Paikallisuutiset

Kesä avataan näyttävästi Ylivieskassa ja Kalajoella, mutta Pietarsaaressa ja Kokkolassa ei järjestetä virallista kesänavaustapahtumaa – "Kesänavaus kertoo sekä paikallisille että matkailijoille, että kesäkausi on lähtenyt käyntiin ja tekemistä riittää"

Turussa kesän avaa tänä viikonloppuna järjestettävä Saaristo Open -festivaali. Hangossa MayDay-kesästartti ja yhteispulahdus järjestettiin jo toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Savonlinnassa parhaillaan käynnissä oleva nelipäiväinen kesänavaus pitää sisällään muun muassa kansainväliset ruokamarkkinat, Summerfestin, rompetorin, huutokaupan, piknikin ja lomarauhan julistuksen.

Kesäkauden avajaiset eivät kuitenkaan ole vain suurten kaupunkien yksinoikeus. Tälläkin alueella kesä avataan näyttävästi kahdessa kaupungissa: viikonloppuna Ylivieskan kesä lähtee käyntiin Sun Pampas -kaupunkifestivaalin merkeissä, ja Kalajoella alkavaa kesää juhlistetaan koko viikonlopun ajan uudella Hilmantorilla.

Kalajoki Matkailuyhdistys ry:n toiminnanjohtajaJohanna Nakkulan mukaan Kalajoen tänään alkava kesänavausviikonloppu tulee olemaan erittäin vilkas. Uudella Hilmantorilla ja sen läheisyydessä on tarjolla livemusiikkia, ryhmäliikuntatunteja ja lajitestauksia. Hilmantorin viralliset avajaiset ja nuorille suunnatut ilmaiset Skeba-festarit ovat kesänavauksen päätapahtumat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kalajoella on järjestetty kesäkauden avajaistapahtumia yli kymmenen vuotta, mutta tällä kertaa ohjelmaa on enemmän kuin vuosikausiin, Nakkula iloitsee.

Olisi hauskaa, jos kesäkuussa olisi vielä enemmän tapahtumia. Malin Winberg Pietarsaaren Cityryhmän vt. toiminnanjohtaja

Kesänavauksen lisäksi Kalajoella järjestetään tänä viikonloppuna Suomen Lions-liiton vuosikokous. Se tuo paikkakunnalle yli 1300 vierailijaa.

– Liiton vuoden tärkeintä tapahtumaa ei ole koskaan järjestetty näin pienellä paikkakunnalla. Mutta täällä puitteet ovat kunnossa, ja saimme liiton vakuutettua siitä, että pystymme majoittamaan kaikki osallistujat ja järjestämään tarpeeksi suuret kokoustilat, päätoimikunnan projektisihteeriHeidi Pasanen kertoo.

Ylivieskassa kesä alkaa perinteiseen tapaan Sun Pampas -kaupunkifestivaalilla. Vuodesta 1991 saakka järjestetty festivaali on ajoitettu joka kerta kesäkuun alkupuolelle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Uskon, että kaupunkilaisetkin ajattelevat, että tästä se kesä taas alkaa, Ylivieskan kaupungin kulttuurijohtaja Katriina Leppänen sanoo.

Tämän vuoden pääesiintyjät, Eppu Normaali ja Sonata Arctica, esiintyvät jäähallissa. Lauantain ohjelmaan kuuluu Yhessä-ulkoilmatapahtuma, joka pitää sisällään vilttikirppiksen, tanssiesityksiä, musiikkia, teatteria ja ruokaa.

– Sun Pampas on kaupungin kulttuuripalveluiden vastuulla, mutta yhteistyötä tehdään tiiviisti liikuntapuolen ja teknisten palveluiden kanssa unohtamatta tapahtuman toteutuksessa mukana olevia yrityksiä ja yhdistyksiä. Ison festarin järjestäminen on todella mielenkiintoista ja yhdessä tekeminen on aivan parasta!

Leppäsen mielestä kesänavausfestivaali johdattaa kaupunkilaiset ulkoilmatapahtumien, kesäkahviloiden ja auringon täyttämään kesäkauteen. Myös Nakkula pitää kesänavausta erittäin tärkeänä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kalajoki on niin tunnettu kesäkohde, että voimme aloittaa kesän isosti ja huipentaa sen yhtä isosti venetsialaisiin. Kesänavaus kertoo sekä paikallisille että matkailijoille, että kesäkausi on lähtenyt käyntiin ja tekemistä riittää, hän toteaa.

Pietarsaaressa ja Kokkolassa varsinaista kesänavausta ei kuitenkaan järjestetä. Pietarsaaren Cityryhmän vt. toiminnanjohtajaMalin Winberg haluaisi kuitenkin lisätä kesänavauksen kaupungin tapahtumatarjontaan.

– Cityryhmän hallituksessa on jo puhuttu asiasta. Olisi hauskaa, jos kesäkuussa olisi vielä enemmän tapahtumia, Winberg sanoo.

Vaikka Pietarsaaressa ei ole virallista kesänavausta, kaupungissa järjestettiin viime viikonloppuna nuorten kesälomien alkua juhlistava Kick off -tapahtuma. Tänä viikonloppuna järjestetään Eat Out -tapahtuma, ja viikoittaiset iltatorit pyörähtivät käyntiin jo torstaina.

Kokkolassakin ensimmäinen iltatori ja kesälomille lähteville nuorille suunnattu Nollapiste-tapahtuma olivat tietyllä tavalla kesänavauksia, ja tänä viikonloppunakin järjestetään monta erillistä tapahtumaa.

Kokkolan kaupungin kulttuuritoimenjohtajaSampo Purontauksen ja Kokkolan Matkailun hallituksen puheenjohtajaJonne Sandbergin mukaan virallista kesänavausta ei ole, koska kukaan ei ole järjestänyt sellaista.

– Ei tapahtumien järjestäminen ole mikään kaupungin yksinoikeus. Teemme jo nyt kovasti töitä kesä-heinäkuun vaihteessa olevan kesäviikon eteen, Purontaus sanoo.

Sandbergin mielestä Kokkolassa on niin paljon erilaisia tapahtumia, että erilliselle kesänavaukselle ei välttämättä ole suurempaa tarvetta.

– Kesällä on esimerkiksi eurooppalainen ruokatori, kaupan ja kulttuurin yö, Ykspihlajan kulttuuriviikko ja venetsialaiset. Kun Tankkarin laivaliikenne alkaa, se on Kokkolassa kesänmerkki, hän toteaa.

FAKTA

Suomalaisten kesä

Heinäkuu on suosituin lomakuukausi.

Kesällä vietetään aikaa mökillä. Suomessa oli vuoden 2018 loppuun mennessä 509 800 kesämökkiä. Kesämökin omistajien keski-ikä on 62 vuotta.

Heinäkuussa solmitaan eniten avioliittoja. Heinäkuussa vuonna 2017 solmittiin 5241 avioliittoa.

85 prosenttia suomalaisista grillaa makkaraa. Jäätelöäkin syödään erittäin ahkerasti, sillä 71 prosenttia suomalaisista syö kesällä jäätelöä vähintään kerran viikossa.

Lähde: Tilastokeskus

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä