Paikallisuutiset

"Kun töihin ei tarvitse, voi krapulapäivää viettää" – Soiten päihdepalveluissa ei kuitenkaan suurta piikkiä kesälomien vuoksi, sillä hoitoon hakeutuminen ei kysy vuodenaikaa

Soiten alueella ei tyypillisesti ilmene suuria ruuhkia kesäloman aikaisen alkoholinkäytön takia. Viime kesänä nähtiin poikkeuksellinen heinäkuinen piikki.

Soiten päihdepalveluiden vastuualuejohtaja ja palveluesimiesJohanna Kotamäen mukaan päihdepalveluihin pyrkivissä ei ole näkynyt tämän kesän aikana asiakasryntäystä.

Kesälomien aikaiset alkoholinkäytön vaikutukset eivät siis näy Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymän alueella, ainakaan vielä.

– Yhteydenottoja on tullut normaaliin tahtiin – eivät ole vähentyneet, mutta ei asiakasryntäystä. Vielä on toki lomakausi osalla meneillään, Kotamäki toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kesäloma mahdollistaa vapaamuotoisemman alkoholinkulutuksen. Kun elämästä jäävät pois pakottavat menot, voi alkoholia nauttia rennommin ja kenties runsaammin. Vaarana on käytön ryöstäytyminen käsistä ja pahimmassa tapauksessa riippuvuuden kehittyminen.

Ongelmaa ei välttämättä tiedosta ennen kuin arkirytmi palautuu. Työssäkäyvät hakeutuvat hoitoon vasta lomien päättymisen jälkeen.

Kotamäki kuitenkin huomauttaa, että ongelmaa ei välttämättä tiedosta ennen kuin arkirytmi palautuu. Työssäkäyvät hakeutuvat hoitoon vasta lomien päättymisen jälkeen.

– Elokuun puolella vaikutukset näkyvät. Harva huomaa kesäloman aikana, että tässä nyt menee alkoholia liikaa. Kun töihin ei tarvitse mennä, voi krapulapäivää viettää.

Kulutuksen runsastumisen huomaakin herkimmin omaisen puoliso ja muut läheiset.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Soiten selviämis- ja vieroitusyksikössä koettiin merkittävä piikki viime vuoden heinäkuussa, kun alkoholista tultiin selviämään koko vuoteen verrattuna huomattavasti enemmän. Ilmiö ei ole toistunut tänä kesänä.

– Meillä on neljä selviämishoitoon varattua paikkaa, joihin tullaan selviämään, kun on pitkään juonut tai ei pysty huolehtimaan itsestään kovan humalatilan vuoksi. Ja heinäkuussa kävi niin, että kaikki neljä paikkaa olivat välillä varattuina, mitä ei muina vuodenaikoina tapahdu.

Tilastojen valossa ei käyttöaste ole aikaisempina vuosina kuitenkaan kokenut samankaltaista kasvua. Viime heinäkuun piikki oli siis poikkeuksellinen.

Kuntien päihdepalveluissa työskentelevät arvelivat, että loman aikainen alkoholiputki katkaistaan ensitöikseen työterveydessä.
Kuntien päihdepalveluissa työskentelevät arvelivat, että loman aikainen alkoholiputki katkaistaan ensitöikseen työterveydessä. Kuva: Clas-Olav Slotte

Kotamäki arvelee lomien aikaisen alkoholinkäytön vaikutusten näkyvän työterveyshuollossa. Tätä näkemystä myötäilee Kalajoen kaupungin hyvinvointipalvelujohtajaAnne Mäki-Leppilampi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kun ei kykene töihin lähtemään eikä saa putkea poikki, haetaan ensiksi sairauslomaa työterveydestä.

Vasta tämän jälkeen saatetaan hakeutua A-klinikalle.

Työterveyshuolto Työplussan palvelupäällikköJohanna Kronqvist kertoo, että kesällä lisääntynyt alkoholinkulutus ei räjäytä pankkia työterveydessäkään.

Ongelmakäyttäjien ongelmat näkyvät ympäri vuoden ja yksittäiset kesäaikaiset ongelmat ilmenevät lomien jälkeen elokuun alussa.

– Se on yleensä viikonlopun jälkeinen maanantai, jolloin haetaan vapaata jonkin sairauden perusteella.

Tilanne on Kronqvistin mielestä vuosittain samanlainen.

– Joskus hakeudutaan vastaanotolle omasta halusta sairausloman perässä, joskus myönnetään, että on ollut putki päällä ja joskus työnantaja on komentanut käymään työterveyshuollossa, josta sitten tarpeen mukaan jatkohoitoon.

Kalajoen kaupungin mielenterveys- ja päihdetyö Osviitassa ei ole ilmennyt kesän aikaista kasvua, vaikka päihdeasiakkaiden määrä vuositasolla koko ajan kasvaakin. Osviitta hoitaa Kalajoen, Merijärven ja Himangan alueita. Erityistä kesälomapiikkiä ei ole myöskään näkynyt peruspalvelukuntayhtymä Kallion päihdepalveluissa.

– Varmasti alkoholinkulutus lisääntyy yksittäisten ihmisten kohdalla, mutta ei A-klinikalle asti. Ongelman tunnistamiseen ja tunnustamiseen menee aikansa, eikä se katso vuodenaikaa tai sitä, onko loma, toteaa Kallion A-klinikan vastaava työntekijä ja erikoissairaanhoitajaElisa Parhiala.

Kalliossa päihdepalvelut toimivat Ylivieskassa ja Nivalassa, sekä kerran viikossa Sievissä ja Alavieskassa.

Asiakaskunnan sukupuolijakauma Osviitassa, Soitella ja Kalliossa kääntyy miesten enemmistöön. Asiakasryhmät vaihtelevat työssäkäyvistä työttömiin ja keski-ikäisistä nuoriin.

Kotamäen mukaan, että alkoholinkäyttäjissä on enemmän keski-iän ylittäneitä miehiä. Parhialan kokemuksen mukaan miehiä lienee enemmän, koska naisilla häpeä on isompaa ja avunhakemisen kynnys korkeampi.

Kommentti

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä