tiistai 16.7.2019 | 19:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Pääkirjoitus: Tekijä taiteen takana

Tiina Ruotsala Keskipohjanmaa+
Pe 28.6.2019 klo 06:54 [päivitetty pe 06:57]

Lontoossa viime vuonna avattu iso Michael Jackson -näyttely saapuu kesällä Espoon modernin taiteen museoon EMMAan. Kyseessä on museon kaikkien aikojen kallein näyttely.

Kun museo teki sopimuksen suursatsauksesta, ei ollut tietokaan tulossa olevasta Leaving Neverland -dokumentista. Maaliskuussa ensi-iltansa saanut televisiodokumentti kertoo Michael Jacksonin käyttäneen seksuaalisesti hyväksi Wade Robsonia ja James Safechuckia vuosien ajan. EMMAkin sai osansa kohusta, ja museon johto asetteli tarkasti sanojaan perustellessaan myös kansainväliselle medialle, miksi näyttely kuitenkin tulee Suomeen. Museo on korostanut, ettei kyseessä ole Michael Jacksonin biografinen tribuuttinäyttely, vaan 40 taiteilijan näkemys pop-kulttuurin ikonista ja ilmiöistä. Museo on myös tuominnut moneen kertaan kaikenlaisen hyväksikäytön.

Jackson ei ole ainoa maailmanlaajuista suosiota nauttinut taiteilija, jonka maine on kärsinyt niin pedofilia- kuin väkivaltasyytöksistä. Ohjaaja Woody Allenin tytär on syyttänyt isäänsä insestistä jo kolmatta vuosikymmentä. #Metoon jälkeen Allen on saanut osansa jyrkentyneistä asenteista, vaikka häntä vastaan ei ole nostettu virallista syytettä. Amazon perui ohjaajan juuri valmistuneen elokuvan levityksen. Suomessa tulilinjalla on ollut ohjaaja Aku Louhimiehen ohjausmetodi.

Viimeaikaiset tapahtumat ovat synnyttäneet uuden termin ”cancel culture”, joka pohtii, voiko taiteilijan erottaa taiteesta. Esimerkiksi Mamban musiikki on ollut Sanoman radioiden soittokiellossa laulaja Tero Vaaran mielipiteiden vuoksi. Rajalla kävi äskettäin Eppu Normaalikin, jonka laulaja valitti, ettei nykyään voi sanoa mitään ilman tuomion pelkoa. Yhtyeen kitaristi tuomittiin ehdolliseen vankeuteen vaimonsa pahoinpitelystä. Koska tuomiosta on valitettu hovioikeuteen, some tuntuu odottavan lainvoimaista lopputulosta.

Ehkä viime aikoina raskainta on ollut teatterin ja elokuvien kuluttajilla, jotka ovat saaneet #Metoo kampanjan aikana lukea, miten jalo taide on kohdellut ja hyväksikäyttänyt erityisesti nuoria naisnäyttelijöitä.

Kokemus on aina henkilökohtainen. Vasta aika näyttää, miten EMMAn suursatsaukselle käy – tai Eppu Normaalille.

Amazon perui ohjaajan

juuri valmistuneen elokuvan levityksen.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »