Paikallisuutiset

Metallica houkutteli 100 keikkaa vuodessa kiertävän kokkolalaisen Jani Pesolan Hämeenlinnaan – "Ehdin nukkua muutaman tunnin ennen kuin täytyy olla taas töissä"

Yhdysvaltalaisyhtye Metallica esiintyy tiistai-iltana Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa.

Hämeenlinnalainen Kantolan tapahtumapuisto alkoi täyttyä yleisöstä ennen kuutta tiistai-iltana. Paikalle odotettiin yhteensä noin 55 000 Metallican ystävää.
Hämeenlinnalainen Kantolan tapahtumapuisto alkoi täyttyä yleisöstä ennen kuutta tiistai-iltana. Paikalle odotettiin yhteensä noin 55 000 Metallican ystävää. Kuva: Jani Pesola

– En odota mitään tiettyä Metallican kappaletta. Ne ovat kaikki niin hyviä, että tuli sieltä mikä tahansa, se toimii, kokkolalainenJani Pesola tuumaa Hämeenlinnaa lähestyvästä junasta käsin.

Kantolan tapahtumapuistossa tiistai-iltana järjestettävä konsertti on ensimmäinen kerta, kun Pesola näkee Meta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä