyt hänelle mieleen parhaana tekemisenä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uusia kavereitakin hän on kerhosta saanut. Pitkän kouluvuoden päälle kesälomatekemiseksi riittää rento yhdessäolo ja hauskanpito, mutta Roopen mukaan kerhotouhuissa pääsee myös oppimaan uusia asioita. ÄitiPaula Erkkilä kertoo, että viime vuonna kerholaiset pitivät viimeisenä päivänä kirpputorin.

Pienten koululaisten vanhemmille kesä voi olla todella haastava. Paula Erkkilä

– Siinä oppi ainakin hinnoittelua, myymistä ja markkinointia, hän toteaa.

Roope tiivistää yhteen sanaan sen, mitä odottaa tulevalta kesäkuulta eniten:

– Hauskuutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

4H-yhdistys on vain yksi monista lasten kesätoiminnan järjestäjistä. Omia kerhojaan ja leirejään tarjoavat myös ainakin kunnat, seurakunnat, kansalaisopistot, harrasteyhdistykset ja yksityiset yritykset. Kesälomatylsistymistä voi torjua esimerkiksi urheilun tai taiteen parissa.

Tarjontaa on paljon, mutta niin on myös tulijoita. Kokkolan 4H-yhdistyksen kesäkerhon 20 lapsen ryhmä täyttyi nopeasti ilman erillistä mainostamista.

Kannuksen 4H-yhdistyksen kesätoimintaan ehtii sen sijaan ilmoittautua edelleen. OhjaajaJenna Karvonen kertoo, että etenkin kesäkuisen kerhon toisella ja kolmannella viikolla on paljon vapaita paikkoja.

Kerho kokoontuu Mäkiraonmäen museopihapiirissä. Luvassa on Karvosen mukaan paljon luontoaiheista ohjelmaa, esimerkiksi eläinten jälkien tunnistamista. Hän on suunnitellut myös viikkokisan, jossa lapset saavat kerätä pisteitä luontoon liittyvistä kysymyksistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Otetaan Suomen luonto ja eläimet haltuun.

Kerhotoiminta on hauskaa tekemistä lapsille, mutta kesäloman lastenhoitojärjestelyitä pähkäileville vanhemmille se on usein todellinen pelastus.

– Pienten koululaisten vanhemmille kesä voi olla todella haastava, kun lapsi ei pärjää vielä kotona yksin. Meilläkin isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat itsekin työelämässä. Ilman kerhoja vanhempien täytyisi pitää kesälomansa eri aikaan, Paula Erkkilä toteaa.

Erkkilät ovat olleet tyytyväisiä Kokkolan kerhotarjontaan. 4H-yhdistyksen kerhon lisäksi Roope on osallistumassa elokuussa vielä uimaleirille.

– Sitten jää enää yksi viikko ennen koulua. Se meneekin varmaan jo itse kotona pärjäämisen harjoitteluun, tulevan kolmasluokkalaisen äiti pohtii.

Kesäkuu on kesätoiminnan kiihkein kuukausi. Näin kertovat Kokkolan kaupungin kesäkerhoa koordinoivaCarita Laitala ja nuorisopalvelujohtajaElisa Männistö Ylivieskasta.

– Useimmat vanhemmat lomailevat loppukesällä eivätkä tarvitse lapsille ohjelmaa, Männistö toteaa.

Ylivieskan kaupungin päiväleirit ovat jo täynnä. Kaupungin toimijoiden yhteisestä kesälomaoppaasta kuitenkin löytyy aktiviteetteja seurakunnan leireistä sirkuskouluun, joten Männistö ohjeistaakin vielä vailla ohjelmaa olevia kyselemään, vieläkö mukaan mahtuu.

Kokkolan kaupungin 1.–3.-luokkalaisten kerhoon on ilmoittautunut 70 lasta. Isokylän kesäkerho kestää kolmen viikon ajan kesäkuun alusta alkaen.

– Voisin lyödä aika suuresta summasta vetoa, että juhannusviikolla lapsia on paljon vähemmän, Laitala naurahtaa. Kesän mittaan lapsille löytyy hänen mukaansa usein muuta ohjelmaa.

Kesken kesäkuunkin voi kerhoon tulla, mikäli tarve tulee. Laitala ohjeistaa äkillisen hoitopaikan tarpeen yllättämiä vanhempia olemaan yhteydessä kerhoon ja hakemaan lapselle paikkaa.

Korjattu 2.6. klo 10:09: Toisin kuin jutussa aiemmin luki, Kokkolan Isokylässä järjestettävä kesäkerho ei toimi läpi kesän, vaan kolmen viikon ajan kesäkuun alusta alkaen, 3.-20.6.2019.

Kommentti

Fakta

4H-järjestö

Kansainvälinen lasten ja nuorten järjestö, jolla on paikkakuntakohtaisia yhdistyksiä.

Nimi perustuu neljään yhdistyksen arvoja kuvaavaan sanaan: harkinta (head), harjaannus (hands), hyvyys (heart) ja hyvinvointi (health).

Toiminta perustuu amerikkalaisen kasvatusfilosofi John Deweyn ajatuksiin tekemällä oppimisesta.

Luonto ja ympäristö ovat paljon läsnä järjestön toiminnassa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä