Paikallisuutiset

Hautausmaakierroksella ihmisten ja kaupungin tarinat heräävät henkiin – Kokkolassa Marian hautausmaan rautaporttien takaa löytyy myös koskettavia rakkaustarinoita

Kokkolan suurimmilla, Marian ja Elisabethin hautausmailla järjestetään opastettuja kierroksia kesäkuukausien aikana. Hautausmaiden hiljaisuudessa edesmenneiden tarinat elävät ja avautuvat niille, joilla on aikaa pysähtyä kuuntelemaan.

– Hautausmaalta löytyy myös rakkaustarinoita, paljastaa kaupunkiopasKristiina Teerikangas.

Kaupunkiopasten ja seurakunnan yhteistyönä järjestettävien kierrosten sisältö vaihtelee jonkin verran sekä opaskohtaisesti että oppaan valitseman teeman mukaisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkolassa Marian hautausmaalla järjestetään seuraava opastettu kierros 21. heinäkuuta.
Kokkolassa Marian hautausmaalla järjestetään seuraava opastettu kierros 21. heinäkuuta. Kuva: Antti Varonen

– Itse haluan yleensä kertoa aluksi joitakin yleisiä asioita. Sen jälkeen lähdetään yksittäisille haudoille, jo 19 vuotta kierroksia opastanut Teerikangas kertoo.

Marian hautausmaa Kokkolassa.
Marian hautausmaa Kokkolassa. Kuva: Antti Varonen

Kohteiden valintaan vaikuttaa paljon se käytännön seikka, että joistakin henkilöistä löytyy enemmän tietoa kuin toisista.

– Kierrosten alussa tapaan korostaa, että jokaisen ihmisen tarina on niin arvokas, että jokaisen hautakummulla voisi pysähtyä. Se ei vain ole mahdollista, koska kaikista ei ole tietoa.

Yksi säilyneistä tarinoista kertoo seppä Lindqvististä, jolla oli pistämätön tapa hoitaa kirjanpitoa. Hän hoiti päätyönsä ohella muun muassa seurakunnan taloutta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Seppä oli hakannut seinään kaksi naulaa. Toisessa roikkuivat maksetut ja toisessa maksamattomat laskut, Teerikangas naurahtaa.

Monelle ehkä tutumpi on taitoluistelun isäksi nimetyn Jackson Hainesin tarina. Hän tuli haudatuksi Kokkolaan kuoltuaan epäselvissä olosuhteissa Kokkolan ja Pietarsaaren välillä. Hainesin hauta löytyy vanhan kappelin takaa lasten hautausmaan tuntumasta.

Jackson Hainesin hauta.
Jackson Hainesin hauta. Kuva: Antti Varonen

– Hän antoi Kokkolassa näytöksen raatihuoneen yläkerran salin parketilla. Hänen piti antaa vielä toinenkin näytös, mutta tuolla matkalla hän tosiaan menehtyi. Kerrotaan, että keuhkokuumeeseen, mutta puhutaan muutakin. Syy jäi ikuiseksi arvoitukseksi, hauta kätkee salaisuuden.

Hautausmaakierros kertoo otteita paitsi yksittäisten ihmisten elämästä myös koko kaupungin historiasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kierrokset hautausmaalla ja vanhassakaupungissa täydentävät toisiaan, usein samoista ihmisistä puhutaan. Se saa miettimään, mikä näiden ihmisten merkitys on ollut kaupungille ja miten ovat arkisessa elämässään eläneet.

Ylipäätään Teerikangas on huomannut kierroksen olevan monelle hiljentymisen, rauhoittumisen ja pohtimisen paikka.

– Se voi herättää myös vahvoja tunteita. Tämä on erilaisista opastetuista kierroksista syvällisin, Teerikangas sanoo.

Vanhan kappelin lähellä sijaitseva kookkaasta hautamuistomerkistä kysytään Teerikankaalta usein. Kyseessä on Björklundin kauppiassuvun sukuhauta.

Björklundeilla oli 1800-luvun lopulla rautakauppa nykyisen Mannerheiminaukion tuntumassa.

– Kun kauppaneuvoksen arvon saanut Alfred Björklund kuoli, soitettiin isoja kelloja. Siihen aikaan kellojen valinta ja soittokertojen määrä riippui varallisuudesta, Teerikangas mainitsee.

Rautaporttien takaa löytyy myös rakkaustarinoita ja onnellisia loppuja. Teerikankaan oma lempitarina kertoo Emma Peitziuksesta ja Johan Paanasesta. Tarinan taustalla näemme Björklundin rautakaupan.

Isollakadulla asunut, aina tummiin pukeutunut Emma kulki päivittäin ohi rautakaupan, missä Johan oli töissä. Katseet kohtasivat ja nämä kaksi rakastuivat. Kaupunkilaiset alkoivat kuitenkin spekuloida, että olikohan kyse rakkaudesta vai havitteliko alle 30-vuotias Johan kaksi kertaa vanhemman Emman omaisuutta.

Johan kuitenkin pysyi uskollisesti Emman vierellä ja tämän sairastuttua hoiti hänet loppuun asti.

– Minä uskon, että se oli ikuista rakkautta, Teerikangas sanoo.

FAKTA

Kierrokset hautausmailla

Järjestetään kesä–elokuussa, seuraavat su 14.7. (Elisabeth) ja 21.7. (Maria)

Ilmaisia, kestävät noin tunnin

Ei ennakkoilmoittautumista

Marian hautausmaalla kokoontuminen vanhan kappelin luona

Vaihtelevia teemoja oppaiden mukaan

Elisabethin hautausmaalla myös ruotsinkielisiä kierroksia

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä