maanantai 13.7.2020 | 15:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Mauri Peltokangas lukijan mielipiteessä: Rinteen hallitusohjelman lupausviidakon suurin paradoksi

Mauri Peltokangas Kansanedustaja (ps.) Kaustinen
La 8.6.2019 klo 11:00

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Rinne muodosti hallituksen, ennätysajassa, lupaustensa mukaisesti. Onhan kesä ja kesälomat tulossa. Ministerinsalkutkin on jo jaettu. Tällä kiireellä ja ”puolittaisen”, lupauksia täynnä olevan hallitusohjelman läpisaaminen hallitusneuvotteluissa oli pelkkä kosmeettinen toimenpide.

Väitän, että ohjelmaa alettiin kasaamaan jo viime syksynä, kun demareiden vaalimenestys alkoi gallupkyselyjen mukaan näyttämään todelta. Väitän myös, että näitä ohjelmia on rustattu useampia, eri hallituspuoluekoalitioiden mukaan, mutta tietysti ilman perussuomalaisia.

Eihän perussuomalaisia voitu edes ajatella otettavan mukaan hallitusneuvotteluihin, eikä myöskään mihinkään muuhunkaan päätöksentekoon, mikäli se mitenkään oli mahdollista. Olihan se.

Mallia otettiin naapurimaa Ruotsista, jossa Ruotsidemokraatit jätettiin vaalituloksesta huolimatta kaiken päätöksenteon ulkopuolelle. Matkitaan malli sieltä, kun oma älli ei muuhun riitä ja toimihan se hyvin siellä, miksei siis myös täällä. Case closed.

Itse ohjelmahan lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, paitsi yrittäjälle, duunarille ja haitta veron piirissä eläville ja monelle, monelle muulle. Se taho, jonka verorahoilla Suomea pyöritetään, joutuu jälleen pelkän maksumiehen rooliin, tietysti, onhan Rinteellä monen monituisen sidosryhmän edut hoidettavanaan.

Moni asia ohjelmassa on puolittain ajateltu, jos edes niinkään pitkälle. Tärkein niistä lienee, millä tuhannen ja yhden yön satu rahoitetaan. No, se on sivuseikka, kunhan muut hallituspuolueet pidetään tyytyväisenä mahdollisimman pitkään ja hallitus kasassa. Katsotaan sitten vaikka vuoden päästä, miten on mennyt ja kuinka paljon velkaa lisää otettu.

Hallitusohjelman lupausviidakon viides kohta ”Lupaus syrjimättömyydestä” on itsessään jo sellainen paradoxi, että pahoin pelkään lupauksen toteutumista tulevalla hallituskaudella, kun se ei toteutunut ennen sitäkään. ”Meidän suomessamme on nollatoleranssi kiusaamiselle ja rasismille”.

Niinpä niin, mutta ei koske kaikkia eikä käänteistä rasismia lasketa, kun sillä ei saa sulkia hattuun eikä pääse hyvesignaloimaan. Hiekkalaatikon tuolileikit on leikitty, nyt alkaa työ. Perussuomalaiset huudelkoot oppositiosta, ei me leikitä kuitenkaan niiden kanssa, sanoo hallitusohjelma mitä hyvänsä kaunista yhteistyöstä.

Tuleva nelivuotiskausi tulee todellakin olemaan mielenkiintoinen ja nähtäväksi jää, mihin suuntaan Rinteen & kumppaneiden bussi lopulta ajaa.

Voisin vaikka väittää, että kauaa ei nafta Rinteen bussissa riitä ja uutta hallitusta pukataan jo vuoden kuluttua. Sitä odotellessa.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »