tiistai 16.7.2019 | 20:12
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pääkirjoitus: Puhelimen nettiyhteyksissä kannattaa olla lomareissuilla tarkka, jottei tule yllätyksiä

Hannu Lehto Keskipohjanmaa+
Ma 17.6.2019 klo 20:30

Keskusrikospoliisi tiedotti 12. kesäkuuta aloittaneensa esitutkinnan Lahden kaupungin tietoverkkoihin kohdistetusta hyökkäyksestä. Onni onnettomuudessa oli, että haittaohjelma ei ennättänyt levitä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmiin, sillä yhteys kaupungin ja alueellisen hyvinvointiyhtymän verkkojen välillä katkaistiin ajoissa.

Tietoverkkohyökkäyksien osalta julkisuudessa on ollutkin hiljaista tovin. Mitä todennäköisemmin esimerkiksi yrityksissä tietoturvan haavoittumisesta on ollut ongelmia alkuvuoden aikanakin, mutta julkisuuteen niistä ei ole usein kerrottu.

Joka tapauksessa Krp:n tutkinta on jälkeen osoitus tietoturvan haasteista. On täysin totta, kun sanotaan, että heikoin lenkki vastaa tietoturvan tasoa koko organisaatiossa. Jos urkkijat saavat joltain salasanoja – tavalla tai toisella – koko organisaation tietojärjestelmä on ongelmien edessä.

Parhaillaan monien meistä on hyvä pohtia myös sähköpostikäytäntöjä: Kannuksen it-päällikkö (Keskipohjanmaa 18.6.) ei laittaisi sähköpostiin automaattista lomaviestiä, jotta roskapostittajat eivät saisi varmistusta sähköpostiosoitteen aidosta käytöstä, eivätkä pystyisi kokoamaan toimivien sähköpostien listaa myytäväksi. Toki roskapostisuodattimet paranevat jatkuvasti, mutta niin tekevät myös eri puolilla maapalloa olevien roskapostittajien järjestelmätkin.

Kesäkaudella moni käyttää oudoissa paikoissa internet-yhteyttä myös puhelimen kautta. Kannattaa muistaa, että suojaamattomassa wifi-verkossa ei pidä tehdä esimerkiksi verkkokauppoja tai hoitaa pankkiasioita. Vaikka kuinka kiinnostava verkko-ostos odottaisi, luottotunnusten jakaminen voi tulla kalliiksi. Vapaissa verkkoyhteyksissä omat tunnukset saattavat liueta pitkäkyntisten käyttöön huomaamatta.

Verkkorikollinen voi myös rakentaa oman yhteyspisteen, mikä näkyy yhteyttä valittaessa puhelimessa samankaltaisella nimellä kuin vaikkapa kahvila tai hotelli. Eli jos oikein tarkka haluaa olla, kannattaa lomareissuilla aina kysyä verkon oikea nimi ja kirjautumisohje. Täten ei tule vahingossa kirjauduttua verkkoon, mistä omia tunnuksia karkaa vääriin käsiin.

Vaikkakin puhelimen oma mobiilidata saattaa takkuilla, se on monissa paikoissa turvallisempi kuin wifi.

Vapaissa verkkoyhteyksissä omat tunnukset saattavat liueta pitkäkyntisten käyttöön huomaamatta.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »