Paikallisuutiset

Muovi nousee esille jätehuoltolain uudistuksessa: Vestian toimitusjohtaja Olavi Soinio odottaa lakiin pirstaloitumisen vastaista ohjausta

Suomen jätehuollossa on rinnakkain kaksi järjestelmää, josta on jo tullut EU:lta pyyhkeitä.

Jätelainsäädäntö on uusiutumassa. Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan jätelakipakettia, jonka odotetaan valmistuvan syksyllä ja saapuvan ensi vuoden puolella eduskunnan käsiteltäväksi.

Ylivieskassa jätehuoltoyhtiö Vestiassa on seurattu tarkkaan lain valmistelua sekä luettu uuden hallituksen hallitusohjelmaa.

– Jätelakiin voi tulla pirstaloitumisen vastaista ohjausta. Hyvä esimerkki tästä on pakkausjätteiden keräys, sanoo Vestian toimitusjohtajaOlavi Soinio.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomen jätehuollon pirstaleisuudesta on jo tullut pyyhkeitä EU:n suunnalta. Esimerkiksi pakkausjätteiden osalta Suomessa on rinnakkain kaksi erilaista järjestelmää.

Yksi mahdollisuus on laittaa PVC-putket rekan kyytiin ja kuljettaa ne sinne, missä niitä voidaan vastaanottaa. Toimitusjohtaja Olavi Soinio Vestia Oy

Rinnakkainen järjestelmä syntyi pakkausjätteen tuottajavastuun myötä, kun vastuu siirtyi kunnilta tuottajayhteisöille vuonna 2016. Tätä tarkoitusta varten perustettiin valtakunnallinen Rinki Oy hoitamaan jätehuoltotehtävää. Keräyspisteitä on eri paikkakunnilla asukasmäärän mukaan.

Ensisijainen vastuu muovijätteestä on pakkausten tuottajilla, toki jätehuoltoyhtiöt tekevät heidän kanssaan yhteistyötä.

– Vestia voi järjestää täydentävää keräilyä ja siltä osin on selvittely meneillään. Kysyntää on, mutta pitää huomioida taloudelliset ja ympäristölliset näkökohdat, Soinio sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Muovin keräilyn järjestämisestä tulee Vestialle säännöllisesti asiakaspalautetta.

Muovi kuljetetaan Ringin keräyspisteistä Riihimäelle, jossa se kierrätetään uusiomuoviksi ja osa päätyy energiahyötykäyttöön jätevoimalaan.

– Joissakin tapauksissa muovin kierrätyksen hyödyt sulavat pitkiä matkoja käsittävään kuljettamiseen. Energiahyötykäyttö on ihan toimiva tapa. Vaikka muovia kerätään, kaikkea ei kuitenkaan pystytä hyödyntämään. Myös alueelliset erot pitäisi huomioida, Soinio miettii.

Jos muovipakkauksen laittaa Vestian alueella roskapussiin, se kuljetetaan Mustasaareen Westenergyn polttolaitokseen, jossa jätteestä saadaan kaukolämpöä, sähköä, maanrakennusainetta ja tuhkaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vestia lähti aikoinaan uskaliaasti mukaan osakkaaksi polttolaitokseen. Päätös kantaa nyt hedelmää jäteyhtiössä, mikä om mahdollistanut hintojen alentamisen jo kolmantena vuotena peräkkäin. Osakkuus yhtiössä, joka ei pyri tekemään voittoa, on kannattavampaa kuin ostopalvelujen käyttäminen. Vuonna 2018 liikevoittoa kertyi noin kaksi miljoonaa euroa.

Soinio huomauttaa, että Suomi on jäämässä jälkeen yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteista.

– Erilliskerättävän jätteen keräily tulee kiristymään. Uskon, että muovin keräily tulee jollain tapaa nousemaan esille. Samoin biojätteen osalta voi tulla lisää keräysvelvoitteita, Soinio sanoo.

Toisenlaista muovia on kertynyt Vestian pihalle isohko kasa. Kyse on PVC-muovista, jota käytetään muun muassa vesijohtoputkissa. Vestia ei voi läjittää kyseistä jätettä kaatopaikalle, vaikkei sillä ole muuta käsittelyvaihtoehtoa.

– PVC-muovia tulee sekalaisista kuormista. Voi olla, että joudumme rajoittamaan PVC-muovin vastaanottoa, Soinio sanoo.

Sen sijaan puhdas PVC-muovi pystytään hyödyntämään raaka-aineena.

Vestia haki poikkeuslupaa Aluehallintovirastolta Avilta, ja Vestia tekemät valitukset päätöksestä etenivät Korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka. Toukokuussa KHO hylkäsi Vestian valituksen.

Poikkeuslupa koski jätettä, jossa on biohajoavaa ainetta yli 10 prosenttia. Jäteyhtiöt eri puolilla maata hakivat poikkeuslupaa, ja Etelä-Suomessa poikkeuslupia myönnettiin. Pohjois-Suomen Avi sen sijaan antoi kaikille kielteisen päätöksen.

Samaa asia on esillä Vestian päivitetyssä ympäristöluvassa, josta odotetaan Avin päätöstä. Odotellessa mietitään ratkaisua PVC-muovin kanssa.

– Yksi mahdollisuus on laittaa PVC-putket rekan kyytiin ja kuljettaa ne sinne, missä niitä voidaan vastaanottaa. Vai tuleeko ympäristöministeriön puolelta muutos, sillä Vestia ei ole ainoa jätehuoltoyhtiö, joka asian kanssa kamppailee.

"Jätepuolta on aina veivattu" – Vestian toimitusjohtaja Olavi Soinio kritisoi jätealan lainsäädäntöä ja varsinkin hankintalakia, joka rajoittaa kunnallisen jätehuoltoyhtiön toimintaa

Fakta

Vestia Oy

Perustettu vuonna 1999.

Osakkeenomistajina 16 kuntaa.

Jätekeskuksessa 24 000 kävijää

Verkosto kattaa 29 690 keräyspistettä

Vastaanotettu jätemäärä 75 789 tonnia.

Liikevaihto 10 miljoonaa euroa.

Henkilöstömäärä 20 työntekijää.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä